Äiti sai pojaltaan äitienpäiväkortin – sen sisällä oli käsittämätön viesti
Kuva: TikTok/@beccaot
Äitienpäivä on tälle vuodelle vielä edessä, mutta kortteja voi jo alkaa tekemään.
Ei kannata ottaa niiden teossa mallia tästä pojasta, josta kerrotaan Mirror-sivustolla. Hän oli nimittäin tehnyt kortin, joka taisi saada äidin kyyneliin. Eikä mitenkään iloisella tavalla.
Pojan äiti nimeltään Becca oli ensin iloinnut kortista. Poika oli tehnyt sen ihan itse. Se näytti kivalta ja sen sisällä oli teksti, jossa poika toivotteli äidille hyvää äitienpäivää.
Mutta kortin alakulmasta löytyi vielä toinen teksti, joka oli kirjoitettu aika pienellä. Siinä luki, että poika oli pakotettu tekemään tätä korttia. Sen luettua äiti ei enää ollutkaan iloinen saamastaan kortista. Ehkä pojan ei tarvitse enää tehdä äidilleen kortteja, joka on todella ikävää.
Kun äiti jakoi TikTok-palvelussa videon tästä kortista, osa otti tämän kortin positiivisena asiana. He käskivät äitiä pistämään kortin talteen ja näyttämään sen pojalle, kun poika olisi vanhempi. Ehkä se naurattaisi silloin sekä poikaa että äitiä. Kyseessä taisi olla vielä aika pieni poika, joten eihän tästä kortista voi suuttua.
Osa oli sitä mieltä, että pojat vain ovat tuollaisia, koska hän oli saanut kortin, jossa oli siivekäs kakka eikä edes äitiä ollut mainittu kortissa. Yksi äiti oli saanut kortin, jossa oli kiitetty isää. Poika on kuulemma isän poika.
Voit käydä katsomassa korttia täältä.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vanhat herrat ovat ”hyväkuntoisia” – vain yksi vika
- Feissarimokat: Punalappujumalat ja ruokien säilyminen puhutti
- Feissarimokat: Fiksua säästämistä liiketilassa pakkasella
- Bussikuskin outo tapa: Bussi on siksi joko myöhässä tai etuajassa
- Kullankaivajan vaimo järjesti yllätyksen taivaanportilla
- Feissarimokat: Näin vessahädästä selviää ilman vessaa
- Feissarimokat: Näin voit leuhottaa ruokakaupassa!
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut
- Mies vie naisensa syömään ravintolaan – ei pääty hyvin
- Nuori mies nolaa itsensä tietämättään – koko perheen edessä
- Feissarimokat: Ehkäisy epäonnistuu ennen kuin sitä edes ehti käyttämään
- Feissarimokat: Näin Pihla mokasi työhakemuksessaan – vain yksi sana riitti
- Näin mies naurattaa ja itkettää vaimoaan yhtä aikaa
- Hullut soutelevat entistä hullummalla tavalla, kun heitä neuvotaan
- Feissarimokat: Näin säästät maidossa, polttoaineessa ja vessassa
- Feissarimokat: Kati nolaa itsensä kylpyhuoneen seinän viivojen takia
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut
- Feissarimokat: Näin vessahädästä selviää ilman vessaa