Naiset esittelevät penistaulukkoja – pituus, leveys, arvosana seksille…
Monet naiset ovat alkaneet jakamaan TikTok -videopalvelussa videoita, joissa he esittelevät samaan asiaan liittyviä taulukoitaan.
Näihin taulukoihin ei ole kerätty mitään perinteisiä tietoja. Nämä tiedot liittyvän naisten seksikumppaneihin, joilla on ollut penis. Naiset ovat keränneet taulukkoon esimerkiksi tiedot peniksistä, kuten niiden koko. He ovat antaneet myös jokaisen peniksen kanssa harrastamalle seksille arvosanan. Jos seksiä ei ole enää halunnut tämän peniksen kanssa harrastaa, on taulukkoon kirjattu syy, miksi näin ei ole enää halunnut tehdä.
Peniksen tarkkaa kokoa ei välttämättä mainita, koska kukapa nyt jokaista niistä ehtisi tai edes saisi lupaa mitata. Sen sijaan koko voidaan ilmoittaa sanoin esimerkiksi normaalia suurempi, valtava tai alle keskiarvon. Eräs nainen kertoo, kuinka suuri koko ei välttämättä tarkoita parempaa seksiä kuin pieni koko.
Joku taulukkoa pitävistä naisista on lisännyt taulukkoonsa sarakkeet vetovoiman taso ja ammatti. Tästä kummallisesta tavasta kerrotaan Igvofficial -sivustolla. Klikkaa tästä ja näet videon, jossa on yksi näistä esitellyistä penistaulukoista. Video näkyy myös tässä alla.
https://www.tiktok.com/@amewicaweyes/video/6907091074548862213
LUE MYÖS:
- FM: Mikä on ”nostaa hattua” -ilmaisulle sukupuolineutraali versio?
- Feissarimokat: Pyykkikone syö pyykkiä? Totta vai tarua?
- Feissarimokat: Äitiä kiellettiin käyttämästä autossa vilkkua
- Maksalaatikkobuumi jatkuu – joku teki siitä herkullista jäätelöä
- Kirkkoon ilmestyi kesken messun kutsumaton vieras – video naurattaa somessa
- Feissarimokat: Näin voit leuhottaa kauppakassillasi!
- Feissarimokat: ”Lapsen kaveri syö meillä, veloitanko siitä 3,5 euroa?”
- Mies huomasi Visa-korttinsa kadonneen
- Feissarimokat: Hän ihastui, koska nainen oli ystävällinen – suorastaan naurettavaa?
- Jokke kutsuu vaimoaan rakkaaksi – johtuu unohduksesta
- Feissarimokat: ”Lapsen kaveri syö meillä, veloitanko siitä 3,5 euroa?”
- Feissarimokat: Teinin käytös lennolla ärsyttää isää – ”Osta mulle toi panini”
- Mies on ensimmäistä kertaa kaupungissa – paljastaa maalaisuutensa painamalla nappia
- Feissarimokat: Anu halusi oveen oman sukunimen – huonosti kävi
- Feissarimokat: Näin selviät vessahädästä ilman vessaa
- Mies huomasi Visa-korttinsa kadonneen
- Saija oli yökylässä Mikan luona – vitsin takia ei ollut toista kertaa
- Samuli mokasi töissä – samalla varmistui varma työpaikka