Tuhkat uurnasta keksitaikinaan ja muita outoja omaisten jäännösten käyttötapoja
Opiskelija oli laittanut keksitaikinan sekaan uurnasta löytämänsä isoisänsä tuhkat. Hän syötti keksit opiskelutovereilleen, joista suurin osa ei tiennyt tästä keksien sisältämästä ylimääräisestä aineksesta. He tietysti kauhistuivat, kun saivat myöhemmin tietää mitä kekseissä olleet pienet harmaat hiput olivat olleet.
Isoisän tuhkat on siroteltu jo jokin aikaa sitten viemäriverkoston kautta pitkin ja poikin. Omaisten tuhkille on tehty muitakin outoja juttuja, joista esimerkiksi Mirror -uutissivusto kertoi viimeksi viime viikolla kuinka erikoisiin paikkoihin omaisten tuhkia on siroteltu.
Ehkä normaalein tapa on säilyttää tuhkia uurnassa ja uurnaa takan päällä. Mutta monet etsivät erikoisempia tapoja. Niitä on mm. ammuttu taivaalle ilotulitteiden mukana, heitetty höyryjunan uuniin, pistetty tatuointivärin sekaan, lähetetty ylös taivaalle heliumilmapallon sisällä ja siroteltu yläilmoista käsin laskuvarjohypyn aikana. Tämähän tarkoittaa sitä, että omaisten tuhkia satelee taivaalta meidän päällemme, milloin milläkin tavalla.
Palataan vielä tähän ehkä erikoisimpaan tapaan käyttää omaisen tuhkia, josta myös Mirror aikanaan uutisoi. Keksien sisällä olevien isoisän tuhkien syömisen ei todettu olevan kannibalismia, eikä opiskelija saanut siitä syytettä. Kukaan ei sairastunut keksien syömisestä, ainakaan fyysisellä tavalla.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Feissarimokat: Näin vessahädästä selviää ilman vessaa
- Feissarimokat: Näin voit leuhottaa ruokakaupassa!
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut
- Mies vie naisensa syömään ravintolaan – ei pääty hyvin
- Nuori mies nolaa itsensä tietämättään – koko perheen edessä
- Feissarimokat: Hauskaa menoa, kun yövuorosta saavutaan kotiin
- Näin muurahaiskeko tekee miehistä rikkaita – menikö oikein?
- Feissarimokat: Näin Pihla mokasi työhakemuksessaan – vain yksi sana riitti
- Feissarimoka: Tiina haluaa käyttää herkkää hajuaistiaan bisneksissään
- Feissarimokat: Ärsyttävää käytöstä junassa – mitä ihmettä?
- Feissarimokat: Ehkäisy epäonnistuu ennen kuin sitä edes ehti käyttämään
- Feissarimokat: Näin Pihla mokasi työhakemuksessaan – vain yksi sana riitti
- Näin mies naurattaa ja itkettää vaimoaan yhtä aikaa
- Hullut soutelevat entistä hullummalla tavalla, kun heitä neuvotaan
- Feissarimokat: Näin säästät maidossa, polttoaineessa ja vessassa
- Feissarimokat: Kati nolaa itsensä kylpyhuoneen seinän viivojen takia
- Feissarimokat: Karoliinalta jäi lahja saamatta, koska sähkö on kallista
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut