Rakkaus arjessa ‒ katso kuvat rakkauden pienistä teoista
Rakastuminen ja rakastaminen ovat eri asioita. Suhteen alussa hullaantumisvaiheessa sitä näkee vain toisen hyvät puolet, ja huonoja ei haluta nähdä tai tunnustaa. Kumppanin hyviin puoliin kannattaakin kiinnittää enemmän huomiota, mutta kukaan ei jaksa pitää niitä ruusunpunaisia laseja nenällään loputtomiin. Eikä tarvitsekaan.
Ja niin astui arki kuvioihin. Mutta se ei ole ollenkaan hullumpi asia. Rakastamisen opettelu voi alkaa. On mukavaa (ja kätevää) kun toinen muistaa miten juot kahvisi ja että inhoat rusinoita. Niitä pieniä asioita. Jos asut kumppanisi kanssa yhdessä, seuraavat rakkauden teot ja tapahtumat arjessa ovat sinulle tuttuja. Katso Rakkaus arjessa ‒ rakkauden pienet teot -kuvasarja alta. Mikä on suosikkisi? Kuvat ovat lähtöisin taiteilija Philippa Ricen kynästä.
Aamukahvit keittiössä. Se keittää, joka herää ja nousee ensin, ja joskus kahvi odottaakin jo siinä valtavan kokoisessa lempimukissasi. Vaikket olisi aamuihminen ja ennen kahvia suustasi pääsee vain murinaa, olet silti iloinen että toinen on siinä jakamassa aamun kanssasi.
Voitte tehdä omia juttujanne samassa huoneessa. Toinen tekee töitä tietokoneella ja toinen lukee kirjaa sohvalla. Kaikkea ei tarvitse tehdä yhdessä, mutta on mukavaa vain oleskella toisen lähellä.
Arjen rakkautta on havahtuminen yöllä halaukseen. Poika- tai tyttöystäväsi on täydessä unessa, mutta kääntyy ja halaa sinua tiukasti yllättäen. Unissaankin hän haluaa olla lähelläsi.
Aamu- ja iltatoimet. Hampaiden harjaus on hauskempaa, kun voit ilmeillä toiselle peilin kautta suu täynnä tahnaa. Tai laulaa suihkussa tahallasi nuotin vierestä, koska tiedät hänen kuuntelevan ja tulevan hyvälle tuulelle.
Ruokaostoksilla voi oikeasti olla hauskaa! Me kaikki rakastamme ruokaa (vai olenko se vain minä?) ja aterioiden suunnittelu esimerkiksi viikonloppuiltoja varten on kivempaa yhdessä kuin yksin. Vaikka sitten päätyisittekin nacholautaseen ja itsetehtyyn guacamoleen. Itse olisit ehkä halunnut kanakeittoa, mutta rakkaus on joustamista.
Rakkaus arjessa on yllättävät halaukset. Ne hetket, kun tuntuu että mikään ei voi piristää sinua, ja saat toiselta vilpittömän, yllättävän halauksen, joka tuntuu poistavan leijonanosan murheistasi. Tai vaikka ei poistaisi, niin niiden sietämisestä tuli juuri helpompaa.
Rentoutuminen sohvalla. Olette löytäneet täydellisen tavan lekotella sohvalla katselemassa vaikka TV:tä niin, että kosketatte toisianne juuri sopivasti. Siinä on niin hyvä olla, että melkein nukahdat. Oikeastaan joka kerta. Huomaatte hakeutuvanne tähän samaan asentoon joka kerta.
Toisen huolista tulee sinunkin huoliasi. Toisella on huono päivä ja kinaa ystävänsä kanssa, joten sinäkin haluat miettiä, miten tilanteen voisi ratkaista. Et halua tai pysty olemaan vain sivustakatsojan roolissa.
Rakkaus arjessa näyttäytyy suuresti myös silloin, kun tiedät, miten pyytää anteeksi. Tiedät myös, tarvitseeko toinen riidan jälkeen omaa tilaa, vai haluaako hän selvittää kaikki asiat heti. Tiedät myös, että rakkaasi lempisuklaa anteeksipyynnön kyytipoikana ei ole ikinä pahitteeksi.
Tiedostatte, että te molemmat arvostatte arkeanne ja nautitte siitä. Se on teidän näköistänne. Mutta tiedätte myös, että sitä on hyvä välillä ravistella. Ja sitten taas palata takaisin.
Lähde.
Kuvat: Philippa Rice
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Häissä pitää valita kolme kertaa oikea ovi, josta mennä sisään – syy selviää lopussa
- Eino haluaa omenan, koska se pitää lääkärin loitolla
- Elämä on helpompaa, kun kävelee takaperin
- Taas yksi esimerkki siitä, kuinka lapset eivät tiedä mistä ruoka tulee
- Potilas sai laihdutuslaastarin, joka toimi oikeasti
- Kalle ei tehnyt ihan kaikkea, mitä muut oppilaat luulivat
- Toivottavasti tiedät, miksi hän ei ole pojan isä
- Hännisen hämäys koski miestä väkevämpää, mutta meni pieleen…
- Matilla on maailman rumin anoppi ja tässä todiste
- Miehet haukkuvat Teslaa – auto kostaa sen heille karvaalla tavalla ja on maailman hauskin auto
- Matilla on maailman rumin anoppi ja tässä todiste
- Elämä on helpompaa, kun kävelee takaperin
- Potilas sai laihdutuslaastarin, joka toimi oikeasti
- Taas yksi esimerkki siitä, kuinka lapset eivät tiedä mistä ruoka tulee
- Eino haluaa omenan, koska se pitää lääkärin loitolla
- Kalle ei tehnyt ihan kaikkea, mitä muut oppilaat luulivat
- Toivottavasti tiedät, miksi hän ei ole pojan isä
- Mummon uusi kuulokoje on laittanut koko suvun tulevaisuuden sekaisin