Mies puraisi lokkia, mitä ei todellakaan olisi kannattanut tehdä. Miten siinä lopulta kävikään!

Eihän se ole kivaa, että lokit häiritsevät vieressä, kun yrittää itse nauttia jostakin oikein maukkaasta herkusta. Joskus voi käydä niin, että lokki pääsee nappaamaan herkusta osan tai koko herkun. Siksi on parasta mennä nauttimaan herkuista sellaiseen paikkaan, jossa on lokeilta suojassa.
Mutta se ei aina onnistu, koska lokkeja on aika usein juuri siellä missä niitä herkkujakin myydään.
Lokkeja on paljon myös Iso-Britanniassa eikä niiden herkkujen varastelusta pidetä sielläkään. Eräs mies osti, Lounais-Englannissa olevassa satamakaupungissa nimeltään Plymouth, McDonald’s-aterian, mutta sen syömistä tulivat lokit häiritsemään.
Mies suuttui tästä niin, että puraisi yhtä lokeista ja heitti sen tämän jälkeen maahan. Tätä ei olisi kannattanut tehdä, vaikka aterian nauttiminen lokkien häiritsemänä ei ole mukavaa. Tämän näkivät nimittäin myös poliisit, jotka pidättivät miehen.
Lokki ehti lähteä jo lentämään paikalta pois, eivätkä poliisit pystyneet tarkistamaan sen kuntoa. Vaikka lokit ovat myös Ison-Britanniassa melkoisia tuholaisia, kuten täällä Suomessakin, suojaa niitä siellä jo vuonna 1981 voimaan tullut laki.
Jos ei ole saanut erillistä lupaa, ei siellä saa häiritä, vahingoittaa eikä tappaa lokkeja. Jos näin tekee, voi saada jopa 5000 punnan sakon tai puoli vuotta vankeutta. Tätä tapahtumaa tutkitaan edelleen, joten mies ei taida päästä tästä kovin helpolla.
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Feissarimokat: Todiste siitä, ettei kaikilla pitäisi olla oikeutta soittaa puhelimella
- Kissa yllätti antiikkikauppiaan – miten näin saattoi käydä?
- Joukko miehiä saunoi, kun vastarannalla näkyi naisia – lopputulos yllätti kaikki
- ”Pidä lemmikkisi kytkettynä!” – vastaus tähän nousi nauruhitiksi
- Naisilla ei ollut vettä – sitten poika saapui ja yllätti kaikki
- Vanha mies luulee: ”Ylhäältä sytytetään valot” – totuus on karua luettavaa
- Ihania vitsejä hyttysistä – itikat, joista me kaikki pidämme…
- Pojat ovat typeriä – vai isät?
- Feissarimokat: Kun talossa on kissa, ei lasejakaan saa myydä..
- Miksi naiset rakastavat kissoja? Mies sai vastauksen – ja hiljaisuuden
- Vanha mies luulee: ”Ylhäältä sytytetään valot” – totuus on karua luettavaa
- Joukko miehiä saunoi, kun vastarannalla näkyi naisia – lopputulos yllätti kaikki
- ”Pidä lemmikkisi kytkettynä!” – vastaus tähän nousi nauruhitiksi
- Feissarimokat: Kun talossa on kissa, ei lasejakaan saa myydä..
- Miksi naiset rakastavat kissoja? Mies sai vastauksen – ja hiljaisuuden
- Kissa yllätti antiikkikauppiaan – miten näin saattoi käydä?
- Feissarimokat: Todiste siitä, ettei kaikilla pitäisi olla oikeutta soittaa puhelimella
- Mies dumppasi naisen, koska nainen söi väärää asiaa