Parhaat selfie-vinkit – lue ja onnistu kuvissa
Selfiet on sosiaalisen median villitys, joissa ihmiset jakavat itse itsestään ottamia kuvia arjessa ja matkoilla. Selfien ottaminen ei kuitenkaan käy aivan kuten leikki, vaan monesti hyvän ja julkaisukelpoisen kuvan saadakseen on poseerattava useammissa otoksissa. Seuraavilla Selfie-vinkeillä onnistut kuvassa kuin ammattilainen. Vinkit jakoi ensimmäisenä teleyhtiö Elisa.
1. Sijoitu kuvaan oikein
Asettelu on tärkeää, keskellä kuvaa poseerataan vain passikuvissa. Selfiestä saa paremman sijoittumalla kuvassa hieman enemmän toiseen reunaan. Silmien korkeus on hyvä olla noin kolmanneksen kuvan yläreunasta alaspäin. Älä myöskään nappaa kuvaa suoraan edestäpäin, vaan käännä kasvoja hieman sivuttain kameraan nähden.
Tärkein selfie-vinkki: Ottamalla Selfie-kuvan yläviistosta saat parhaan tuloksen. Silmän näyttävät suuremmilta eikä sieraimia näy. Nenä näyttää sirommalta. Näin myös leuan alunen jää varjoon, joten niin sanottua ”kaksoisleukaefektiä” ei pääse syntymään.
2. Huomioi selfien tausta
Vaikka olet itse selfien pääosassa, kiinnitä huomiota myös taustaan. Käänny kuvassa siten, että taustalla näkyvät halutut elementit, tai vastaavasti ei-halutut elementit jäävät pois kuvasta.
Kokovartalo-selfie onnistuu peilin kautta, tässä tapauksessa on tärkeää tarkistaa mitä kaikkea muuta peilistä näkyy. Et välttämättä halua likapyykkikasan tai petaamattoman sängyn pilaavan muuten niin onnistunutta selfietä.
3. Sopiva selfie-etäisyys
Älä nappaa selfietä liian läheltä. Nenän edestä otetussa kuvassa jokaisen nenä näyttää tavallista isommalta ja kasvon piirteet vääristyvät. Sopiva etäisyys on ottaa selfie käsi lähes suorana, tai ainakin kyynerpää yli 90-asteen kulmassa kehosta poispäin. Selfietikulla saa tarvittaesssa vietyä etäisyyden vieläkin kauemmaksi ja samalla taltioitua paremman taustanäkymän.
4. Tarkista valaistus
Puhelinten etukamerat eivät ole kovin valovoimaisia, joten pimeässä kuvaaminen ei välttämättä onnistu etukameralla. Valaistuksessa epäsuora luonnonvalo on paras vaihtoehto. Salamaa tulee käyttää vain jos on pakko.
5. Edistyneempi kuvaaja voi käyttää selfie-sovelluksia
Kaikille älypuhelimille on ladattavissa monia kuvankäsittelyohjelmia. Ohjelmia on eri tarkoituksiin ja niiden ominaisuuksilla saa mm. muokattua ihosta sileämmän, silmistä suuremmat, kropasta kiloja pois ja jopa jaloista pidemmät. Kuvia muokatessa on syytä varoa, ettei mene muokkaus mene överiksi. Netissä on levinnyt monia julkkisten tekemiä muokkausmokia, etkä varmasti halua joutua osaksi sellaista.
6. Ole luova
Selfieissä kuvataan useimmiten kasvoja, mutta mikä estää valitsemasta pääosaan välillä jotain muuta. Napsauta vaikka kuva kengistäsi futismatsin katsomossa tai muuta luovaa.
Tiesitkö että miehet ottavat naisia enemmän selfieitä?
Tutkimustulosten mukaan Suomalaiset miehet jakavat enemmän selfieitä kuin naiset. 15-35 vuotiaat miehet jakavat somessa yli 294 000 selfietä viikossa, kun naiset jäätävät noin 260 000 selfieen.
Naiset jakavat somessa kuitenkin enemmän muun tyyppisiä kuvia, kuten lemmikeistä, asuista ja aterioista. Kaikkien kuvien lukumäärän perusteella naiset ja miehet ovat yhtä innokkaita kuvien jakajia. Jokainen 15–75-vuotias suomalainen julkaisee somessa keskimäärin 1,1 kuvaa viikossa, joten Suomalaisten jakamien kuvien kokonaismäärä viikossa on 2,2 miljoonaa.
Eniten valokuvia sosiaaliseen mediaan lataavat 15–25-vuotiaat nuoret ja nuoret aikuiset (joka päivä yli 80,000 kappaletta/viikossa lähes miljoona kappaletta). Tiedot ovat peräisin Elisan tilaamasta Näin Suomi kommunikoi -tutkimuksesta.
Lähde
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Feissarimokat: Näitä asoita tehdään yksin salassa
- Feissarimokat: Nämä Annet ovat liian usein vaaraksi liikenteessä
- Nainen luulee olevansa ovela ruokakauppakävijä, mutta mies on sitäkin olevelampi
- Feissarimokat: Kamalia kitupiikkien hankkimia joululahjoja
- Feissarimokat: Mitä hillua tarkoittaa?
- Vitsi vitsi, vaikka opettaja taisi sittenkin pitää tuhnuttelijasta
- Feissarimokat: Missä maailmassa Katia oikein elää?
- Feissarimokat: Joku tekstasi väärään numeroon – kosto oli karmea
- Näin kätevästi järjestetään laihialainen joulu
- Feissarimokat: Nämä matkat jäivät typeryyden takia kokematta
- Nainen selvittää autovarkaasta asian – ei tee tiedolla mitään
- Feissarimokat: Nämä matkat jäivät typeryyden takia kokematta
- Feissarimokat: Nämä Annet ovat liian usein vaaraksi liikenteessä
- Feissarimokat: Pyydettiin i-kirjaimella alkavia tytön nimiä – jokin ei täsmää
- Feissarimokat: Älä valehtele lääkärille – voit jäädä siitä tällä tavalla kiinni
- Feissarimokat: Kamalia kitupiikkien hankkimia joululahjoja
- Elina mokasi itsepalvelukassalla – häpeä ajoi kuukauden kauemmas kauppaan
- Feissarimokat: Missä maailmassa Katia oikein elää?