Älä kosi näin! Katso 31 karmeinta kosintaa ikinä!
Kuva: photospin.com
Sosiaalinen media on ehkä ollut osaltaan auttamassa siinä, että kosinnoista on tullut entistä teatraalisempia ja näyttävämpiä. Yksinkertaiset, romanttiset polvistumiset ovat vähentyneet ja ehkä ajatellaan että tulevan morsiamen tai sulhasen vastaus kosintaan riippuu kosinnan suurpiirteisyydestä ja siitä, kuinka paljon siihen on nähty vaivaa.
Sitten taas on niitä, jotka eivät laita tikkua ristiin kosinnan eteen ja saavat ehkä kosittavan tuntemaan olonsa jopa typeräksi. Oli miten oli, tässä tulee 31 tapaa, joilla rakkaasi todennäköisesti ei toivo tulevansa kosittavaksi!
1. Älä kosintaa tehdessäsi esitä tekeväsi itsemurhaa hyppäämällä talon katolta alas…
2. Suostuako kosintaan, jos mies ei osaa edes kirjoittaa?
3. Kuka muutenkaan suostuu kosintaan, joka tulee tekstiviestillä?
4. Pitäisiköhän tälle naiselle kertoa, että kyltti on väärinpäin? 5. Mieti kaksi kertaa, ennen kuin ujutat sormuksen esimerkiksi pirtelöön
6. Suloista. Limsoista tehty kosinta
7. Mikäs sen parempi paikka kuin kosia vaikkapa halpismarketin lattialla?
8. Tähän kosintaan pitäisi varmaan jo periaatteesta vastata ei
9. Et sitten muuta keksinyt?
10. Voi voi…
11. Älä myöskään kosi lääkepurkilla
12. Että ihan kastikkeella?
13. Benin ja Stephin täytyy varmasti syödä paljon pizzaa
14. Tätä olisi varmaan pitänyt vähän harjoitella ensin…
15. Auts…
16. ”Eikös leffoissa aina tehdä juuri näin?”
17. Saako pitsan syödä vaikka vastaisi kieltävästi?
18. Toivottavasti teksti ei ehdi katoamaan ennen kuin Alina näkee
19. Ja myöntävän vastauksen jälkeen he kolaroivat autotallin oveen
20. Nerokasta.
21. Onko nörtimpää kosintaa nähty?
22. Hyi! Tästä miehestä haluaisin erota saman tien!
23. Kyltti sen sanoo, nainen ei yksinkertaisesti voi kieltäytyä
24. Mitä jos hän sanoo ei?
25. Tässäpä vasta pelottava skenaario
26. Bussissa polvistuminen – onko epäromanttisempaa tekoa nähty?
27. Parastahan tässä on se, että hän on alasti vastatessaan
28. Kai tähänkin olisi vähän enemmän voinut panostaa?
29. Jälleen varsin romanttinen paikka kosia
30. Mitenkäs muutenkaan se rekkakuski kosisi?
31. Eihän tuota ehdi kovassa vauhdissa edes lukea!
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Jos miehillä olisi kuukautiset, niin…tämä naurattaa naisia
- Höpsöllä naisella on koottavanaan erikoisen vaikea palapeli
- Näin jopa sinäkin olet hauska
- Kalle osoitti olevansa nokkela lintutietäjä
- Käytätkö sinäkin puhelintasi näillä hulvattomilla ja yleisillä tavoilla?
- Professori järkyttyy Kallen yllättävästä mutanttivoimasta
- Tästä syystä yli 40-vuotias nainen on maailman paras kumppani
- Mies seisoo peilin edessä ja kehuu itseään – ei olisi kannattanut
- Sanna osallistuu Haluatko miljonääriksi -kilpailuun – näin erikoisesti siinä käy
- Vuokraisäntä odottaa junaa, mutta poikaystävän on sitä vaikea uskoa
- Feissarimokat: Näin syntyy yhdestä nimestä muita nimiä
- Savon murre sekoittaa rekkakuskin ajatukset
- Jänis onkin fiksu porkkananperään kysyjä
- Naiset erehtyivät – ei ärrävikainen vaan vain savolainen
- Feissarimokat: Etsiikö Elina häihin sulhasta vai seuraa? – päättele sinä
- Feissarimokat: kaveripyyntö tulee täysin puskista – outo tilanne
- ”Mikä on isäsi ammatti” -kysymys johtaa kummalliseen lopputulokseen
- Mies pysyy purjelennon ajan hiljaa, kuten pyydettiin – oli virhe