Tämä hippitalo on loistava arjen pakopaikka! Katso upeat kuvat!
Kuva: airbnb.com
Tiedämme, että 1960- ja 1970-luvuilla hippikulttuuri tunnettiin rauhasta ja rakkaudesta sekä ennen kaikkea poikkeuksellisesta tyylistään.
Hipit toimivat suorastaan trendsettereinä monille sen ajan muotivillityksille, kuten esimerkiksi leveälahkeisille housuille ja nahkaliiveille. Hippikulttuuri oli ensin vastakulttuuri ja liike, mutta siitä tuli lopulta varsinainen identiteetin määrittäjä.
Yksi AirBnb-loma-asunnoista Kaliforniassa haluaa nyt hippiajat takaisin luomalla tämän upean, mystiseltä näyttävän pakopaikan Los Angelesin sydämeen. Paikka sijaitsee yhdellä Los Angelesia ympäröivistä kukkuloista, josta on upeat näkymät. Katso ja ihastu!
Talon ikkuinoista nähtävät maisemat ovat kerrassaan upeat!
Talo sijaitsee rinteessä ja siinä on kolme kerrosta

Ulkoa löytyy paljon oleskelutilaa

Talon ylimmässä kerroksessa on tämän näköinen turkoosi makuuhuone, jonka seinät ovat varsin geometriset

Ylin kerros on ehkä kaikkein vaikuttavin kaikista. Täällä kelpaisi rauhoittua!
Tämän luolan seinät on tehty valetusta betonista ja tila on louhittu kallioon. Tilan valaisee päivänvalo katossa sijaitsevista pienistä ikkuinoista

Oleskelutilan väreissä on käytetty todellista hippityyliä

Hippitalo näyttä jo ulkoa erittäin vaikuttavalta
Tämän maanläheisemmäksi ei voi kylpyhuone enää mennä! 
Se suorastaan kutsuu kylpyammeeseen loikoilemaan
Ruokailutila on vähintään yhtä ilmiömäinen kuin talon muutkin paikat. Keittiöstä on mitä upeimmat näköalat!
Tyyliin sopiva puinen keittiö on kuin luotu heille, jotka rakastavat kokkailua! 
Nukkumisluola on piilotettu seinämaalauksen taakse
Lähde
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vanhat herrat ovat ”hyväkuntoisia” – vain yksi vika
- Feissarimokat: Punalappujumalat ja ruokien säilyminen puhutti
- Feissarimokat: Fiksua säästämistä liiketilassa pakkasella
- Bussikuskin outo tapa: Bussi on siksi joko myöhässä tai etuajassa
- Kullankaivajan vaimo järjesti yllätyksen taivaanportilla
- Feissarimokat: Näin vessahädästä selviää ilman vessaa
- Feissarimokat: Näin voit leuhottaa ruokakaupassa!
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut
- Mies vie naisensa syömään ravintolaan – ei pääty hyvin
- Nuori mies nolaa itsensä tietämättään – koko perheen edessä
- Feissarimokat: Ehkäisy epäonnistuu ennen kuin sitä edes ehti käyttämään
- Feissarimokat: Näin Pihla mokasi työhakemuksessaan – vain yksi sana riitti
- Näin mies naurattaa ja itkettää vaimoaan yhtä aikaa
- Hullut soutelevat entistä hullummalla tavalla, kun heitä neuvotaan
- Feissarimokat: Näin säästät maidossa, polttoaineessa ja vessassa
- Feissarimokat: Kati nolaa itsensä kylpyhuoneen seinän viivojen takia
- Vanhat herrat ovat ”hyväkuntoisia” – vain yksi vika
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut