17 syytä, miksi kasarilapsuus oli parempi kuin 2000-luvun lapsuus!
Kuva: diply.com
Oletko syntynyt 1980-luvulla tai muuten elänyt lapsuuttasi tai nuoruuttasi kyseisellä vuosikymmenellä? Tuntuuko sinusta, että nykyajan nuorilla on aivan erilainen käsitys hauskanpidosta ja lapsuudesta kuin sinulla? Jos vastasit kyllä, ei se ole mikään ihme. Seuraavassa on lueteltu asioita, mitkä erottivat kasarilapsuuden nykypäivän lapsuudesta. Mistä kaikesta iPad-vauvat jäävätkään paitsi?!
1. Saatoit istua etupenkin keskiosassa

2. Kun olit 7-vuotias lapsi, lapsenvahtisi oli todennäköisesti korkeintaan 10

3. Olit todellinen pösilö, jos käytit kypärää
4. Kukaan ei käyttänyt autossa turvavyötä. Ikinä.
5. Lapset saivat leipoa ilman vanhemman kokoaikaista valvontaa
6. Oli todella harvinaista, jos koko ajan edes yhdellä kavereistasi ei olisi ollut kädessään tai jalassaan kipsiä, jonka kaikki piirtelivät ja kirjoittelivat täyteen
7. Sait leikkiä ihan millä tahansa, vaikka se olisi väärin käytettynä aiheuttanut erittäinkin rumaa jälkeä
8. Äitisi saattoi irrottaa katseensa sinusta aika ajoin edes hetkeksi
9. Leikkipuiston laitteissa ei ollut erityisiä turvallisuusvaatimuksia ja -standardeja
10. Aurinkorasvalla läträäminen oli turhaa
12. Et ollut ”cool” jos et polttanut tupakkaa
13. Ei ollut niin tarkkaa, keneltä karkkia vastaanotat
14. Pääsit joskus istumaan autossa isäsi syliin ja ajamaan autoa
15. Mikä passiivinen tupakointi? Ravintoloissa oli tupakoitsijoiden alueet, missä sai käryttää vapaasti
16. Lava-autojen lavalla matkustaminen oli ihan parasta!

17. Sait vapaasti kiipeillä puiden oksilla, aidoilla ja kaikkialla, mistä vain suinkin sait otteen
Lähde
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Miksi Esa Ollikaisen on turha yrittää soittaa apua?
- Nimiärsytykset: ”Nimeni on MaijaviivaLiisa”
- Hekö ovat Suomen kamalimmat vuokralaiset?
- Poliisi on pysäyttänyt miehen, jolla onkin oletettua suurempi ongelma
- Feissarimokat: Pyykit jumissa eikä kiinteistöhuolto auta – mitä tehdä?
- Feissarimokat: Isä miellyttää nälkäistä teiniään – epäonnistuu pahimalla mahdollisella tavalla
- Feissarimokat: Puhelin, josta ei pääse eroon edes roskiin heittämällä
- Feissarimokat: Erään äidin nolo hetki – maito suihkusi
- Feissarimokat: Vaimo lämmitti saunan väärän – vain mies sai muistutuksen
- Feissarimokat: Söin takkaan tippuneen makkaran – tai luulin niin
- Feissarimokat: Neuvolantäti kirjoitti ylös omiaan
- Feissarimokat: Vaimo lämmitti saunan väärän – vain mies sai muistutuksen
- Feissarimokat: Naisen autossa ei ollut ilmastointia – totuus selvisi liian myöhään
- Feissarimokat: Älä siinä syytä kakanhajusta humalaista naapuriasi
- Feissarimokat: ”Jos äiti haluaa pitää vapaata, pitää hän vanhemmuutta työnä?”
- Uskomaton juttu: Vaarin dementia olikin luultua pahempi
- Feissarimokat: Ei Paula, ei tällaista kysytä naapurilta
- Feissarimokat: Vuokra-asuntoa ystävälleen etsinyt nainen joutui väittelyyn