Mies elää metsässä kannon alla ja harjaa hampaansa männynkävyillä!
Kuva: nationalgeographic
Mies nimeltä Mich Dodge päätti karata Washingtonin keskusta-alueen meteliä ja muutti keskelle metsää asustelemaan puunkannon alle. Miehen päivittäiset rutiinit koostuvat itse oman ruokansa metsästämisestä sekä paljain varpain ympäri metsää talsimisesta. Tämä vapauttava elämäntyyli on antanut miehelle täysin uuden perspektiivin elämiseen.
Mies on saanut lempinimen ”Paljasjalkainen Sensei”, sillä hän ei käytä lainkaan kenkiä. Kengät aiheuttavat hänelle sanojensa mukaan turhia selkäkipuja sekä varpaiden kovettumia. Mies kertoo, kuinka paljain jaloin luonnossa asteleminen vahvistaa hänen sidettään itse luontoäitiin!
”Ei ole juurikaan mitä en söisi. Syön päivittäin mitä erilaisempia ruokia. Kun metsässä asustelevat puumat tappavat esimerkiksi hirven, niin koko metsän eläinkunta hyppää suoraan saaliin kimppuun. Minä teen samoin, sillä mahani ohjaa minut syömään mitä erilaisempia ruokia, muiden luonnon asukkaiden tavoin”, saalistamalla selviytymään oppinut mies kertoo.
Mies kertoo myös, kuinka törmää usein kuolleisiin eläimiin, jotka ovat jääneet läheisellä ajotiellä autojen yliajamiksi. Monet ihmiset vieroksuvat yliajetuiden eläinten syömistä, mutta mies kehuu, kuinka se on vain hyvää lihaa muiden lihojen joukossa.
Mies kertoo, kuitenkin heikkoudestaan suklaakekseihin, joita hänellä on jemmassa herkutteluhetkien varalta!
Katso video miehen uskomattomasta elämästä!
lähde
LUE MYÖS:
- Feissarimokat: Mitä hillua tarkoittaa?
- Mies on ensimmäistä kertaa kaupungissa – paljastaa maalaisuutensa painamalla nappia
- Feissarimokat: Teinin käytös lennolla ärsyttää isää – ”Osta mulle toi panini”
- Feissarimokat: Väärä väännös pilasi sipsihalut
- Feissarimokat: Näin selviät vessahädästä ilman vessaa
- Samuli mokasi töissä – samalla varmistui varma työpaikka
- Feissarimokat: Haluan kuluttamani rahat takaisin – miksi ei onnistu?
- Hammaskeiju antoi euron – verotoimisto neuvoi veronmaksusta
- Feissarimokat: ”Eihän mies voi olla olla hajuvedelle allerginen?”
- Tässä suomalaisessa kaupungissa on ikuinen kesä – energiaa kuluu
- Feissarimokat: Morsian perui häät – syy ihan naurettava
- Feissarimokat: Neuvolassa kirjoitettiin lappuun sekavia
- Feissarimokat: Teinin käytös lennolla ärsyttää isää – ”Osta mulle toi panini”
- Naiset erehtyivät pahasti – ei ärrävikainen vaan vain savolainen
- Feissarimokat: Eikö Pipsa Possukaan ole lapselle enää turvallinen?
- Koira sai uuden lelun – tapahtui jotain ja se maksoi 305 euroa
- Janita osti punalaputettua lohta – liika-ajattelu pilasi tuotteen
- Tällä firmalla ei ole varaa edes askeleisiin?