Vaikka kuinka vannoisimme deittailun alkuvaiheessa, että me emme muutu tavallisiksi tylsimyksiksi, jotka viettävät kaikki iltansa yhdessä sohvannurkassa maaten, asia voi hyvinkin muuttua ajan kuluessa. Kukaan ei tahtoisi myöntää, että heidän parisuhteensa on saavuttanut sen vaiheen, kun vessassa käydään ovi auki (toivottavasti vain ykköshädällä!) ja useimmat keskustelut alkavat lauseella: mitä tänään syötäisiin?

Varsinkin jos asutte kumppanisi kanssa yhdessä, tulet huomaamaan kuinka alkuajan kiihko vaihtuu tasaisemmaksi tiimityöskentelyksi, mutta tämä ei suinkaan ole huono asia. Sitä paitsi, on sanottu että parisuhteen alkuajan kiihko kestää noin puolesta vuodesta jopa kahteen vuoteen, joten siinä on runsaasti aikaa kainostella ja teeskennellä, ettei arki iske ikinä teidän suhteeseenne.

Mutta kun se iskee, on monia tapoja miten huomaat sen. Voi olla, että tajuat unohtaneesi tosiaan sen vessan oven auki, etkä edes ajatellut asiaa sen koommin. Huomaat ehkä, että nykyisin sinulla ja kumppanillasi on tapana pestä hampaat samaan aikaan, eikä kumpikaan katso oudoksuen sitä, että toinen kaivelee langalla hammasvälejään. Kehon äänien päästely ei enää nolota tai et ainakaan mene täysin paniikkiin, jos kehosi taistelee sitä meksikolaista ruokaa vastaan. Lisäksi saavutatte myös pisteen, jolloin teistä tulee tiimi ja tiedätte esimerkiksi toistenne tietokoneiden salasanat ja ne oudot tavat, joita ette kehdannut alkuaikoina kertoa. Mitä sitten, jos miehesi nyppii hieman kulmakarvojaan? Seuraavalla kerralla annat hänelle jopa vinkkejä.

Mitä pidemmälle suhteenne etenee, pääsette myös vaiheeseen, jossa toistenne ystävät ja perheenjäsenet soittelevat teille molemmille. Ensimmäinen kerta on se vaikein, mitä nyt kuuluu sanoa? Tässä vaiheessa saattaa tulla ajankohtaiseksi esimerkiksi koiran tai kissan tai kilpikonnan hankkiminen, josta helposti muodostuukin väittely, josta jopa USA:n presidenttiehdokkaatkin olisivat ylpeitä. Pystytkö samaistumaan, oletko kokenut nämä parisuhteen vaiheet? Katso hauska video alta!