Parhaat häälahjaideat ‒ tästä vinkit talteen!
Oletko suuntaamassa tänä vuonna kesähäihin, mutta lahjaideat ovat vähissä? Kutsuja tipahtelee kevään mittaa postista ilahduttamaan mutta myös kauhistuttamaan vieraita. Juhliin on aina ihana osallistua, mutta lahjaideat saattavat olla vähissä, samoin kuin rahavarastotkin.
Huomaavaiset hääparit tietävätkin tämän, ja kutsussa usein mukana tullut tilinumero päästääkin pälkähästä hänet, jolla ei lahjaideoita yksinkertaisesti ole. Monia kuitenkin askarruttaa summa, joka kuuluisi hyvätapaisesti häämatkakassaan kilauttaa ja se saattaa myös tuntua varsin kylmältä ja etäiseltä lahjalta, varsinkin jos olet hääparille läheinen. Mikä siis neuvoksi ‒ eli lahjaksi?
Parhaat häälahjaideat tästä ‒ lähtevätkö hyötykäyttöön?
Elämyksiä, kokemuksia, hauskaa tekemistä Jos tiedät hääparin pitävän menosta ja meiningistä, elämyslahja on oiva vaihtoehto. Lahjan mukana voit myös humoristisesti kortissa muistuttaa avioparia yhteisen tekemisen tärkeydestä, ettei avioelämä jämähdä vain taulutelkkarin ympärille.
Vaihtoehtoja on laidasta laitaan, esimerkiksi drinkkikurssi kahdelle, tandemhyppyjä, kuumailmapalloilua ja moottorikelkkasafaria. Toki voit valita perinteiset hemmotteluhoidot kahdelle, jotka oikein hehkuvat romantiikkaa. Tällaisia lahjoja ovat esimerkiksi hotellipaketit, kuumakivihieronnat sekä illalliselämykset esimerkiksi fine dining -ravintolaan. Hinnat pyörivät noin 50 eurosta 200 euroon, ja varsinkin jos ostat lahjan puolisosi kanssa, budjetti voi olla hieman isompi. Yksi hauska idea on sujauttaa lahjapakettiin myös kertakäyttö- tai polaroid-kamera, jolla pyydätte paria ottamaan kuvia muistoksi elämyksestään.
Tyylikästä sisustusta yhteiseen kotiin
Suomalainen design on aina muodissa, ja ajattomat sisustusesineet ja käyttötavarat ovat kauniita ja hyödyllisiä. Esimerkiksi Iittalan muotoilun kanssa menee harvoin metsään. Jos suomalaiset suunnittelijat, heidän tuotteensa ja merkkinsä eivät ole sinulle tuttuja, finnishdesignshopista netistä löydät heidät helposti ja saat samalla suoraan lahjavinkkejä hääparille.
Jos tiedät parin maun ja missä he shoppailevat, voit lahjoittaa myös kätevän lahjakortin heidän suosikkiliikkeeseensä ja nettikauppaan. Jottei sinun tarvitse asetella pelkkää kirjekuorta lahjapöydälle, voit vaikka hankkia upean lahjakorin. Täytä se esimerkiksi herkkujuustoilla, makeisilla ja kietaise mukaan shamppanjapullo. Komeuden kääräiset sellofaaniin, solmit kauniin värisellä lahjanauhalla ja olet valmis!
Yksi hauska idea on hankkia lahjakortit jenkkiläisittäin teemalla ”his” ja ”hers” tai ”Mr” ja ”Mrs”. Näin huomioit lahjassa erikseen molempia, sillä mies ei välttämättä ole niin innoissaan Iittalan astioista kuin nainen. Tuoreelle vaimolle lahjakortti voi olla vaikkapa vaate- tai sisustusliikkeeseen ja miehelle on oma korttinsa vaikkapa remonttiliikkeeseen tai elektroniikkakauppaan. Tässä tietosi hääparin mieltymyksistä tulee tarpeeseen, jotta osaat ostaa kortin oikeaan paikkaan, sillä kaikki parit eivät ole näin perinteisiä. Kysy ihmeessä vinkkejä kaasolta ja bestmanilta jos epäröit! Myös lahjakortti erotiikkaliikkeeseen on hyvä lahjaidea ‒ ja takuulla molempien mieleen.
Anna lahjaksi osaamistasi
Oletko harrastelijavalokuvaaja huikeilla taidoilla? Osaatko leipoa herkullisia ja kauniita kakkuja? Pysyykö kitara käsissäsi ja omaatko ekstrana vielä mahtavan lauluäänen? Siinä tapauksessa voit hyvin tarjoutua antamaan häälahjaksi osaamistasi! Hääparilla on usein suht tiukka budjetti, sillä kaikki maksaa maltaita, joten jos pystyt taidoillasi säästämään parille silkkaa rahaa, he ottavat sen takuulla avosylin vastaan.
Voit esimerkiksi tarjoutua hääkuvaajaksi, leipoa jälkiruokapöytään kasan herkkuja tai näyttää drinkkiosaamisesi olemalla häävastaanoton baarimikko bileiden alkaessa. Jos sinulla on yritys, joka liittyy häihin tai juhliin jollain tavalla, voit tarjota palvelujasi. Esimerkiksi hienon auton hääparin käyttöön juhlapäiväksi tai huomattavaa alennusta juhlakoristelun kukista. Tällä tavalla lahjasi jää myös mieleen aivan uudella tavalla ja säästät samalla myös rahaa, jos sinulla on budjetti jossa pysyä. Häihin liittyy lukemattomia pienempiä ja suurempia asioita, joihin voit tarjota apuasi ja kykyjäsi, joten anna palaa!
Kannattaa muistaa, että hääpari haluaa sinut mukaan juhliinsa sinun itsesi, ei överihintaisten lahjojen vuoksi, joten älä menetä yöuniasi lahjan vuoksi. Ihania kesäjuhlia!
Kuvat: elamyslahjat.fi, finnishdesignshop.fi, articlewedding.com, amoriini.com
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Rouvan auto sammui – mies käveli viereen ja esitti törkeän kysymyksen
- Feissarimokat: Suomen kiero kieli sekoitti hänet – velikin on sisarus
- Feissarimokat: Täällä kasvatetaan makaroneja!
- Feissarimokat: Paula esitti naapurilleen liian henkilökohtaisen kysymyksen?
- Feissarimokat: Lapsi näki vuosien jälkeen maisemia – äiti turhaantui
- Feissarimokat: Söin makkaran – tai luulin niin
- Feissarimokat: Postilla joudutaan tekemään joskus turhaa työtä?
- Feissarimokat: Onko vuokraa maksettava joka kuukausi?
- Mies oli kännissä kuin käki – ”Kukkui kolmesti yöllä”
- Feissarimokat: Sarjojen katsominen on vaikeaa – tässä todiste
- Mies maistaa vaimon outoa keittoa – karmea loppu koitti
- Feissarimokat: Nainen haluaa rakkauskirjeen – ja lopulta eron
- Feissarimokat: Laivan hissi putosi – Janne kokeili painajaista uudelleen
- Feissarimokat: Katia on pihalla? – ”Miksi kysyttiin henkkareita?”
- Feissarimokat: Miten kirkua taipuu? – katso ”oikeat” vastaukset
- Feissarimokat: Voiko koiralle antaa ihmisen nimen?
- Feissarimokat: Postilla joudutaan tekemään joskus turhaa työtä?
- Kalle lähetti viestin väärälle henkilölle – mokalla oli huikeat seuraukset