Oletko introvertti? Sitten samaistut näihin kuviin!
Meillä kaikilla, yhteiskunnalla, medialla, on tapana lokeroida ihmisiä. Esimerkiksi työn, siviilisäädyn, seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuolen mukaan. Myös meidän persoonallisuuksiemme mukaan. Yksi tapa on kysyä, oletko ekstrovertti vai introvertti?
Ekstrovertti on ihminen, joka nauttii sosiaalisista tilanteista ja saa energiansa vuorovaikutuksesta muiden ihmisten kanssa. Karrikoidusti sanoen hän myös nauttii esimerkiksi juhlista, tapahtumista ja hälinästä ympärillään. Introvertti on tällaisen ihmisen vastakohta. Introvertti nauttii omasta rauhastaan ja omasta ajasta ja on sisäänpäinkääntyneempi. Hän miettii tekojaan ekstroverttia enemmän ja haluaa ladata akkunsa yksin saadakseen energiaa.
Kummasta kuvauksesta sinä tunnistat itsesi?
Oletko introvertti? Sitten samaistut alla oleviin kuviin, jotka osuvasti kertovat introvertin elämästä eri tilanteissa.
Yllä olevien asioiden lisäksi et tarvitse muuta kuin oman rauhan ja puitteet ovat täydelliset!
Muut saattavat inhota sadekelejä, sillä silloin tekeminen on vähissä, ja kaikki olevat sisätiloissa. Introvertille tilanne on ihanteellinen, ja hän nauttii kun saa vetäytyä oman kodin rauhaan ihan luvan kanssa.
Eikä, oliko ne juhlat tänään? Lupasinko jo mennä? Netflix ja popparit kotona houkuttelisivat kyllä enemmän…
Niinhän sitä sanotaan, että ekstrovertit pyörittävät maailmaa mutta introvertit luovat sen!
Deittailumaailmassa introverttina oleminen voi olla hankalaa.
Dilemma on todellinen. No hei, ainakaan ei tule ylisyöpöteltyä! Tai sitten kekseliäs introvertti hankkii minijääkaapin omaan huoneeseensa.
Näyttävätkö tilanteet tutuilta?
Lähde.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Feissarimokat: Näitä asoita tehdään yksin salassa
- Feissarimokat: Nämä Annet ovat liian usein vaaraksi liikenteessä
- Nainen luulee olevansa ovela ruokakauppakävijä, mutta mies on sitäkin olevelampi
- Feissarimokat: Kamalia kitupiikkien hankkimia joululahjoja
- Feissarimokat: Mitä hillua tarkoittaa?
- Vitsi vitsi, vaikka opettaja taisi sittenkin pitää tuhnuttelijasta
- Feissarimokat: Missä maailmassa Katia oikein elää?
- Feissarimokat: Joku tekstasi väärään numeroon – kosto oli karmea
- Näin kätevästi järjestetään laihialainen joulu
- Feissarimokat: Nämä matkat jäivät typeryyden takia kokematta
- Nainen selvittää autovarkaasta asian – ei tee tiedolla mitään
- Feissarimokat: Nämä matkat jäivät typeryyden takia kokematta
- Feissarimokat: Nämä Annet ovat liian usein vaaraksi liikenteessä
- Feissarimokat: Pyydettiin i-kirjaimella alkavia tytön nimiä – jokin ei täsmää
- Feissarimokat: Älä valehtele lääkärille – voit jäädä siitä tällä tavalla kiinni
- Feissarimokat: Kamalia kitupiikkien hankkimia joululahjoja
- Elina mokasi itsepalvelukassalla – häpeä ajoi kuukauden kauemmas kauppaan
- Feissarimokat: Missä maailmassa Katia oikein elää?