McSleepers on ilmiö Hong Kongissa – kodittomat nukkuvat McDonaldseissa
Asuntojen hinnat ja samalla vuokrat ovat viime vuosina nousseet monissa Aasian maissa räjähdysmäisesti. Väestön kasvu ja ihmisten muuttaminen kaupunkeihin on lisännyt pulaa asunnoista isoimmissa kaupungeissa muun muassa Kiinassa ja Japanissa. Esimerkiksi Hong Kongissa asuntojen hinnat ovat yli kaksinkertaistuneet vuodesta 2008. Nykyään keskituloinen asukas Hong Kongissa joutuu pulittamaan asunnosta 17 vuosipalkan verran, mikä tekee kaupungista yhden maailman kalliimmista asua. Tämä on tuonut mukanaan uusia lieveilmiöitä, joista yksi on ”McSleepers”, eli ihmiset jotka nukkuvat 24-tuntia vuorokaudessa auki olevissa pikaruokaravintoloissa kuten McDonaldseissa.
Uutistoimisto Reutersin valokuvaaja Tyrone Siu vieraili pikaruokaloissa Hong Kongissa ja ikuisti McSleepers-ilmiön valokuviin.
McDonaldsin ympäri vuorokauden auki olevat ravintolat keräävät yhä enemmän kodittomia ihmisiä viettämään öitään turvallisessa paikassa. Ilmiössä ei ole kyse huumeiden käyttäjistä tai alkoholisteista, vaan jopa työssäkäyvät ihmiset saattavat joutua kodittomaksi jossain vaiheessa elämäänsä.
Asuntojen kalliit hinnat ovat johtaneet siihen että kodittomat eivät ole vain alkoholisteja tai huumerippuuvaisia, vaan McSleeperit ovat yhä useammin työssäkäyviä ihmisiä hyvistä perheistä, joilla ei yksinkertaisesti ole taloudellista mahdollisuutta omaan asuntoon. Hong Kongissa joka viides ihminen elää köyhyysrajan alapuolella, mikä on yksi suurimmista luvuista sivistyneissä maissa.
Hong Kongin McDonlands-ketju on toivottanut kodittomat tervetulleiksi ravintoloihinsa ”We welcome all walks of life to visit our restaurants anytime.” – McDonaldsin edustaja kommentoi Business Insiderin artikkelissa. “McSleepers”:lle McDonalds tai muu pikaruokala on monin verroin mukavampi ja turvallisempi valinta, kuin kadulla nukkuminen.
Lähde
Kuvat: Reuters / Tyrone Siu
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Feissarimokat: Näin vessahädästä selviää ilman vessaa
- Feissarimokat: Näin voit leuhottaa ruokakaupassa!
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut
- Mies vie naisensa syömään ravintolaan – ei pääty hyvin
- Nuori mies nolaa itsensä tietämättään – koko perheen edessä
- Feissarimokat: Hauskaa menoa, kun yövuorosta saavutaan kotiin
- Näin muurahaiskeko tekee miehistä rikkaita – menikö oikein?
- Feissarimokat: Näin Pihla mokasi työhakemuksessaan – vain yksi sana riitti
- Feissarimoka: Tiina haluaa käyttää herkkää hajuaistiaan bisneksissään
- Feissarimokat: Ärsyttävää käytöstä junassa – mitä ihmettä?
- Feissarimokat: Ehkäisy epäonnistuu ennen kuin sitä edes ehti käyttämään
- Feissarimokat: Näin Pihla mokasi työhakemuksessaan – vain yksi sana riitti
- Näin mies naurattaa ja itkettää vaimoaan yhtä aikaa
- Hullut soutelevat entistä hullummalla tavalla, kun heitä neuvotaan
- Feissarimokat: Näin säästät maidossa, polttoaineessa ja vessassa
- Feissarimokat: Kati nolaa itsensä kylpyhuoneen seinän viivojen takia
- Feissarimokat: Karoliinalta jäi lahja saamatta, koska sähkö on kallista
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut