17 karttaa, jotka muuttavat käsityksesi eri maiden kokoeroista
Luulitko, että tiesit suurin piirtein, minkä kokoinen esimerkiksi Kanada on ja miten suuri kokoero Australialla ja Yhdysvalloilla on? Todennäköisesti luulit väärin. Buzzfeed on julkaissut artikkelin, joka leviää netissä pikavauhtia, sillä se laittaa käsityksesi eri maiden kokoeroista uuteen uskoon.
Olemme tottuneet katselemaan maapalloamme litteällä kartalla, karttaprojektiolla nimeltään Mercatorin projektio, jossa leveys- ja pituuspiirit ovat suoria ja kartta on oikeakulmainen, joten ilmansuuntien väliset kulmat ovat kaikkialla todellisuuden mukaisia. Tämä fakta on tehnyt Mercatorin projektiosta käyttökelpoisen varsinkin merenkulussa ja se on yleistynyt kuvaamaan maailmankarttaa.
Kuva: wikipedia
Todellisuudessa maat, jotka ovat kaukana päiväntasaajasta, näkyvät Mercatorin projektiossa aivan liian suurina verrattuna samansuuruisiin maihin, jotka ovat päiväntasaajan lähellä. Tämän vuoksi tätä karttaprojektiota on kritisoitu ja se on vaikuttanut ihmisten käsitykseen maista.
Buzzfeedin julkaiseman artikkelin ja karttojen avulla näet eri maiden koot todellisuudessa ja verrattuna toisiinsa. Alla muutamia esimerkkejä:
Equator tarkoittaa päiväntasaajaa.
Tämä kartta näyttää Grönlannin koon Mercatorin projektiossa ja Britannian koon siihen nähden. Britannian koko Mercatorin projektiossa näyttää suuremmalta mitä se todellisuudessa onkaan. Kun Britannia siirretään päiväntasaajalle, sen oikea koko näyttäytyy. Aika pieni maa, eikö vain? Jos vertaa Afrikan maihin.
Tässä kuvassa näkyy hyvin, kuinka esimerkiksi Kongon tasavalta (valtio Keski-Afrikassa) on todellisuudessa suurempi kuin uskoitkaan. Yleisesti käytetyllä kartalla, Mercatorin projektiossa, näyttää että Kongo olisi suht pieni, mutta jos Kongo laitettaisiin Mercatorin projektiossa Grönlannin viereen, nähtäisiin kuinka ne ovat melkein samankokoisia. Nyt alamme pikkuhiljaa ymmärtää, kuinka mielettömän suuria Afrikan maat ja itse Afrikka ovat vaikka ne kartallamme näyttävätkin pieniltä.
Loput kartat löydät klikkaamalla tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Feissarimokat: Näitä asoita tehdään yksin salassa
- Feissarimokat: Nämä Annet ovat liian usein vaaraksi liikenteessä
- Nainen luulee olevansa ovela ruokakauppakävijä, mutta mies on sitäkin olevelampi
- Feissarimokat: Kamalia kitupiikkien hankkimia joululahjoja
- Feissarimokat: Mitä hillua tarkoittaa?
- Vitsi vitsi, vaikka opettaja taisi sittenkin pitää tuhnuttelijasta
- Feissarimokat: Missä maailmassa Katia oikein elää?
- Feissarimokat: Joku tekstasi väärään numeroon – kosto oli karmea
- Näin kätevästi järjestetään laihialainen joulu
- Feissarimokat: Nämä matkat jäivät typeryyden takia kokematta
- Nainen selvittää autovarkaasta asian – ei tee tiedolla mitään
- Feissarimokat: Nämä matkat jäivät typeryyden takia kokematta
- Feissarimokat: Nämä Annet ovat liian usein vaaraksi liikenteessä
- Feissarimokat: Pyydettiin i-kirjaimella alkavia tytön nimiä – jokin ei täsmää
- Feissarimokat: Älä valehtele lääkärille – voit jäädä siitä tällä tavalla kiinni
- Feissarimokat: Kamalia kitupiikkien hankkimia joululahjoja
- Elina mokasi itsepalvelukassalla – häpeä ajoi kuukauden kauemmas kauppaan
- Feissarimokat: Missä maailmassa Katia oikein elää?