Tipaton tammikuu on täällä! Lue 5 syytä, miksi se kannattaa!

Tänään melkein koko Suomi lupaa parantaa elämäntapojaan; tipaton tammikuu on alkanut. Vaikka moni onkin julkisesti sitä mieltä, että uudenvuodenlupaukset ovat pelkkää huuhaata, moni miettii silti mielessään, olisiko omissa elämäntavoissasi tai yleisesti elämässäsi jotain, jonka muuttaminen parantaisi elämänlaatua jotta mieli olisi virkeämpi ja keho toimisi paremmin.
Varsinkin näin sunnuntaina (erityisesti jos uudenvuoden juhlinnat jäivät päälle), moni vannoo, ettei esimerkiksi juo enää ikinä, tai että tämä saa luvan olla kevään viimeinen pizza. Jos mietit, että onko tipattomasta tammikuusta edes mitään hyötyä, lue alta 10 syytä miksi se kannattaa, mutta myös yksi syy, miksi se ei kannata.
Unesi laatu paranee
Jo pelkästään tämä on varsinkin unettomuudesta kärsiville loistava syy lopettaa juominen. Kun nukut paremmin, olet tietenkin virkeämpi ja pystyt keskittymään paremmin. Kun olet virkeä, jaksat myös noudattaa kenties muita päätöksiäsi, kuten harrastaa enemmän liikuntaa ja pitää yllä sosiaalisia suhteitasi.
Maksasi tervehtyy
Kun maksasi ei enää tarvitse työskennellä kaksinkertaisella teholla poistaakseen alkoholin tuomia myrkkyjä kehostasi, se voi keskittyä muihin asioihin, kuten auttamaan kehoa toipumaan paremmin esimerkiksi naarmuista ja mustelmista (kömpelyksille loistouutinen!)
Mielialasi on parempi
Yleensä alkoholin lopettamiseen liitetään valtavasti fyysisiä terveyshyötyjä, mutta moni unohtaa, kuinka juomisen lopettaminen tai vähentäminen vaikuttaa henkiseen hyvinvointiin. Mielialasi kohenee, ja jos kärsit lievästä masentuneisuudesta, saatat huomata kuinka sinulla riittää enemmän voimavaroja kohdata vaikeita asioita. Luultavasti ajattelet kaikesta myös positiivisemmin.
Paino putoaa
On selvä asia, että alkoholissa on runsaasti aivan turhia kaloreita, joita kehomme ei kaipaa. Alkoholissa ei ole myöskään mitään ravintoaineita. Varsinkin, jos alkoholi on kuulunut elämääsi runsaammilla määrillä (pienenä tiputteluna pitkin viikkoa tai jokaviikonloppuisena juhlimisena), tulet huomaamaan, että painosi putoaa, vaikket suuremmin tekisi ruokavaliomuutoksia. Toki jos katsot vielä hieman tarkemmin, mitä suuhusi laitat, painonpudotus on tehokkaampaa. Tähän liittyy vahvasti myös se, että kun et kärsi krapulasta, mielitekoja on vähemmän.
Säästät rahaa
Kun pennosesi eivät enää mene kurkusta alas tai paikalliseen pizzeriaan, voit käyttää rahat johonkin hyödyllisempään. Tai aloittaa säästämisen, ja palkita itsesi esimerkiksi pienellä matkalla myöhemmin tänä vuonna. Vinkki: näet rahansäästön konkreettisesti, kun alat kerätä muutoin alkoholiin tai roskaruokaan laittamasi rahat lasipurkkiin ja huomaat, kuinka käteisen määrä vain kasvaa.
Miksi tipaton tammikuu ei ehkä kannata?
Jos alkoholinkäyttö ei ole sinulle ongelma, eikä todella säännöllistä niin, että se vaikuttaa huomattavasti terveyteesi, tiukka tipaton ei välttämättä ole tarpeellista. Liian tiukat vaatimukset itselle tammikuussa saattavat aiheuttaa vain sen, että helmikuussa otat sitten liikaa koko tammikuun edestä, ja tipattoman kuukauden terveyshyödyt eivät tule oikeuksiinsa. Alkoholin kanssa asia voi olla niin kuin syömisenkin kanssa – jos olet itsellesi liian ankara, jossain vaiheessa et jaksa ylläpitää terveellisiä tapoja ja sorrut ylenjuomiseen tai -syömiseen. Kuuluisa kultainen keskitie ja kohtuus kaikessa voivat olla se paras ratkaisu.
Lähteet: www.kauneusjaterveys.fi, www.terve.fi
Kuva: www.makuja.fi
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Feissarimokat: ystävällisyys asiakkaita kohtaan ei tarkoita, että pitäisi heti ihastua
- Mies ostaa vihaiselle tyttöystävälle kolme tuliaista – yksi niistä nollasi kahden muun tuoman ilon
- Nainen löytää sohvan välistä roskan – meinaa erota ennen kuin saa tietää mikä roska oikeasti on
- Koira haukkuu naapurissa, mutta mies saa sen hauskalla keinolla hiljaiseksi – omistaja suuttui
- Feissarimokat: Antilla on hulvaton vinkki siihen, miten voi säästää sähköä
- Feissarimokat: Miten HopLopin liukumäet pestään? Mielenkiintoinen kysymys
- Feissarimokat: Mies ei kehdannut tilata kauppatilauksessa terveyssiteitä, koska…
- Milloin pieni on parempi kuin iso? Tässä hauskoja vastauksia
- Feissarimokat: Make halusi vain ostaa kattilan ja kirjoitti koskettavan runon
- Feissarimokat: Miksei nainen voinut heti sanoa, mistä on kyse?
- Feissarimokat: Pihi ystävä huomautti Kirsiä liian tiheistä vessakäynneistä
- Vitsi: Lahtiset menevät hammaslääkäriin, mutta kumpi onkaan potilas?
- Feissarimokat: Naisen autossa ei ollut ilmastointia – totuus tuli ilmi liian myöhään
- Feissarimokat: Huijasiko tämä nainen itsensä naimisiin?
- Feissarimokat: ”Miten häät estetään?” – anopilla on ikäviä suunnitelmia
- Koira haukkuu naapurissa, mutta mies saa sen hauskalla keinolla hiljaiseksi – omistaja suuttui
- Feissarimokat: Miksei nainen voinut heti sanoa, mistä on kyse?
- Nainen löytää sohvan välistä roskan – meinaa erota ennen kuin saa tietää mikä roska oikeasti on