Kesän 2016 festareiden esiintyjiä julkaistu ‒ katso missä suosikkisi esiintyy!

Seuraavan kesän festareiden suunnittelu alkaa heti, kun edelliset kinkerit on juhlittu ja suurin osa roskista ja leirintäalueille jääneistä teltoista on raivattu pois. Pitäähän järjestäjien olla haukkana valmiina buukkaamassa suosikkiartisteja, jottei nopeammat ehdi ensin. Yleensä festarit julkaisevat esiintyjälistansa myöhemmin keväällä kokonaisuudessaan, mutta antavat jo alkupaloja talven aikana, jotta kävijöiden mielenkiinto pidetään yllä.
Oletko itse jo suunnitellut ensi kesän festarikalenteriasi? Monesti suunnitelmana on ravata useampikin festari (ehkä jopa kaikki?) kesän aikana, mutta yleensä todellisuus iskee vasten kasvoja kun tajuat, että kesätyötkin tai opiskelut on hoidettava tai että sinulla on jo sen verran ikää mittarissa, ettet yksinkertaisesti pysty juhlimaan enää joka viikonloppu. Tilanne saattaa olla myös se, että suunnittelit säästäväsi kesän rientoihin koko talven ajan, mutta huhtikuussa huomaatkin, että säästöpossuun on jossain vaiheessa tullut reikä.
Jos siis tajuatkin, ettet pääse kesän kaikille festareille ja sinun on valittava vain esimerkiksi yksi tai kaksi musiikkijuhlaa, katso alla olevasta listasta muutamien kesän festareiden ajankohdat sekä tähän mennessä julkaistut esiintyjät, joten voit alkaa tehdä päätöksiä, minne suuntaat juhlimaan Suomen suvessa. Kesän 2016 festareiden esiintyjiä on jo nyt julkaistu ‒ katso missä suosikkisi esiintyy!
Provinssi 30.6.-2.7.2016
Seinäjoki rokkaa kesä- ja heinäkuun vaihteessa seuraavien esiintyjien tahdissa:
ACTION BRONSON
ANTTI TUISKU
AURORA (NO)
BIFFY CLYRO
BRING ME THE HORIZON
CHEEK
CHISU
DAMIEN RICE
DIRTY THREE
DISCO ENSEMBLE
ELLINOORA
FIVE FINGER DEATH PUNCH
FLOGGING MOLLY
JAMIE LAWSON
MAJ KARMA
NIGHTWISH
OLAVI UUSIVIRTA
PAPERI T
PYHIMYS
RAMMSTEIN
SANNI
SILVANA IMAM
SKINNY LISTER
VESALA
VIEW
YELAWOLF
Ruisrock 8.-10.7.2016
Ruisrock järjestetään Turun Ruissalossa heinäkuun toisena viikonloppuna. Sytyttääkö Ruisrockin artistikattaus?
MAJOR LAZER
MACKLEMORE AND RYAN LEWIS
CHEEK
AIR
ZARA LARSSON
MO
SEINABO SEY
YEARS&YEARS
ANTTI TUISKU
CHISU
ANNA ABREU
ISMO ALANKO
J. KARJALAINEN
JVG
RICKY-TICK BIG BAND & JULKINEN SANA
ANNA PUU
SANNI
STAM1NA
VESALA
ROOPE SALMINEN & KOIRAT
SCANDINAVIAN MUSIC GROUP
STIG
MAIJA VILKKUMAA
TEFLON BROTHERS
DIABLO
OLAVI UUSIVIRTA
PAPERI T
MIRA LUOTI
MAJ KARMA
SANTA CRUZ
ELLINOORA
RONYA
Ilosaarirock 15.-17.7.2016
Joensuu on tunnettu rokkikaupunkina ja Ilosaarirock erittäin sekalaisesta musiikkityylistään. Lähdetkö itään?
ELLIE GOULDING
PARADISE LOST
SKEPTA
TESSERACT
THE 1975
VOLBEAT
WOLF ALICE
AMORPHIS
ANNA PUU
ANTTI TUISKU
AURORA
CHEEK
CHISU
DEATH HAWKS
EEVIL STÖÖ
ELASTINEN
GASELLIT
IHANA LEIJONA
ISMO ALANKO
J. KARJALAINEN
JEREMY FOLDEROL
JVG
LASTEN HAUTAUSMAA
MAJ KARMA
MOONSORROW
OLAVI UUSIVIRTA
SANNI
SHIRAZ LANE
STAM1NA
STIG
TIISU
TIMO LASSY BAND
TIPPA-T
TÄHTIPORTTI
VESALA
VIEW
SuomiPop festivaali 14.-16.7.2016
Jyväskylän Lutakonaukiolle marssivat ainakin seuraavat esiintyjät, ja musiikkia on moneen makuun!
VESALA
ANTTI TUISKU
CHISU
ROOPE SALMINEN & KOIRAT
YÖ
JARI SILLANPÄÄ
SANNI
APULANTA
KAIJA KOO
POPEDA
TEFLON BROTHERS
CHEEK
NELJÄ RUUSUA
JVG
JUHA TAPIO
ANNA ABREU
ELASTINEN
KLAMYDIA
Tuska 1.-3.7.2016
Helsingin oma festari Tuska kerää rankemman musiikkityylin fanit yhteen Suvilahteen. Tähän mennessä ilmoitetut esiintyjät ovat:
GHOST
AVANTASIA
TESTAMENT
ANTHRAX
BEHEMOTH
KATATONIA
LORDI
STAM1NA
GOJIRA
DIABLO
PRIMORDIAL
TSJUDER
CATTLE DECAPITATION
HAVOK
MYRKUR
DELAIN
MANTAR
Himos Juhannus 23.-25.6.2016
Himoksen Juhannus on tänä vuonna täysi-ikäinen, eli festari täyttää 18 vuotta! Himosparkissa Jämsässä järjestettävä festivaali on julkaissut jo seuraavat esiintyjät:
MOHOMBI
NIKKE ANKARA
APULANTA
KLAMYDIA
ANNA ABREU
POPEDA
CHEEK
DARUDE
ROBIN
STAYSMAN & LAZZ
ROOPE SALMINEN & KOIRAT
JARI SILLANPÄÄ
ELASTINEN
KAIJA KOO
MOVETRON
VIGILAND
JVG
SANNI
ANTTI TUISKU
SAARA
MATTI AIRAKSINEN
ATOMIROTTA
VESALA
CHISU
TEFLON BROTHERS
Alkaako festarikuume jo nousta? Mikä festari on sinun suosikkisi?
Lähteet: festareiden kotisivut, kuva: www.himosfestival.com
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Liukuportaisiin piti löytää koira, jota tamperelainen ihmetteli
- Tämäkö on paras syy seurustella lyhyen naisen kanssa?
- Tämäkö on oikea ja halpa hetki hankkia pikkuveli?
- Näin täydellistä paria ei voi olla olemassakaan
- Feissarimokat: Jan kosti naapurikyttääjälle makealla tavalla – tuntui varmasti hyvältä
- Feissarimokat: Tarinoita piinaavista kerrostalokyttääjistä – voisitko asua näissä taloyhtiöissä?
- Naisjoukko todistaa naisista tärkeän asian – voi ei
- Tästä syytä barbie oli myynnissä kovaan hintaan
- Olet vanha, jos olet tehnyt tämän kaiken
- Opettajan kysymykseen on vastattava, vaikka se loukkaisi opettajaa
- Maijan isä on huumorismiehiä, jota sovelletaan myös hänen vaimoonsa
- Äiti puhelee ruokakaupassa ääneen, joka ymmärretään täysin väärin
- Liisa on koulun näsäviisain, mutta joku menee yllättäen edelle
- Mies saa ummetuslääkettä, joka osuu lähes kohdalleen
- Vaimo tekee virheen ja mies vaahtoaa koko päivän, mutta ei ole vihainen
- Vaimon kuulo olikin erittäin hyvä, mutta…
- Mies valitsee hyvän vaimon, koska vaimo on myyjätär
- Teemun lähes selväksi suunnittelema baarireissu menee yllättävällä tavalla pieleen
- Poika kertoo koulussa, miksi heillä on kotona jo kaikkea – aika ankea tilanne
- Vaimo kyselee taivaanportilla miestään, joka on saanut erikoisen lempinimen, mutta syystä