Bam Margera jätti alkoholin ja julkaisi hyväntekeväisyyskampanjan
Kuva: bamargeraworld.com
Bam Margera avautuu kotisivuillaan elämänmuutoksestaan, johon keskeisenä osana kuuluu alkoholin jättäminen kokonaan. Muutama vuosi sitten hyvän ystävän, Ryan Dunnin, kuoltua Margeran ongelmat alkoholin kanssa pahenivat. Mies kertoo kärsineensä pahoista masennuksen oireista, joka ajoi hänet turvautumaan alkoholiin. ”Olin vihainen siitä mihin elämäni oli menossa, olin vihainen itselleni, vanhemmilleni, ystävilleni jotka yrittivät vain auttaa ja koko maailmalle”, Bam kertoo kotisivuillaan. Surunsa hän yritti hukuttaa alkoholiin, mutta asiat menivät vain huonompaan suuntaan.
Neljä kuukautta sitten Bam Margera kuitenkin otti itseään niskasta kiinni ja päätti tehdä elämänmuutoksen. Hän ilmottautui yhdessä äitinsä April Margeran kanssa realityohjelma Family Therapyn uudelle tuotantokaudelle. Samalla hän lupasi itselleen ja muille jättävänsä alkoholin.
”Olen ollut selvänä siitä asti, voitteko uskoa sitä? Jos minä pystyn taistelemaan addiktiotani vastaan, te pystytte myös! Nyt voin paremmin kuin moneen vuoteen”, Margera kannustaa. Miehen taistelua irti alkoholista tullaan seuraamaan ensi vuoden alussa Amerikan VH1-kanavalla alkavassa ohjelmassa.

LUE MYÖS:
- Feissarimokat: ”Eihän mies voi olla olla hajuvedelle allerginen?”
- Tässä suomalaisessa kaupungissa on ikuinen kesä – energiaa kuluu
- Saija oli yökylässä Mikan luona – vitsin takia ei ollut toista kertaa
- Miehellä on vitsit vähissä – housujen vetoketjun takia
- Omena päivässä pitää lääkärin, ei kun äijät baarista loitolla
- Feissarimokat: Nolo ääni yllätti Haraldin hautajaisissa – nyt selvisi kuka sen aiheutti
- Naiset erehtyivät pahasti – ei ärrävikainen vaan vain savolainen
- Tajuatko tätä? – kerro mikä luku tulee perjantain kohdalle?
- Janita osti punalaputettua lohta – liika-ajattelu pilasi tuotteen
- Koira sai uuden lelun – tapahtui jotain ja se maksoi 305 euroa
- Feissarimokat: Morsian perui häät – syy ihan naurettava
- Tällä firmalla ei ole varaa edes askeleisiin?
- Feissarimokat: Neuvolassa kirjoitettiin lappuun sekavia
- Feissarimokat: Eikö Pipsa Possukaan ole lapselle enää turvallinen?
- Koira sai uuden lelun – tapahtui jotain ja se maksoi 305 euroa
- Naiset erehtyivät pahasti – ei ärrävikainen vaan vain savolainen
- Janita osti punalaputettua lohta – liika-ajattelu pilasi tuotteen
- Feissarimokat: Kassassa tuli viivettä – maiskuttelija mies takana sai palautetta