Amerikkalaisyhtiön Miljardööripomo jakoi työntekijöilleen uskomattoman 100,000 dollarin bonuksen!
Jeff Hildebrand omistaa Amerikan suurimman yksityisomisteisen energiayhtiön Hilcorpin. Viime vuodet ovat olleet suotuisia yritykselle. 5 vuoden aikana yrityksen koko on tuplaantunut ja tämän merkkipaalun saavuttamisen myötä kaikille 1381:lle työntekijälle myönnettiin ylimääräinen palkkio 100,000 dollaria. Yritys todella haluaa panostaa työntekijöihinsä ja heidän motivoimiseen. Tästä kertoo avokätisten bonusohjelmien lisäksi useat järjestöjen myöntämät palkinnot. Hilcorp on muun muassa valittu kolmena vuonna peräkkäin Fortunen sadan parhaan yrityksen listalle ja jopa kuutena vuonna perätysten Houstonin parhaaksi keskisuureksi yritykseksi. Hilcorp kertoo kotisivuillaan työntekijöiden olevan heidän paras voimavaransa. Työntekijöiden uskomattomista bonuksista päätti itse toimitusjohtaja Jeffery Hildebrand, joka on samalla yrityksen perustaja ja omistaja.
Nyt maksettu 100,000$ bonus ei ole ainoa laatuaan yhtiön historiassa. Vuonna 2010 työntekijät saavuttivat yhtiön aiemmin asettaman kasvutavoitteen ja tällöin heille myönnettiin myös avokätinen bonus. Kaikki työntekijät saivat valita uuden 50,000$ arvoisen auton ja 35,000$ käteispalkkion väliltä. Yrityksen avokätinen ja työntekijöitä kunnioittava asennoituminen on luonut työpaikalle erinomaisen ilmapiirin. ”Joskus katselen käytävän päähän ja sanon itselleni: En voi uskoa että nämä ovat minun pomojani, he ovat maailman parhaita!”, yhtiön vastaanotossa työskentelevä Amanda Thompson kommentoi Business Insiderin videolla.
Yritys on lahjoittanut jo miljoonia hyväntekeväisyyteen
Työntekijöiden lisäksi yritys ottaa huomioon yhteiskunnan sosiaalisen vastuunsa. Erityisen Hilcorp Giving Program –hyväntekeväisyysohjelman avulla yritys on kerännyt jo lähes 8 miljoonaa dollaria voittoa tavoittelemattomien hyväntekeväisyysjärjestöjen hyväksi. Ohjelmassa yritys on lahjoittanut 2,500 dollaria jokaisen työntekijän valitsemalle hyväntekeväisyysjärjestölle. Lisäksi työntekijöitä rohkaistaan lahjoittamaan itse haluamansa summan. Tämän jälkeen yritys tukee työntekijää tuplaamalla hänen lahjoittamansa summan jopa 2,000 dollariin asti. Hyväntekeväisyysohjelma on otettu hyvin vastaan yrityksen sisällä ja avustusta on saaneet useat tärkeät hyväntekeväisyysjärjestöt. Hilcorp on perustettu vuonna 1989 ja on nykyään yksi suurimmista yksityisomisteisista energiantuotantoyhtiöistä Yhdysvalloissa. Yhtiön pääkonttori on Houstonissa, Texasissa ja se operoi Texasin ja Louisianan lisäksi Yhdysvaltojen luoteisosassa ja Alaskassa. Yritys on palkittu monen yhdistyksen toimesta Amerikan parhaaksi paikaksi työskennellä, eikä syyttä. Lähde: Businessinsider.uk Hilcorp.com Pitäisikö suomalaisten yritysten ottaa mallia Hilcorpin bonusohjelmasta? Kommentoi tai jaa artikkeli:LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Miksi vaimo kutsui tuoretta aviomiestään Peugeotiksi? – vastaus ällistyttää
- Kauppinen huomasi, että uusi nimi pahentaa miestä
- FM: Voiko työkaveria pyytää käyttämään miedompaa pyykinpesuainetta?
- FM: Lapsille eväät kouluun kasvisruokapäivänä – Oskulla on esittää tähän syy
- FM: Muffinssit pestiin pesukoneessa, mutta miksi?
- Kuvaus tosimiehen pääsiäisestä – ”Tipu, mämmi ja noita-akka kuuluvat asiaan”
- FM: Tässäkö parhaimmat säästövinkit?
- FM: Nakit ja veriletut sopivat kasvissyöjille?
- FM: Saitko sinäkin kutsun Ronjan rippijuhliin?
- FM: Yllättävä jumi esti viemästä koiraa yöllä lenkille
- Feissarimokat: Nainen peruu häät – naurettava syy
- Feissarimokat: Näin Pihla mokasi työhakemuksessaan – vain yksi sana riitti
- Vanhat herrat ovat ”hyväkuntoisia” – vain yksi vika
- Kalle ilmoitti nimensä hassulla tavalla – menikö oikein?
- FM: Koiran hätä aiheuttaa omistajalle pahemman hädän
- FM: Nakit ja veriletut sopivat kasvissyöjille?
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut
- Feissarimokat: Näin vessahädästä selviää ilman vessaa