Suomalaisten Fitnesstähtien tulot – Eveliina ”Eevsku” Tistelgren tulokuningatar
Kuva: Mike siren / Pakkotoisto.com
Fitnessbuumi on Suomessa kovimmillaan ja lajin parista tuttujen tähtien blogeja luetaan enemmän kuin koskaan. Tämä ei kuitenkaan suoraan sada kaikkien fitnesstähtien palkkapussiin. Fitnessksen parista tutuista suosikeista tulokuningatar on Eveliina ”Eevsku” Tistelgren. 24-vuotias Eveliina kirjoittaa blogissaan hyvinvoinnista, ravinnosta ja kilpaurheilijan arjesta. Tistelgrenin parhaat saavutukset Fitneksessä on Suomen mestaruus vuodelta 2012, SM-hopea vuodelta 2013 ja yleisen sarjan EM-kilpailujen 7. sija. Eveliina Tistelgrenin verotettavat ansiotulot vuonna 2014 olivat 27384 euroa.
Fitnessmalli-kilpailusta julkisuuteen noussut ja sittemmin Fitneksen parissa kilpaillut Janni Hussi tienasi vuoden 2014 verotietojen mukaan 18194 euroa. Hussi luotsaa nykyään vuotuista Fitnessmalli-kilpailua, josta monen nuoren Fitnesstähden ura on saanut alkunsa.
Räppäri Uniikin kihlattuna tunnettu Eevi Teittinen oli mukaana keväällä ilmestyneessä Fitnesspäiväkirjat -ohjelmassa. Syyskuussa 2015 Eevi voitti Bikinifitneksen Suomen mestaruuden. Nämä saavutukset eivät vielä näy Teittisen tuloissa, vaan vuonna 2014 Eevillä oli vaatimattomat 11826 euron ansiotulot.
Oona Tolppanen tuli tutuksi vuoden 2012 Fitnessmalli-kilpailusta, jossa hän sijoittui toiseksi. Sittemmin Body Fitneksessä kilpaillut ”Fitoona” on suosittu hyvinvointi-bloggari. Tolppasta seuraa instagramissa yli 40,000 ja facebookissa yli 30,000 henkilöä. Oonan paras saavutus on 4. sija vuoden 2013 Body Fitness SM -kilpailuissa. Suosio ei ole Oona Tolppasen kohdalla vielä lyönyt kunnolla rahoiksi, sillä hänen verotettavat tulonsa vuonna 2014 olivat 11775 euroa.
Teksti: sketsi.net
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Rouvan auto sammui – mies käveli viereen ja esitti törkeän kysymyksen
- Feissarimokat: Suomen kiero kieli sekoitti hänet – velikin on sisarus
- Feissarimokat: Täällä kasvatetaan makaroneja!
- Feissarimokat: Paula esitti naapurilleen liian henkilökohtaisen kysymyksen?
- Feissarimokat: Lapsi näki vuosien jälkeen maisemia – äiti turhaantui
- Feissarimokat: Söin makkaran – tai luulin niin
- Feissarimokat: Postilla joudutaan tekemään joskus turhaa työtä?
- Feissarimokat: Onko vuokraa maksettava joka kuukausi?
- Mies oli kännissä kuin käki – ”Kukkui kolmesti yöllä”
- Feissarimokat: Sarjojen katsominen on vaikeaa – tässä todiste
- Mies maistaa vaimon outoa keittoa – karmea loppu koitti
- Feissarimokat: Nainen haluaa rakkauskirjeen – ja lopulta eron
- Feissarimokat: Laivan hissi putosi – Janne kokeili painajaista uudelleen
- Feissarimokat: Katia on pihalla? – ”Miksi kysyttiin henkkareita?”
- Feissarimokat: Miten kirkua taipuu? – katso ”oikeat” vastaukset
- Feissarimokat: Voiko koiralle antaa ihmisen nimen?
- Feissarimokat: Postilla joudutaan tekemään joskus turhaa työtä?
- Kalle lähetti viestin väärälle henkilölle – mokalla oli huikeat seuraukset