Lue, miten nerokkaasti opettaja opetti kiusaamisen vaikutuksista
Koulukiusaamisella on vakavat ja pitkäkestoiset vaikutukset lapseen ja nuoreen, ja siihen tulisi puuttua välittömästi. Usein lapset ja nuoret eivät ymmärrä, kuinka pahaa jälkeä he kiusaamisellaan tekevät, ja siksi asiaa ei pitäisi lakaista maton alle, vaan ottaa rohkeasti puheeksi kouluissa ja kodeissa.
Nyt eräs englantilainen opettaja on keksinyt nerokkaan tavan kertoa oppilailleen kiusaamisesta niin, että lapset todella tajusivat, miten pahaa jälkeä se aiheuttaa. Rosie Dutton -niminen opettaja kiertää kouluissa opettamassa Mindfulness-tunteja, ja nyt hän on kertonut viimeisimmästä tunnistaan, jolla hän opetti lapsille koulukiusaamisen pahuudesta.
Lue alta opettajan nerokas tapa opettaa kiusaamisen vaikutuksista
Facebook-sivullaan Rosie kertoo, kuinka hän ennen tuntia otti mukaansa koululle kaksi omenaa ja pudotti toisen maahan useita kertoja. Ulkoapäin sitä ei kuitenkaan huomannut, sillä molemmat omenat näyttivät yhtä täydellisiltä. Sitten hän meni tunnilleen ja aloitti lasten kanssa keskustelun omenoista; kuinka molemmat omenat olivat yhtä kauniita, punaisia ja mehukkaan näköisiä.
Sitten hän otti sen omenan käteensä, jota oli pudotellut aiemmin, ja kertoi luokalle, kuinka hän ei yhtään pitänyt tästä omenasta. Kuinka hänen mielestään se oli ruma, ei yhtään mehukkaan näköinen ja sen varsi oli liian lyhyt. Hän sanoi oppilaille, että koska hän ei omenasta pitänyt, muidenkin piti inhota sitä. Jotkut oppilaat ihmettelivät tätä, mutta sitten me kaikki aloimme haukkua omenaa ja pilkkasimme sitä eri nimillä. Omena kiersi lasten käsissä ja kaikki haukkuivat sitä niin paljon, että opettaja alkoi melkein sääliä omenaraukkaa.
Sitten opettaja ja luokka keskustelivat uudelleen omenoista ja siitä, kuinka ne näyttivät yhä täysin samanlaisilta. Sitten opettaja halkaisi molemmat omenat. Toinen omena oli sisältä täydellisen näköinen, mehukas ja ehjä. Toinen omena, jota oltiin haukuttu ja pilkattu, oli sisältä aivan muussaantunut, mustunut ja rikkoutunut. Lapset todella näyttivät tajuavan, kuinka pahat sanat, kiusaaminen ja haukkuminen aiheuttavat kiusatulle todella pahan olon sisäisesti ja kuinka kiusattu voi olla aivan rikki sisältä, vaikka ulospäin näyttää siltä, ettei mitään vahinkoa olisi tapahtunut.
Opettaja puhui, kuinka meillä kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa tähän niin, ettei kenenkään tarvitse kuunnella loukkaavaa puhetta ja joutua kiusatuksi, vaan että kaikki saavat tasavertaisen kohtelun. Tarina lähti leviämään netissä kulovalkean tavoin, eikä suotta, sillä kyseinen esimerkki oli loistava tapa opettaa lapsille mitä koulukiusaaminen aiheuttaa.
Jos olet ammatiltasi opettaja, otatko tämän vinkin käyttöön syksyllä?
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- ”Mikä on isäsi ammatti” -kysymys johtaa kummalliseen lopputulokseen
- Jänis onkin fiksu porkkananperään kysyjä
- Miehen selkäkivut ovat lopulta omaa syytä
- Feissarimokat: Näin syntyy yhdestä nimestä muita nimiä
- Savon murre sekoittaa rekkakuskin ajatukset
- Tästä syystä työtön pärjää paremmin ilman sähköpostiosoitetta
- Mitä tekee Tesla, jos painaa jarrua ja kaasua yhtä aikaa?
- Reiska kysyy pomolta lupaa, jota ei oikeasti halua
- Höpsö nainen käy pilkillä eikä saanut erikoisen syyn takia saalista
- Mies oli kännissä kuin käki – vaimo jaksaa silti murjaista aamulla vitsin
- Feissarimokat: Näin syntyy yhdestä nimestä muita nimiä
- Savon murre sekoittaa rekkakuskin ajatukset
- Naiset erehtyivät – ei ärrävikainen vaan vain savolainen
- Feissarimokat: Etsiikö Elina häihin sulhasta vai seuraa? – päättele sinä
- Feissarimokat: kaveripyyntö tulee täysin puskista – outo tilanne
- Vaimo keksii miten elättää itsensä, mutta mies ei usko
- Tässä jää isä kokonaan huomiotta ja osaa se voi naurattaa
- Jos on armeijassa sähköinsinööri, saa tämän ’tärkeän’ tehtävän