Uuno Turhapuro -elokuvat

Uuno Turhapuro elokuvat ovat ihastuttaneet suomalaisia jo vuosikymmenten ajan. Elokuvissa päähenkilönä seikkailee kaikkien suomalaisten tuntema sketsihahmo, rähjäinen ja laiska mutta sympaattinen Uuno Turhapuro . Pertti ”Spede” Pasanen loi hahmon puolivahigossa yhdessä Vesa-Matti Loirin kanssa. Loiri näytteli Uuno Turhapuroa Spede Show -viihdeohjelmassa (1971–1976) ja Uuno Turhapuron nimeä kantavissa elokuvissa. Uuno Turhapuro -elokuvia julkaistiin vuosina 1973–2004 yhteensä 19 kappaletta.

Kaikkien Turhapuro-elokuvien juoni pohjautuu samaan perusperiaatteeseen: Uunon ja hänen appiukkonsa Vuorineuvos Tuuran väliseen jännitteeseen. Tuura ei pidä sotkuisesta ja välinpitämättömästä vävystään, eikä tilannetta helpota yhtään Uuno Turhapuron uskomaton suorittaminen monissa vaikeissa tilanteissa. Elokuvissa Uuno selviytyy toinen toistaan hullummista tilanteista ja kommelluksista. Katso pätkiä Uuno Turhapuro -elokuvista ja lue lisää Uunosta alapuolelta

Katso uuno-elokuvia

Elokuvissa nähdään Uunon voittavan Tuuran mitä mahdottomimmissa tilanteissa. Esimerkiksi suositussa Uuno Armeijan leivissä -elokuvassa Tuura määrää Uunon suorittamaan asepalvelusta. Tuuran epäonneksi Turhapuro kuitenkin etenee Majuriksi asti vain parissa päivässä. Muita tuttuja hahmoja Uuno Turhapuro -elokuvissa ovat Uunon hyvät ystävät autokorjaaja Härski Hartikainen (Spede Pasanen), joka on niin ikään tuttu näky likaisissa työhaalareissa tupakka suussaan ja Insinjööri Sörsselssön (Simo Salminen).

Uunon tunnusmerkkejä elokuvissa on legendaariseksi muodostunut rikkinäinen verkkopaita ja mustuneet hampaat. Elokivussa aina sanavalmis Turhapuro ääntää D-kirjaimen hauskasti T:ksi. Uuno itse kutsuu itseään Johtaja Turhapuroksi, vaikka on suurimman osan ajasta kokonaan työttömänä. Turhapuron harrastuksiin kuuluu elokuvissa lähinnä sohvalla löhöäminen ja syöminen. Ensimmäisessä elokuvassa Uuno Turhapuro (1973) nähdään, miten Uuno oli ennen avioitumistaan vielä siisti, mutta laiskistui välittömästi päästyään rikkaisiin naimisiin kauniin Elisabeth Tuuran kanssa.

Uuno Turhapuro -elokuvat saivat alkuun kriitikoilta täystyrmäyksen. Elokuviin ei uskottu, eikä kriitikot pitäneet päähenkilön rähjäisestä tyylistä. Toisin kuitenkin kävi, sillä katsojat rakastivat Uunoa alusta alkaen. Heti ensimmäinen Turhapurosta kertova elokuva sai elokuvateattereissa 600,000 katsojaa.  Suosituin Uuno Turhapuro -elokuva on Uuno Armeijan leivissä (1984). Elokuva nousi yli 750,000 katsojallaan koko vuosikymmenen katsotuimmaksi elokuvaksi suomessa. ja on edelleen suomen katsotuin kotimainen elokuva sitten vuoden 1968. Viimeiseksi jäänyt Uuno Turhapuro – This is my Life keräsi 145 000 katsojaa ja oli ilmestymisvuotensa 2004 kolmanneksi katsotuin elokuva.

Uuno armeijan leivissä

Uuno Turhapuro armeijan leivissä on katsotuin Uuno Turpapuro -elokuva ja tarkasti tilastoiduista elokuvista (vuodesta 1972 alkaen) kaikkien aikojen katsotuin kotimainen elokuva. 1666 katsojaa on antanut leffalle arvion 6,7/10 tähteä internetin suositussa IMDB-palvelussa. Sarjassaan yhdeksännen Uuno Turhapuro -elokuvan pääosassa nähdään tuttuun tapaan Vesa-Matti Loiri. Elokuussa 1984 ensi-iltansa saanut Uuno Armeijan leivissä on ensimmäinen Ere Kokkosen ohjaama Uuno elokuva.

(varoitus: Seuraava kappale sisältää juonipaljastuksia!)

uuno turhapuro armeijan leivissä

Elokuvassa Uuno kutsutaan suorittamaan varusmiespalveluaan. Puolustusministeriksi nimitetty Uunon appiukko Tuura haluaa saada Uunon pois silmistään, eikä vapauta miestä palveluksesta. Vastoin Tuuran ennakkoluuloja Uunon ura lähtee kuitenkin nopeaan nousuun Armeijan leivissä ja Uuno nousee sotilasarvoltaan Majuriksi asti alle viikossa. Uuno armeijan leivissä -elokuvassa Uuno aiheuttaa tuttuun tyyliin päänvaivaa appiukolleen sähläten muun muassa sotilasradion kanssa. Uunon sähellyksen takia kenraali ja lehdistö kuulee virheellisesti puolustusministeri Tuuran julistavan sodan Ruotsia vastaan. Kommelluksen takia Tuura joutuukin sotaoikeuden eteen vastaamaan syytöksiin.

Vesa-Matti Loirin lisäksi elokuvien päärooleissa nähdään muun muassa Marjatta Raita (Elisabeth Turhapuro), Tapio Hämäläinen (Tuura), Simo Slaminen (Sörsselssön), Elli Castren (Tuuran Sihteeri), Spede Pasanen (Härski Hartikainen), Jyrki Kovaleff (Kapteeni Brynner), sekä Mauno Blomqvist (Kersantti Koistinen). Uuno Armeijan leivissä elokuvaan toi omia ideoitaan myös näyttelijät Vesa-Matti Loiri ja Simo Salminen. (elonet.fi)

Uuno Epsanjassa

Uuno Epsanjassa päähenkilöt seikkailevat elokuvan nimen mukaisesti ulkomailla Espanjassa. Kuten arvata saattaa Uuno Turhapuron ja kumppaneiden lähtiessä ulkomaille ei kommelluksilta voida välttyä. Elokuvaa kuvattiin Marbellassa Espanjassa ja siinä nähdään myös legendaariseksi muodostunut Vesa-Matti Loirin Nasse-setä -hahmo. Uuno Epsanjassa on sarjassaan kymmenes Uuno-elokuva ja Uuno armeijan leivissä tavoin Ere Kokkosen käsikirjoittama ja ohjaama. Elokuva houlutteli teattereihin yli 600,000 katsojaa ja se on näytetty useita kertoja myös televisiossa.

(varoitus: seuraava kappale sisältää juonipaljastuksia)

uuno epsanjassa-elokuva

Elokuvan päähenkilöt päätyvät Espanjaan sattumalta. Vuorineuvos tuura yrittää tavoittaa lomalle lähtenyttä liikenneministeriä ja päättää seurata tätä Espanjaan. Uuno on samaan aikaan saanut vaimonsa patistamana töitä pienestä matkatoimistosta ja sattuu matkaoppaaksi samaan kohteeseen. Sörsselssön on menossa häämatkalle niin ikään samaan kohteeseen. Kommellukset alkavat jo menomatkalla, kun Uuno laittaa vahingossa Tuuralle tarkoitetun rauhoittavan lääkkeen lentäjien kahviin ja nämä nukahtavat. Kommellukset eivät tietenkään lopu Espanjassakaan vaan Tuuran hermoja koetellaan Uunon tempauksien takia useaan otteeseen.

Uuno Epsanjassa on kerännyt IMDB -palvelussa yli 1000 arvion perusteella 6,1/10 tähteä. Elokuvassa nähdään Uuno elokuvista tuttujen näyttelijöiden lisäksi muun muassa Satu Silvo (Rosita, Hotellin omistaja) ja Riitta Väisänen (Sörsselssönin uusi vaimo).

Tupla-Uuno

Tupla-Uuno nousi edellisten Uuno-elokuvien tavoin vuoden katsotuimmaksi kotimaiseksi elokuvaksi. Tupla-Uunon näki teattereissa vuonna 1988 yli 300,000 katsojaa. Elokuvassa nähdään tyylinsä päivittänyt Uuno Turhapuro, sillä miehellä on uusi taaksepäin kammattu hiustyyli entisen sekaisin olleen kampauksen sijasta. Sarjassaan 13. Turhapuro -elokuva on kerännyt arvion 5,3/10 suositussa IMDB-palvelussa.

(varoitus: seuraava kappale sisältää juonipaljastuksia)

Tupla-Uuno elokuvan alussa Härski ja Sörsselssön tapaavat ravintolassa täysin Uuno Turhapuroa muistuttavan, vaikkakin siistimmän, miehen. Sörsselssön on varma miehen olevan Uuno ja menee jututtamaan tätä. Uunoa muistuttava mies paljastuu monen alan professoriksi, jota kaverukset myöhemmin Tupla-Uuno elokuvassa käyttävät monin paikoin hyödykseen. Mies on kiitollisuuden velassa Sörssellssönille, sillä tämä auttoi häntä löytämään unelmien vaimoehdokkaan ja suostuukin esittämään Uunoa muun muassa vierailulla Tuura-yhtiöön.

Vale Uuno hurmaa naisia Tuuran kesähuvilalla samalla kun oikea Uuno koheltaa kaupungilla Vale-Uunon naisystävän luullessa tätä miehekseen. Uuno muun muassa ostaa Tuura-yhtiön rahoilla avoauton ja pikaveneen, joilla pari kruisailee kaupungilla ja järvellä. Nainen paljastuu lopulta FBI-agentiksi ja Uuno joutuu vaaraan gangstereiden luullessa häntä kuuluisaksi tietokonekeksijäksi. Lopulta Uuno selviää näistäkin kommelluksista ehjin nahoin. (elonet.fi)

Tupla-Uuno on sketsi.netin toimituksen suosikki Uuno-elokuvista ja ehdottomasti katsomisen arvoinen pätkä.

Teksti: Sketsi.net

Lähteet: Elonet
IMDB
Wikipedia

Uuno Turhapuron hahmo seikkailee nyt myös Netticasinolla. Klikkaa Uunon Kasinolle, nappaa parhaat liittymisedut ja kokeile hauskoja kolikkopelejä:
Katso uuno-elokuvia

Lue lisää Uunokasinosta täältä

Haukoja viihdejuttuja

Monelle meistä lämmin, pitkä suihku raskaan päivän jälkeen voi olla päivän kohokohta, jolloin voi rentoutua ja...
video

Tunnistatko melodian ? Kyllä, kuulet oikein! Muncheniläinen orkesteri soittaa suomalaisen Daruden Sandstorm -kappaleen uusiksi haitarisoittimien kera. Voisiko tässä olla...

Lähes mikään ei lämmitä sydäntä yhtä paljoa, kuin lemmikkieläimet, jotka saavat ihmisten myötätunnon ansiosta uuden välittävän kodin....

Yhdysvalloissa juhlitaan tänään isänpäivää. Isänpäivä on juhlapäivä isyyden kunniaksi.  Tällä Doven koostamalla videolla näette miehiä jotka...

Tämä New Yorkissa elävä Venezuelalainen Michelle Poler on erittäin pelokasta sorttia. Hän huomasi, että hänen pelkonsa...

  Onko suunnitelmissasi istahtaa lähiaikoina parturin penkkiin ja inspiraatio uuteen tyyliin on hukassa? Siinä tapauksessa en suosittele...