Lääkäri mokasi sanelun kiusallisin seurauksin: ”Potilaalla kalukooma”

Tähän juttuun on koottu lista lääkäreiden pieleen menneistä saneluista.
Lääkäreiden saneluista:
Allekirjoittanut lupaa potilaalle henkilökohtaisesti yksityispuolella auttaa
suvunjatkamisongelmissa.
Potilaalla kalukooma (glaukooma).
Ei saa taivutettua leukaa päätä kohti.
Parin vuoden ajan vasen kives ollut isompi ja suurentunut pikkuhiljaa, ei
varsinaisia kipuja, mutta hankala jo kantaa näin isoa kivespussia housuissa.
Eilen kotona pudonnut vasara vasempaan silmään, outoa tunnetta tämän jälkeen.
Hiuksia lähtee harjatessa, ei käteen vetäessä.
Isä ja äiti kuolivat, kun potilas oli 15-vuotias. He eivät ole missään
yhteydessä potilaaseen.
Normaali musta tussu (muu status).
Potilaan pää iskeytyi tuulilasiin ja kierähti siitä maahan.
Mainittakoon lisäksi, ettei olennaista lämpöeroa ole havaittavissa jalkojen
välissä.
Lähes päivittäin tulee tilanteita, joissa ei muista, mitä vaimo on sanonut.
Potilaan lopetettua tupakoinnin on hänen hajunsa palannut.
Jalkapallo mennyt vasempaan korvaan.
Tulosyy: ylipano (ylipaino).
Korvat häämöttävät heikosti vaikun takaa.
Vastasyntynyt, ei syö soosia (ei syanoosia).
Ei yhdyntöjä. Neljä raskautta ja synnytystä.
Mitä tulee impotenssiin, lääkitystä jatketaan ja annetaan vaimon käsitellä
potilasta.
Potilas on ollut koirien päivähoitopaikassa Porvoon sosiaalitoimen
avustuksella.
Selkäkipu ilmenee, kun potilas makaa pitkällään molemmat jalat selän päällä.
Kävelee edelleen keikkuen kuin entinen presidentti.
Kävely töksähtelevää, aina ei tiedä, mihin jalat menevät ja ovatko ne maassa
vai ilmassa.
Perussairauksina sepelvaltimotauti, verenpainetauti, Jehovan todistaja.
Hänellehän on vuosikausia sitten tehty pukamien vuoksi avoleikkaus, lisäksi
gynekologi operoinut omaa puoltaan.
Potilaan mielestä isovarvas roikkuu alempana kuin muut sormet.
Hän on motorisesti levoton eli konttaa pöydän alla.
Potilaalla on mandoliininkokoinen eturauhanen.
Potilas on ehkä kenties mahdollisesti saattanut hyötyä lääkityksestä.
Rintasyöpä, metästä saanut (metastasoinut).
Se tekee hyvää (CTG hyvä).
Nyt potilas kolme viikkoa sitten Kanarialla käynyt kylpyammeessa taistelun
torakan kanssa ja tässä yhteydessä liukastui ja löi takaraivonsa
kylpyammeeseen.
Tulee pitkäaikaisen lonkkakivun vuoksi ja toivottavasti ei tule toista
kertaa.
Potilas virtsaa mielestään hyvin, kuin hevonen.
Edelleen sininen ja huonosti hengittävä vastasyntynyt, vaikka koko matka
pamputettu (ambutettu).
Pukamavaivaa ollut pidempää, kertoo jo vuosia olleen suolen toiminnan
huononlainen, lampaan panania tulee.
Päivittäin 90 km lenkkejä koiran kanssa noin kolmesti päivässä.
Potilas poistuu sairaalasta iloisena, vaikka on juuri yrittänyt itsemurhaa.
Hyvässä kunnossa oleva kuorma-auton kuljettaja, joka ajaa tavallisesti 10 km
hengästymättä.
Ruokaa potilas saa pojaltaan, joka on pakastimessa.
Tulee vastaanotolle allergisten vaivojen takia. Tulkkina toimii mies, joka
on vatsastapuhuja.
Tuli kävellen vain toinen jalka puettuna sukkahousuun, toinen riippui
vapaasti.
Tupakoinut lähes 50 askia päivässä. Nyt nuhaa ja yskää.
Uloste on samanväristä kuin osaston 19 ovet.
Ummetuspotilas. Tulee aamuyöstä klo 2.00 paskalle aluesairaalaan.
Virkeä rouva, joka lähtee tuolilta hyvinkin vikkelästi liikkeelle. Kävelee
symmetrisesti varpailla ja kantapäillä ja kyykistyminenkin sujuu hyvin.
Kuunnellut ’oopperan kummitusta’ ja silloin aavekivut alkaneet.
Ihmettelee, miten voi olla raskaana, koska ei ole ollut yhdynnässä. Ilmeinen
abiogeneesi = elämän syntyminen elottomasta aineesta.
Luomet roikkuvat pitkin poskipäitä.
Alapää kutisee ja nenäkin tuhisee.
Potilaan älykkyysikä vastaa lähinnä aasia.
Vinkkailee silmää. Kysyttäessä asiasta kertoo vikittelevänsä tohtoria.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Päivän arvoitus: Mikä on tämä hyödyllinen kapistus oikein on?
- Feissarimokat: ”Tarvitsen miehen Kiinaan häihin, koska mieheni ei suostu järjestämään niitä…”
- Feissarimokat: Maija järkyttyi – ”Mies unohti 4,5-vuotispäivän…”
- Feissarimokat: Sänky keskellä motaria Oulussa – villi ja vauhdikas kuljetus
- Feissarimokat: Mikko yrittää mahdollisesti iskeä naisia erikoisella kuvalla
- Feissarimokat: Kielletään sanat vuusto ja pitsku, vaikka toinen on ihan oikea sana
- Päivän vitsi: Nainen ratsastaa hevosella täysin tietämättään missäpäin hän on
- Feissarimokat: Minea luuli kuukausien ajan syöneensä perunamuusia, mutta olikin väärässä
- Feissarimokat: Söden pakastin suli vaikeimmalla mahdollisella tavalla
- Näistä tiedät tulleesi vanhaksi: ”Tarvitset lasit löytääksesi lasit…”
- Vitsi: Mies kutsuu äitinsä kylään ja pelkkä soppakauha paljastaa kaiken olennaisen
- Päivän vitsi: Nainen ratsastaa hevosella täysin tietämättään missäpäin hän on
- Lääkäri mokasi sanelun kiusallisin seurauksin: ”Potilaalla kalukooma”
- Feissarimokat: WC-paperi oli huoltoaseman vessassa loppu – Pirita toimi kuin MacGyver
- Päivän vitsi: Harri päätti mennä naimisiin, koska baareissa notkuminen alkoi tympiä
- Feissarimokat: Mies pisti ravintolan boikottiin, koska servetit puuttuivat
- Feissarimokat: Minea luuli kuukausien ajan syöneensä perunamuusia, mutta olikin väärässä
- Nainen menee uuden poikaystävänsä kotiin – koira teki jotain mikä pilasi koko vierailun