Miten lapset selvisivät ennen hengissä? - "...ei saatu kiinni koko päivänä, koska ei ollut kännyköitä..."

Tämä ei sinällään ole mikään vitsi, vaikka se voi tänä päivänä kuulostaa siltä.

Lasten elämä todellakin oli ennen juuri tällaista kuin tässä alla kerrotaan, vaikka se voi tänä päivänä tuntua hauskalta ja oudoltakin sekä vaikealta. Silti elämästä selvittiin hengissä.

Kaikille 60- ja 70-luvulla syntyneille

Noin nelikymppisten ja sitä vanhempien ihmisten pitäisi itse asiassa olla kuolleita. Nykypäivän lainlaatijoiden ja byrokraattien mielestä meidän 60- ja 70-luvuilla syntyneiden ei olisi pitänyt edes selvitä hengissä.

Meidän pinnasänkymme oli maalattu lyijyä sisältävällä maalilla. Meillä ei ollut lapsille turvallisia lääkepulloja, ovia eikä kaappeja ja pyöräillessä meillä ei kenelläkään ollut kypärää.

Joimme vettä puutarhaletkusta, emme pullosta.

Panimme leivän päälle voita ja joimme limsaa, jossa oli sokeria, mutta kukaan meistä ei ollut liian lihava, koska olimme aina ulkona touhuamassa.

Jaoimme limsamme kavereiden kanssa ja joimme samasta pullosta, eikä kukaan siitä kuollut.

Lähdimme aamulla aikaisin ulos ja tulimme kotiin vasta illalla, kun katuvalot oli sytytetty.

Meitä ei saanut kiinni koko päivänä – ei ollut kännyköitä.

Meillä ei ollut Playstationia, Nintendoa tai X-boxia, ei ainuttakaan TV-peliä, ei 99 TV-kanavaa, ei surround-soundia, ei kännyköitä, kotitietokoneita tai Internetin chattikanavia.

Meillä oli kavereita, me olimme ulkona heidän kanssaan.

Me putoilimme puista, saimme haavoja, katkoimme käsiä, jalkoja ja hampaita, mutta ei ketään haastettu oikeuteen niiden onnettomuuksien takia. Ne olivat vahinkoja, eikä niistä syytetty ketään muita kuin meitä itseämme.

Muistatko ne vahingot? Me tappelimme, saimme mustelmia ja opimme pärjäämään niitten kanssa. Me leikimme kepeillä ja tennispalloilla, söimme multaa ja ruohoa. Kaikista varoituksista huolimatta montaakaan silmää ei puhjennut eikä meissä kasvanut ruohoa lopun elämää.

Me pyöräilimme ja kävimme toistemme luona, koputimme ovelle, kävelimme suoraan sisään ja osallistuimme keskusteluun.

Jotkut oppilaista koulussa eivät olleet yhtä hoksaavaisia kuin muut, ne jäivät jälkeen ja jätettiin luokalle.

Tämä sukupolvi on kasvattanut muutamia uskaliaita riskinottajia, parhaita ongelmien ratkojia ja investoijia.

Viimeiset 60 vuotta ovat olleet aikaa, jolloin uusia ideoita on syntynyt räjähdysmäisellä vauhdilla. Meillä oli vapaus, fiaskoja, menestystä ja vastuuta. Me opimme sopeutumaan kaikkeen.

Sinä olet yksi niistä.

Onnea!

Toivottavasti tämän näkevät kaikki ne, joilla on ollut onni viettää lapsuutensa ennen kuin lainsäätäjät ja muut viranomaiset alkoivat säädellä elämäämme meidän omaksi parhaaksemme. Meillä oli elämisen laatua! Hyvä 60- ja 70-luku!!