Mies oli kännissä kuin käki – vaimo jaksaa silti murjaista aamulla vitsin
Tuossa yhtenä iltana minut oli kutsuttu viettämään kaveriporukassa iltaa. Lupasin vaimolleni, että olen takaisin puoleen yöhön mennessä.
No, tunnit kuluivat ja kalja meni alas liiankin hyvin. Kolmelta aamuyöstä, kännissä kuin käki, suuntasin kotiin päin.
Juuri kun pääsin ovesta sisään, niin eteisen käkikello kukkui kolmesti. Tajusin nopeasti, että vaimo varmaan heräsi, joten keksin nerokkaana miehenä kukkua yhdeksän kertaa lisää. Olin oikein ylpeä itsestäni, kun keksin niin nerokkaan ajatuksen ja vielä aivan tukka täynnä. Mahdollinen yhteenotto oli näin vältetty.
Seuraavana aamuna vaimoni tiedusteli kotiintuloaikaani. Kerroin hänelle, että tulin kahdeltatoista ja vaimoni ei vaikuttanut lainkaan epäilevältä. Tässä vaiheessa olin varma, että homma toimii saumattomasti. Sitten hän sanoi: ”Me tarvitsemme muuten uuden käkikellon.”
Tiedustelin tietenkin syytä moiseen. ”No, viimeyönä se kukkui kolmesti. Sen jälkeen se sanoi, että voi vi**u ja kukkui neljä kertaa lisää. Sitten se selvitti kurkkuaan ja kukkui sen jälkeen kolme kertaa lisää, kikatti ja lopuksi pieraisi.”
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Feissarimokat: Näitä asoita tehdään yksin salassa
- Feissarimokat: Nämä Annet ovat liian usein vaaraksi liikenteessä
- Nainen luulee olevansa ovela ruokakauppakävijä, mutta mies on sitäkin olevelampi
- Feissarimokat: Kamalia kitupiikkien hankkimia joululahjoja
- Feissarimokat: Mitä hillua tarkoittaa?
- Vitsi vitsi, vaikka opettaja taisi sittenkin pitää tuhnuttelijasta
- Feissarimokat: Missä maailmassa Katia oikein elää?
- Feissarimokat: Joku tekstasi väärään numeroon – kosto oli karmea
- Näin kätevästi järjestetään laihialainen joulu
- Feissarimokat: Nämä matkat jäivät typeryyden takia kokematta
- Nainen selvittää autovarkaasta asian – ei tee tiedolla mitään
- Feissarimokat: Nämä matkat jäivät typeryyden takia kokematta
- Feissarimokat: Nämä Annet ovat liian usein vaaraksi liikenteessä
- Feissarimokat: Pyydettiin i-kirjaimella alkavia tytön nimiä – jokin ei täsmää
- Feissarimokat: Älä valehtele lääkärille – voit jäädä siitä tällä tavalla kiinni
- Feissarimokat: Kamalia kitupiikkien hankkimia joululahjoja
- Elina mokasi itsepalvelukassalla – häpeä ajoi kuukauden kauemmas kauppaan
- Feissarimokat: Missä maailmassa Katia oikein elää?