Mies ostaa ärtyneelle tyttöystävälleen kolme tuliaista – yksi niistä nollaa kahden muun tuoman ilon

Tässäpä traaginen tarina miehestä, joka teki virheen:
Mies, nimeltään Jack Sullivan, ei ole varmasti ainoa, joka on tullut baarista kotiin ja siellä on odottanut vihainen puoliso. Silloin olisi hyvä olla mukana jotain tuliaisia, jotka saavat puolison paremmalle päälle.
Jack oli riidellyt tyttöystävänsä kanssa ja päättänyt baari-illan jälkeen mennä selvittämään välejä. Baari-ilta ehkä vienyt järjen, koska hänen tuliaisensa esitti kyllä hyvää, mutta olikin vain loukkaus. Siinä oli kaksi hyvää asiaa, mutta kolmas oli sellainen, joka saa naisen raivon partaalle.
Tuliaisten mukana oli kirje, jossa Jack selitti, miksi tuliainen oli juuri tuollainen kuin oli. Jack oli ostanut punaisia ruusuja ja kirjeen mukaan siksi, koska hän rakastaa tyttöystäväänsä. Toinen tuliainen oli suklaata, koska Jack halusi kertoa, kuinka pahoillaan hän oli. Mutta kolmas tuliainen olisi kannattanut jättää hankkimatta ja varsinkin selittämättä, miksi juuri sellainen tuli hankittua.
Kolmas tuliainen oli paketti tamponeja. Jack selitti niiden tuomisen sillä, että tyttöystävä ehkä tarvitsee nyt niitä joka päivä, koska mies ei tiedä edelleenkään miksi hänen pitää pyytää anteeksi. Joten tuo viimeisin tuliainen ja sen selitys kumosivat koko anteeksipyynnön. Ovatko naiset hänen mielestään kuukautisten aikaan äreitä? Tuotako tuo tuliainen tarkoitti?
Se vasta loukkaakin, jos ensin pyytää anteeksi ja sen jälkeen kertoo, että ei tiedä miksi anteeksi piti pyytää. Se kertoo sen, että ei ole edelleenkään sitä mieltä, että on tehnyt jotain väärää. Silloin ei tarvitse ostaa kukkapuskaa eikä suklaatakaan…saati tamponeja.
Lähde: Mirror
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Päivän arvoitus: Mikä on tämä hyödyllinen kapistus oikein on?
- Feissarimokat: ”Tarvitsen miehen Kiinaan häihin, koska mieheni ei suostu järjestämään niitä…”
- Feissarimokat: Maija järkyttyi – ”Mies unohti 4,5-vuotispäivän…”
- Feissarimokat: Sänky keskellä motaria Oulussa – villi ja vauhdikas kuljetus
- Feissarimokat: Mikko yrittää mahdollisesti iskeä naisia erikoisella kuvalla
- Feissarimokat: Kielletään sanat vuusto ja pitsku, vaikka toinen on ihan oikea sana
- Päivän vitsi: Nainen ratsastaa hevosella täysin tietämättään missäpäin hän on
- Feissarimokat: Minea luuli kuukausien ajan syöneensä perunamuusia, mutta olikin väärässä
- Feissarimokat: Söden pakastin suli vaikeimmalla mahdollisella tavalla
- Näistä tiedät tulleesi vanhaksi: ”Tarvitset lasit löytääksesi lasit…”
- Vitsi: Mies kutsuu äitinsä kylään ja pelkkä soppakauha paljastaa kaiken olennaisen
- Päivän vitsi: Nainen ratsastaa hevosella täysin tietämättään missäpäin hän on
- Lääkäri mokasi sanelun kiusallisin seurauksin: ”Potilaalla kalukooma”
- Feissarimokat: WC-paperi oli huoltoaseman vessassa loppu – Pirita toimi kuin MacGyver
- Päivän vitsi: Harri päätti mennä naimisiin, koska baareissa notkuminen alkoi tympiä
- Feissarimokat: Mies pisti ravintolan boikottiin, koska servetit puuttuivat
- Feissarimokat: Minea luuli kuukausien ajan syöneensä perunamuusia, mutta olikin väärässä
- Nainen menee uuden poikaystävänsä kotiin – koira teki jotain mikä pilasi koko vierailun