Kokki kertoo erikoisesta salaatistaan ja saa jopa osan kuulijoistaan suuttumaan
Tämä salaatin osa suututtaa, vaikka se ei ole lihaa eikä mitään laitonta.
Ruokabloggaaja-kokki ja kirjailija Molly Yeh paljasti erään hänen tekemänsä salaatin ohjeen, joka sai osan kuulijoista jopa suuttumaan hänelle.
Se aines, joka sai ihmiset suuttumaan, ei kuitenkaan ollut mitään sellaista, jota ei olisi saanut käyttää salaatissa. Se ei ollut eläintä, joka olisi voinut saada jotkut suuttumaan. Se vaan oli niin erikoinen aines, että osa taisi epäillä, että se ei sovi lainkaan salaattiin.
No joko arvaat, että mikä on yksistään todella hyvää, mutta sitä on tuskin kukaan tätä ennen laittanut salaattiin? Se on suolaista.
Tämä aines on popcornia. Mollyn salaatissa on sen lisäksi myös vihanneksia. Salaattiin voi laittaa sekaan myös kalaa. Salaatin kastikkeeseen laitetaan majoneesia, smetanaa, dijon-sinappia, sokeria, omenaviinietikkaa, suolaa ja pippuria.
Mollyn mielestä salaatti on todella hyvää, joten sitä kannattaa kokeilla.
Lähde: Mirror
- Mies kuvasi ruokailuaan suorana lähetyksenä ja mokasi – pian tarjoilija toi järjettömän pitkän kuitin
- Kahvitarjous käynnisti suomalaisen erikoisoperaation – ostorajoitus ei paljon hidastanut
- Feissarimokat: Lapsi häpäisi äidin kauppajonossa – koiranruuan takia
- Petri etsii seuraa paperisilpun avulla – naurettavaa?
- Feissarimokat: Kissaihmistä ei ymmärrä edes kissaihminen
- Tuula sai apteekista erikoisen neuvon – ”kotontalauta” vei lopulta liiteriin
- Seppo sai kuulla kahvikupistaan – vastasi siihen mukisematta
- Anne on vaaraksi liikenteelle – syyttää silti muita
- Terttu tilasi Temusta tekohampaat – päätyivät erikoiseen käyttöön
- Mies saa puristettua sitruunasta enemmän mehua kuin muut – syynä ammatti