Arskalla on outo tapa, jonka psykiatri ”parantaa”
Lähiöpubin Arskalla oli outo tapa:
Hän tuli pubiin joka ilta klo 19.00, tilasi tuopin olutta ja sen sijaan, että olisi juonut sen, kaatoi sen kaula-aukostaan sisään, istui tuolillaan viisi minuuttia ja lähti sen jälkeen rauhallisesti paita ja housut märkänä kotiinsa.
Aina poistuessaan Arska pyysi käytöstään anteeksi ja korosti sitä, että häntä hävettää tällainen pakkomielle aivan tavattomasti! Näin jatkui monta viikkoa.
Ravintolan henkilökunta suunnitteli Arskalle ensin porttikieltoa, mutta sitten baarimestari keksi, että ehdotetaan hänelle psykiatrilla käyntiä, sillä eihän mies kenellekään pahaa tehnyt, kasteli vain vaatteensa, maksoi laskunsa ja lähti kotiin.
Niinpä Arskalle annettiin läheisen psykiatrin nimi ja osoite ja henkilökunta jopa keräsi kolehdin keskuudestaan psykiatrin kalliille vastaanotolle.
Kului useita päiviä, ennen kuin Arska taas ilmestyi asiakkaaksi. Henkilökunta seurasi mielenkiinnolla mitä tulisi tapahtumaan…
Arska tilasi oluensa, istui pöytäänsä ja kaatoi oluen kaula-aukostaan sisään!
Baarimestari kysyi: ”Etkö käynytkään psykiatrilla?”
Arska vastasi: ”Kävin ja se auttoi minua kovasti.”
”Mutta sinähän kaadoit oluesi housuihisi kuten ennenkin!”
”Joo, mutta enää mua ei hävetä yhtään!”
- Mies kuvasi ruokailuaan suorana lähetyksenä ja mokasi – pian tarjoilija toi järjettömän pitkän kuitin
- Kahvitarjous käynnisti suomalaisen erikoisoperaation – ostorajoitus ei paljon hidastanut
- Feissarimokat: Lapsi häpäisi äidin kauppajonossa – koiranruuan takia
- Petri etsii seuraa paperisilpun avulla – naurettavaa?
- Feissarimokat: Kissaihmistä ei ymmärrä edes kissaihminen
- Tuula sai apteekista erikoisen neuvon – ”kotontalauta” vei lopulta liiteriin
- Seppo sai kuulla kahvikupistaan – vastasi siihen mukisematta
- Anne on vaaraksi liikenteelle – syyttää silti muita
- Terttu tilasi Temusta tekohampaat – päätyivät erikoiseen käyttöön
- Mies saa puristettua sitruunasta enemmän mehua kuin muut – syynä ammatti