Päivän vitsi: Iisalmen poika oli ensimmäistä kertaa Helsingissä ja…

Tässä on vanha tarina siitä, kun Iisalmen poika oli ensimmäistä kertaa Helsingissä.
Isot pojat olivat neuvoneet, että Helsingissä kannattaa käydä Kaivohuoneella. Sinne poika suunnistikin heti junalta. Häntä vähän jännitti ja siksi hän terästi oloaan väkevillä. Nyt hän tuli niin rohkeaksi, että päätti uskaltaa pyytää lähintä tyttöä tanssiin. Muutaman tanssiaskeleen otettuaan poika teki vielä suoremman ehdotuksen:
–”Mikäs siinä”, tyttö sanoi. ”Mutta se maksaa.”, hän jatkoi.
-”Asia järjestyy.”, poika sanoi, ja niin mentiin tytön asunnolle.
Suuri oli neitosen hämmästys, kun poika pani viissatasen yöpöydälle ja sanoi: ”Se on sinulle”.
Kohtelu oli sen mukaista. Poika ehdotti tapaamista myös seuraavana iltana. Se sopi tytölle. Sama näytelmä toistui, viissatanen ilmestyi yöpöydälle: ”Se on sinulle!”
Nuoret tapasivat vielä kolmantena iltana ja taas poika oli yhtä reilu rahoistaan. Kolmantena aamuna tyttöön iski ahneuden peikko ja hän kysyi:
-”Missä päin Suomea noin reiluja nuoria miehiä kasvaa?”
–”Minnoon Iisalamesta”, poika vastasi.
Tyttö riemastui:
–”Mutta sieltähän minnäi oon!”
Poika sanoi ilkikurisesti: ”Kyllä minä sinut tunnen. Sinä oot Tuppuraisen Taimi. Äitis käski tuuva sulle tuhatviissattoo markkoo.”
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Miehellä on outo tapa peruuttaa autoaan – siinä taitaa mennä koko päivä
- Vanha mies luulee, että ylhäältä sytytetään valot, mutta totuus on karua luettavaa
- Feissarimokat: sekoilua työporukan sananselityspelissä – mikä häpeä…
- Päivän vitsi: näin kostetaan ammatin avulla
- Mies kykenee ammattinsa puolesta puristamaan sitruunasta enemmän kuin muut – mikä onkaan ammatti…
- Savolainen sälli suututtaa tytön murteensa takia – Oletko samaa mieltä?
- Vähemmän viisas mies osoittautuu viisasta miestä viisaammaksi, vaikka ei tiedä vastausta
- Mielisairaalan miehet olivat niin typeriä, että helppo karkaaminen meni pieleen…
- Feissarimokat: Rea haluaa auttaa oravanpoikasia, mutta kuinka sitten kävikään…
- Nainen löytää ovensa edestä rakkauskirjeen sekä kaksi makkaraa – niille löytyy ehkä syy
- Nainen katsoo kenkälaatikkoon ja koko avioliiton suurin salaisuus paljastuu – se olikin munalaatikko
- Vanhainkodissa oli Bumtsibum-ilta, josta tuli hulvattoman hauska
- Päivän vitsi: Matti osasi laskea oikein, mutta opettaja ei uskonut
- Päivän vitsi: Mies teki vahingossa ristinmerkin, josta nunna ei pitänyt
- Lyhyellä naisella oli suuri ongelma, joka ratkesi pienen leikkauksen avulla
- Päivän vitsi: Oppilaan isän ammatti hämmensi opettajan
- Rantavahti on kateellinen ja hölmö, jolla on peruna takamuksissa
- Päivän vitsi: Mummolla on lehmä, joka on nopeampi kuin Volvo