Liikemies ajautuu autiolle saarelle, josta löytyy yllättäen kaikki mitä mies vain tarvitsee

Hurrikaani iski täysin odottamatta. Risteilyalus upposi ja liikemies havahtui ajautuneena pienen saaren rantaan eikä hän nähnyt muita ihmisiä tai tarvikkeita.

Hänellä oli vain banaaneja ja kookospähkinöitä. Tottuneena viiden tähden hotelleihin hänellä ei ollut aavistustakaan mitä tehdä, joten seuraavan neljän kuukauden aikana hän söi banaaneja,joi kookospähkinämehua, kaipasi vanhaa vaimoaan ja tarkkaili merta toivoen huomaavansa pelastusaluksen.

Eräänä päivänä kun hän oli makailemassa puoliunessa rannalla, hän havahtui silmäkulmastaan huomaamaansa liikkeeseen. Kyseessä oli soutuvene, jossa oli kauneimman näköinen nainen jota hän oli koskaan nähnyt. Nainen souti hänen luokseen.

Epäuskossa mies kysyi häneltä: “Mistä sinä tulit? Kuinka sinä pääsit tänne?” “Soudin saaren toiselta puolelta”, nainen vastasi, “ajauduin tänne kun risteylyalus upposi joitain kuukausia sitten.”

“Uskomatonta”, mies vastasi. “Luulin, että kukaan muu ei selviytynyt.Kuinka monta teitä on? Olitpa onnekas kun soutuvene ajautui luoksesi,minulla ei ole mitään”.

“Olen yksin”, nainen vastasi, “eikä tämä soutuvene ajautunut, ei minullakaan ollut mitään.” Mies oli hämmentynyt. “Mistä sinä sitten sait tuon soutuveneen?” “Voi, sehän oli yksinkertaista”, nainen vastasi.”Tein soutuveneen siitä mitä tältä saarelta löytyy. Airot ovat kumipuun oksia ja koversin pohjan palmupuun rungosta ja sivut sekä keulan Eukalyptus-puusta.”

“Mu-mu-mutta sehän on mahdotonta!”, änkytti mies. “Sinulla ei ollut työkaluja eikä tarvikkeita, kuinka sinä siinä onnistuit?”

“Eihän se nyt ollut ongelma”, nainen vastasi. “Saaren toisella puolella on paljon ihmeellistä laavakiveä ja huomasin, että kun sitä kuumentaa tulisijassa, siitä tulee helposti muotoiltavaa rautaa. Käytin sitä tehdäkseni joitain työkaluja ja niillä sitten sain tehtyä kaiken tarvittavan.”

“Mutta ei siitä sen enempää”, nainen jatkoi. “Missä sinä asut?”

Häpeillen mies tunnusti, että hän oli nukkunut rannalla avotaivaan alla koko ajan. “No, eiköhän sitten soudeta minun puolelleni”, nainen sanoi.

Parin minuutin soutamisen jälkeen vene rantautui pieneen merenlahteen. Kun mies katsoi rannalle hän melkein tippui veneestä. Rannalta lähti kivetty polku johtaen upeaan bungalowiin, joka oli maalattu siniseksi ja valkoiseksi.

Kun nainen kiinnitti venettä ammattitaitoisesti punotulla hamppuköydellä, mies pystyi vain tuijottamaan tyhmänä. Kun he saapuivat taloon, nainen sanoi rennosti, “Eihän tämä nyt kovin erikoinen ole, mutta kutsun sitäkuitenkin kodiksi. Istu alas, ole hyvä. Haluaisitko drinkin?” “Ei, ei kiitos”, mies vastasi edelleen hämmentyneenä. “En halua enää pisaraakaan kookospähkinän mehua.”

“En ajatellut kookospähkinämehua”, nainen vastasi. “Miten olisi Pina Colada?”. Yrittäen peittää hämmästyksensä mies nyökkäsi vaisusti ja he istuivat sohvalle keskustelemaan.

Kun he olivat kertoneet tarinansa, nainen ilmoitti, “Vaihdan nyt jotain mukavampaa päälleni. Haluaisitko käydä suihkussa ja ajaa partasi? Partahöylä on yläkerrassa kylpyhuoneen kaapissa.”

Kysymättä enää yhtään mitään mies meni kylpyhuoneeseen. Kaapissa oli partahöylä, joka oli tehty luusta. Keksi terävää simpukankuorta oli kiinnitetty sivuistaan kasvoja myötäilevään mekanismiin.

“Tämä nainen on ihmeellinen”, hän mutisi. “Mitähän ihmeitä tässä vieläpaljastuu?” Kun hän palasi olohuoneeseen, nainen istui sohvalla pukeutuneena ainoastaan pariin isoon lehteen, jotka oli strategisesti asetultu ja hän tuoksui ihanalta. Nainen pyysi häntä istumaan viereensä.

“Kerrohan minulle”, nainen aloitti vihjailevalla äänensävyllä siirtyen samalla lähemmäksi miestä, “me olemme olleet tällä saarella todella pitkään ja olen ollut yksinäinen. Uskoisinpa, että sinäkin haluaisit tehdä juuri nyt jotain, mitä olet kaivannut kaikkina näinä kuukausina, ymmärräthän…” ja hän tuijotti syvälle miehen silmiin.

Mies ei voinut uskoa korviaan.

“Tarkoitatko?” hän vastasi, “että voin lukea sähköpostini täältä?”