Hammastahnatehtaalla oli laatuongelma. Tehtaan tuottamat tuubit oli pakattu pieniin pahvikoteloihin.

Jostain syystä pakkauslinjasto jätti pienen osan pahvikoteloista tyhjiksi. Asiakkaat ja tukkurit valittivat asiasta, eihän kukaan tahdo tyhjästä maksaa. Häiriö oli vakava, sillä tehtaan ja tuotemerkin luotettavuus oli vaakalaudalla.

Tehtaan johto pestasi ulkopuolisen logistisiin ratkaisuihin erikoistuneen konsulttifirman ratkaisemaan pulman. 6 kuukautta ja 5 miljoonaa euroa myöhemmin pakkauslinjalle ilmestyi uusi valvontapiste.

Homman ydin oli huipputarkka vaaka, joka punnitsi jokaisen linjaa pitkin menevän pahvikotelon. Tyhjän kotelon huomatessaan apparaatti pisti hälytyssireenin soimaan ja pysäytti koko linjaston siihen asti, kunnes joku poimi tyhjän hylsyn pois ja kuittasi hälyn.

Härveli toimi loistavasti. Tyhjiä koteloita ei enää päässyt tehtaasta ulos. Valituksia ei enää kuulunut. Tehtaan toimitusjohtaja oli sitä mieltä, että 5 miljoonaa ei ollut mennyt hukkaan.

Ensimmäisen kuukauden aikana laite löysi tasaiseen tahtiin tyhjiä koteloita. Seuraavan kolmen viikon aikana se ei hälyttänyt kertaakaan. Toimitusjohtaja oli ihmeissään. Tilastojen mukaan laitteen olisi pitänyt narauttaa ainakin puolenkymmentä suutaria päivässä. Reklamaatioita ei silti ollut tullut yhtään.

Toimitusjohtaja lähti itse vilkaisemaan laitetta. Valvontapisteellä hän näki 5 miljoonan arvoisen tarkkusvaa’an edellä 20 euron tuulettimen, joka puhalsi linjalta tyhjät kotelot suoraan roskalaatikkoon. Johtaja kysyi linjan päälliköltä, mistä tuulettimessa on oikein kyse.

”Jaa, se vai”, päällikkö vastasi ja jatkoi: ”Kesätyöntekijä asensi sen siihen, kun vittuntui ravaamaan tyhjää koteloa poimimaan ja kuittaamaan joka kerta, kun sireeni soi.”