Nainen koki elämänsä kamalimmat treffit – oli kurassa yltä päältä

Eräs nainen oli päässyt pitkästä aikaa treffeille, mutta ne eivät todellakaan sujuneet hyvin.
Lizzy Johnson oli sopinut romanttiset treffit, johon treffiseuralaisen oli tarkoitus ottaa mukaan myös koiransa. Lizzyn mukaan nämä treffit olivat hänen elämänsä kamalimmat treffit.
Mies, jonka kanssa Lizzy oli sopinut treffit, kertoi koiransa näkevän ensimmäistä kertaa vesistöä. No sekin kuulostaa jo oudolta, mutta tämän jälkeen tapahtui jotain odottamatonta, joka muutti treffien kulkusuunnan täysin toisenlaiseksi, kuin mikä oli ajatus.
Miehen koira hyppäsi veteen. Mies ei yllättäen mennyt pelastamaan koiraansa, joten Lizzyn oli hypättävä veteen. Lizzy ei ajatellut sitä, että hänellä oli taskussaan esimerkiksi avaimet ja matkapuhelin. Se oli ehkä syy, miksi mies ei hypännyt veteen pelastaamaan koiraansa.
Pelastustoimi kesti noin 5 minuuttia. Kun Lizzy sai pelastettua koiran vedestä, piti hänen vielä kävellä miehen ja koiran kanssa autolle. Tämä 10 minuuttinen oli aika tuskaista, koska hän ei pitänyt miehestä enää lainkaan.
Kävelyn aikana Lizzy oli kysynyt mieheltä, että onko hänen meikkinsä vielä kunnossa. Mies oli vastannut myöntävästi. Mutta kotona Lizzy näki peilistä, että hänen kasvonsa olivat kurassa, joten mies oli vielä valehdellutkin. Lizzyn housujen lahkeetkin olivat tietysti kurassa. Aika kamalat treffit.
Mies oli myöhemmin laittanut Lizzylle viestin, jossa oli pahoitellut tapahtunutta. Lizzy ei ollut vastannut hänelle mitään, koska oli vielä niin kauhuissaan kamalista treffeistä.
Lähde: Mirror
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Feissarimokat: Kauppa on menossa kiinni – vieläkö ehtii napata viime hetken ostokset?
- Päivän vitsi: Rikkaalla rouvalla on riesanaan Börje
- Tyhmä tyyppi voittaa viisaan – ihan pokkana, ilman hajua asiasta!
- Nainen kirjoittaa jäähyväiset – saa vastaukseksi pilkallisen tanssin
- Ossi ja juhannuksen epäsuhtaiset juomat
- Feissarimokat: Keskuudestamme poistunut mummo otti yllättäen yhteyttä
- Nainen keksi: Näin uimarenkaasta pääsee nopeasti eroon
- Feissarimokat: Mikä suomalainen sana alkaa nen -tavulla? katso erikoinen vastaus
- Päivän vitsi: Bussikuskin outo tapa – siksi bussi oli joko myöhässä tai etuajassa
- Päivän vitsi: Ladaakin voi ladata
- Ossi ja juhannuksen epäsuhtaiset juomat
- Nainen kirjoittaa jäähyväiset – saa vastaukseksi pilkallisen tanssin
- Tyhmä tyyppi voittaa viisaan – ihan pokkana, ilman hajua asiasta!
- Päivän vitsi: Rikkaalla rouvalla on riesanaan Börje
- Feissarimokat: Kauppa on menossa kiinni – vieläkö ehtii napata viime hetken ostokset?