Osallistu sinäkin uusvanhan itsepuolustuslajin kurssille ja pääset grillille
Uusvanhan perushärmäläisen itsepuolustuslajin avulla turvaat henkilökohtaisen koskemattomuutesi ja pidät paikkasi nakkikioskin jonossa.
Monet nykyajan ihmiset ovat valitettavalla tavalla
harhautuneet kokeilemaan epämääräisiä itämaisia
itsepuolustuslajeja, joiden tarkoitus on lähinnä
kerätä opettajilleen mahdollisimman suuret tulot ilman
että ihmisen henkilökohtainen turvallisuus juurikaan
paranee.
Toisin on laita vuosituhantiset perinteet omaavassa
suomalaiskansallisessa itsepuolustuslajissa,
Kur Moo Tuksessa. Tätä lajia on moni suomalainen
tietämättään käyttänyt hätätilanteessa pelkistetyssä
muodossa, kun vaaran uhatessa järki jättää ja vaistot
ottavat vallan. Tutkijat epäilevätkin lajin
kehittyneen osaksi suomalaisten geeniperimää ja
kollektiivitietoisuutta, niin että jokainen
suomalainen periaatteessa osaa lajin yksinkertaisimmat
alkeet synnynnäisesti. Sama koskee myös sen läheistä
sukulaislajia, VIT TUI LET SÄÄ:tä
Kur Moo Tus on jo lähestulkoon tuntemattomaksi
käynyttä muinaisvarhais-alkukantasuomea, ja tarkoittaa
nykykielellä vapaasti tulkattuna Räkänokkain
ojennukseen pistämistä. Lajin nimessä käykin
oivallisella tavalla ilmi sen syvällinen filosofia,
jonka peruspilarit on kuvattu seitsemässä lajin
kultaisessa säännössä:
- Anna aina vastustajan lyödä toisena.
- Jokainen ihminen, jolla on vastenmielinen
naamataulu, suunnittelee hyökkäystä. Sovella tällöin
sääntöä yksi. - Toimi ensin, ajattele sitten.
- Humalassa jokainen meistä voi päihittää kenet
tahansa. Kannattaa ainakin yrittää. - Suuret sanat halkaisee suun, älä siis turhaan
hukkaa aikaa sovintoyrityksiin. - Pakoon lähteminen ei ole kiellettyä, mutta
helvetinmoinen häpeä. Älä siis pakene. - Mitä enemmän nostat penkistä, sitä röyhkeämmin voit
etuilla jonoissa.
Liity nyt sinäkin yhä kasvavaan Kur Moo Tuksen
harrastajien joukkoon ja löydä sisältäsi se mitään
pelkäämätön öykkäri, jollainen jokainen meistä
pohjimmiltaan on. Unohda siis kaukoidän tekosyvälliset
käsienhuitomishömpötykset, ja paranna
itseluottamustasi perisuomalaiseen
tyyliin.
Kur Moo Tuksen peruskurssi alkaa 24.11.2022 Nurmon
liikuntahallilla. Päättökuulustelu Torikadun grillillä
lauantai-iltana 27.12. klo 02:35.
- Mies kuvasi ruokailuaan suorana lähetyksenä ja mokasi – pian tarjoilija toi järjettömän pitkän kuitin
- Kahvitarjous käynnisti suomalaisen erikoisoperaation – ostorajoitus ei paljon hidastanut
- Feissarimokat: Lapsi häpäisi äidin kauppajonossa – koiranruuan takia
- Petri etsii seuraa paperisilpun avulla – naurettavaa?
- Feissarimokat: Kissaihmistä ei ymmärrä edes kissaihminen
- Tuula sai apteekista erikoisen neuvon – ”kotontalauta” vei lopulta liiteriin
- Seppo sai kuulla kahvikupistaan – vastasi siihen mukisematta
- Anne on vaaraksi liikenteelle – syyttää silti muita
- Terttu tilasi Temusta tekohampaat – päätyivät erikoiseen käyttöön
- Mies saa puristettua sitruunasta enemmän mehua kuin muut – syynä ammatti