Näitä lääkärit ovat kirjoittaneet ylös potilaskäynneistä: ”Hiuksia lähtee harjatessa, ei käteen vetäessä…”
Joskus lääkäritkään eivät mieti, mitä kirjoittavat ylös:
- Hiuksia lähtee harjatessa, ei käteen vetäessä.
- Potilaan pää iskeytyi tuulilasiin ja kierähti siitä maahan.
- Mainittakoon lisäksi, ettei olennaista lämpöeroa ole havaittavissa jalkojen välissä.
- Lähes päivittäin tulee tilanteita, joissa ei muista, mitä vaimo on sanonut.
- Potilaan lopetettua tupakoinnin on hänen hajunsa palannut.
- Korvat häämöttävät heikosti vaikun takaa.
- Ei yhdyntöjä. Neljä raskautta ja synnytystä.
- Mitä tulee impotenssiin, lääkitystä jatketaan ja annetaan vaimon käsitellä potilasta.
- Selkäkipu ilmenee, kun potilas makaa pitkällään molemmat jalat selän päällä.
- Kävelee edelleen keikkuen kuin entinen presidentti.
- Perussairauksina sepelvaltimotauti, verenpainetauti, Jehovan todistaja.
- Hänellehän on vuosikausia sitten tehty pukamien vuoksi avoleikkaus, lisäksi gynekologi operoinut omaa puoltaan.
- Potilaan mielestä isovarvas roikkuu alempana kuin muut sormet.
- Hän on motorisesti levoton eli konttaa pöydän alla.
- Nyt potilas kolme viikkoa sitten Kanarialla käynyt kylpyammeessa taistelun torakan kanssa ja tässä yhteydessä liukastui ja löi takaraivonsa kylpyammeeseen.
- Tulee pitkäaikaisen lonkkakivun vuoksi ja toivottavasti ei tule toista kertaa.
- Potilas virtsaa mielestään hyvin, kuin hevonen.
- Edelleen sininen ja huonosti hengittävä vastasyntynyt, vaikka koko matka pamputettu.
- Potilas poistuu sairaalasta iloisena, vaikka on juuri yrittänyt itsemurhaa.
- Hyvässä kunnossa oleva kuorma-auton kuljettaja, joka ajaa tavallisesti 10 km hengästymättä.
- Ruokaa potilas saa pojaltaan, joka on pakastimessa.
- Uloste on samanväristä kuin osaston 19 ovet.
- Ihmettelee, miten voi olla raskaana, koska ei ole ollut yhdynnässä… ilmeinen abiogeneesi = elämän syntyminen elottomasta aineesta.
- Alapää kutisee ja nenäkin tuhisee.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin helposti sottapytystä tuli siisti – riisi auttoi
- Iäkäs rouva asui 20 vuotta ilmaiseksi – fiksu nainen
- Näin suomalaiset saivat huijattua junamatkat
- FM: Suomi esiintyi viisuissa niin monentenako? Seitsemän toistan TENA?
- Seurakunnassa ratkottiin ristisanaa – ”Lindallakin on sellainen”
- Feissarimokat: Eihän mies voi olla hajusteherkkä?
- Auliksella on kaamea kankkunen – teepussi pelastaisi aamun
- Vaimo on rutannut seteleitä – vain yksi ryppy järkyttää
- Feissarimokat: Lapsi häpäisee äidin kauppajonossa – vain koiranruuan avulla
- Feissarimokat: Mitä jos vauvoille ei enää lässytettäisi?
- Koulussa kysellään liikaa – Esko saa korvapuustin
- Matti juo maitokahvia ja Veikolle tulee sen takia kiire
- Feissarimokat: Haluan kuluttamani rahat takaisin – ei onnistu?
- Auliksella on kaamea kankkunen – teepussi pelastaisi aamun
- Feissarimokat: Anne ei tajua – on vaaraksi liikenteelle!
- Feissarimokat: Lapsi häpäisee äidin kauppajonossa – vain koiranruuan avulla
- Rikkaalla rouvalla on riesanaan tottelevainen Börje
- Paavon päiväkoti käy retkellä – äiti pelästyy