Nainen tulee töistä kotiin ja suuttuu, koska lastenhoitajalla on märät hiukset
Joku saattaa pitää tätä äitiä typeränä, koska hän näköjään suuttuu todella helposti.
Tämä äiti kertoi, kuinka hän oli tullut töistä kotiin ja huomannut, että heidän lastenhoitajansa oli vaihtanut sillä aikaa vaatteensa ja hänellä oli märät hiukset.
Äiti suuttui, koska lastenhoitaja oli käynyt suihkussa. Hän ei leppynyt, vaikka kaikkeen oli ihan selkeä syy. Lapsi oli heittänyt lastenhoitajan vaatteiden ja hiusten päälle maitoa, joten lastenhoitaja oli käynyt pesemässä hiukset ja vaihtamassa puhtaan puseron.
Äidin mielestä lastenhoitajan olisi pitänyt pystyä odottamaan, että hän pääsee kotonaan suihkuun. Lapset eivät olleen olleet suihkun aikana edes yksin, koska lasten isä olikin kotona, koska oli tuntenut itsensä aamulla sairaaksi.
Ehkä äiti suuttuikin ihan jostakin muusta syystä? Taitaa olla lastenhoitaja hyvännäköinen nainen?
Lähde: Mirror
- Petri etsii seuraa paperisilpun avulla – naurettavaa?
- Feissarimokat: Kissaihmistä ei ymmärrä edes kissaihminen
- Tuula sai apteekista erikoisen neuvon – ”kotontalauta” vei lopulta liiteriin
- Seppo sai kuulla kahvikupistaan – vastasi siihen mukisematta
- Anne on vaaraksi liikenteelle – syyttää silti muita
- Terttu tilasi Temusta tekohampaat – päätyivät erikoiseen käyttöön
- Mies saa puristettua sitruunasta enemmän mehua kuin muut – syynä ammatti
- Mies ohitti mummot sähköskuutilla – sitten kajahti Jaffa-huuto, jonka moni suomalainen muistaa
- Hän ei tiennyt, mitä päiväkahvit tarkoittaa – selvisi hauskalla tavalla
- Feissarimokat: Näitä poikia ei koulu kiinnosta
- Feissarimokat: ”Lapsen kaveri syö meillä, veloitanko siitä 3,5 euroa?”
- Nainen lähetti vuosia viestejä väärälle pomolle – vastaanottaja päätti lopulta lähteä leikkiin mukaan
- Nainen joutui vahingossa vanhempien ryhmächattiin – syntyi hulvaton keskustelu
- FM: Nainen luuli matkalaukkuhihnan nimeä lomakohteeksi – totuus paljastui nololla tavalla
- Mies huomasi Visa-korttinsa kadonneen
- Feissarimokat: Tekokynsi taskussa eli mies on pettänyt?
- Hän ei tiennyt, mitä päiväkahvit tarkoittaa – selvisi hauskalla tavalla
- Anne on vaaraksi liikenteelle – syyttää silti muita