Jos YRITYKSESSÄNNE avautuu johtajan paikkoja niin tässä avoin työhakemukseni….
Jos YRITYKSESSÄNNE avautuu johtajan paikkoja niin tässä avoin työhakemukseni…..
Olen aivan käsittämättömän kiinnostunut yrityksessänne avoinna olevasta johtajan virasta, samoin kuin suorastaan magneettista vetovoimaa huokuvasta organisaatiostanne – onhan yrityksenne tunnetusti omalla sektorillaan ehdottomasti maailman paras. Haluankin sitoutua voimiani ja valveillaolotuntejani säästämättä ja laadusta tinkimättä sekä koko organisaation kehittämiseen että henkilökohtaiseen missiooni ja visiooni, joka on tehdä yrityksestänne koko universumin nopein, kaunein ja seksikkäin.
Kohtalon oikusta ja vedonlyönnin tuloksena en tee tällä hetkellä kykyjäni vastaavaa työtä, vaan toimin Vempeleen kunnan likakaivojen putsaajana ja sivutoimisena suolihuuhtelijana. Viikonloppuisin kuskaan myös banaaneja.
Motivaationi johtajan työhön on aivan järkyttävän maksimaalinen myös siksi, että tilapäinen likviditeettivaje uhkaa henkilökohtaista kassavarantoani. Jotain töitä pitäisi siis saada ja mieluiten vaikka heti saman tien välittömästi eikä vasta ensi kesän keskiviikkona.
Luin ylioppilaaksi joskus ajalla ennen Abbaa, minkä jälkeen olen jatkanut opintojani eri tiedeyhteisöissä. Lähitulevaisuuden tavoitteenani on valmistua kaikkien tieteiden maisteriksi, hekologian tohtoriksi ja astrosnautseriksi. Tulevaisuudensuunnitelmiini kuuluu myös visio stratosfääritohtorin tutkinnosta. Olen joskus aiemmin suorittanut muutaman vähempipätöisen kurssin, joista mainittakoon esim. Kempeleen puutarhaoppilaitoksen puimakoneen koristelulinja.
Ymmärrän leikiten lukuisia kieliä, joista mainittakoon suomi, ruotsi, hindi, urdu, retoromania, java, C++, html ja virastomongerrus.
Kuuntelen sujuvasti myös monia muita kieliä silmääkään räpäyttämättä. En osaa juurikaan lukea, mutta kuvia katselen sujuvasti molemmilla korvilla myös toisella kotimaisella kielellä.
Vahvuuksistani mainittakoon ahkeruus, loistava yhteistyökyky, synnynnäinen johtajuus yhdistyneenä äärimmäiseen nöyryyteen, kyltymätön uteliaisuus, nokkeluus, nopeus, taipuisuus, letkeys, rauhallisuus,
formulakuskin hermojenhallinta, balleriinan motoriikka, ajoittain täydellisyyttä hipova raittius, näyttävä ulkomuoto, painonnostajan testosteronituotanto, kohtuullinen kahvinkeittokyky ja niin säihkyvä huumorintaju, että se valaisee koko korttelin ja puolet naapurikaupungista. Lisäksi olen sen lajin moottoriturpa, että puhumallani sontamäärällä voisi lannoittaa koko johtokunnan jäsenistön pottupellot ja ryytimaat.
Palkkatoivomukseni on tuollainen viiskytä donaa kuukaudessa. Siis euroa.
Palkka on kuitenkin henkilökohtaisessa arvojärjestyksessäni toisarvoinen seikka; tärkeämpää on pääsy yrityksenne optio-ohjelmaan. Varaankin näin aluksi 30% seuraavasta optioannista, yhtiöluottoa vastaan tietenkin.
Mainittakoon vielä, että en ota vastuuta tähän hakemukseen mahdollisesti lipsahtaneista kirjoitus- ym. virheistä. Odotan pikaista yhteydenottoanne lähes yhtä innokkaasti kuin tekin.
Terkuin, Minä Itte, rääväsuufilosofi, HRM-johtaja (homma roudaa mäihällä), hekonomityristori.
LIITTEET
- Ämpärillinen tutkintotodisteita
- Patentteja
- Sälää
- Roipetta
- Massikan huoltokirja
- 1200-sivuinen dialogimuotoon puettu ansioluettelo
- Anni-mummun salainen pirturesepti
- Vähän käytetyt sukkahousut
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Feissarimokat: Outo saksalainen itsepalvelukassa – ”Kuitteja tulostuu kolme”
- Feissarimokat: Kaikki oli ennen paremmin – tämäkin poksui paremmin
- Feissarimokat: Voiko koiralle antaa ihmisen nimen?
- Feissarimokat: Tuntuuko hyvältä maksaa tyhjästä?
- Feissarimokat: Mitä hillua oikein tarkoittaa?
- Feissarimokat: Miten kirkua taipuu? – katso ”oikeat” vastaukset
- Feissarimokat: Nainen haluaa rakkauskirjeen – ja lopulta eron
- Feissarimokat: Massimuijan varallisuus puhuttaa – liian halpa kaara mielessä?
- Feissarimokat: Katja ei halua antaa kukkaruukkuja työttömälle – tässä syy
- Mummi ei tiedä miltä hevonen näyttää – lapsikin kauhistui
- Feissarimokat: Sirpoja on maailmassa vain kaksi – tässä syy
- Feissarimokat: Carita mokasi ja soitti pizzeriaan hulvattoman puhelun
- Vaimon piti olla mennyttä – Kustaa murjaisi siitä vitsin
- Feissarimokat: Katja ei halua antaa kukkaruukkuja työttömälle – tässä syy
- Feissarimokat: Massimuijan varallisuus puhuttaa – liian halpa kaara mielessä?
- Feissarimokat: Nainen haluaa rakkauskirjeen – ja lopulta eron
- Feissarimokat: Miten kirkua taipuu? – katso ”oikeat” vastaukset
- Opettaja taisi pitää tuhnuttelijasta – ihme juttu