Päivän vitsi: Kassaneiti sai sitä mitä tilasi…
Vanhahko nainen meni kauppaan ja pisti koriinsa kaikkein kalleinta kissanruokaa,mitä hyllystä löytyi.
Sitten hän meni kassalle ja sanoi kassaneidille: ”Vain kaikkein parasta minun mirrilleni.”Kassaneiti siihen tokaisi: ”Sorgen nyt vain, mutta kissanruokaa ei myydä ilman todisteita. Monilla vanhuksilla on nimittäin tapana ostaa kissanruokaa ja
syödäkin ne itse, joten johtajamme vaatii todisteeksi nähdä kissanne.”
Niinpä mummomme joutui lähtemään kotiin hakemaan kissaa, ja palattuaan todisteiden kanssa sai ostettua ruuat.
Seuraavan kerran mummo meni samaan kauppaan, ostaen tällä kertaa laatikollisen parhaimpia koirankeksejä:
”Koiralleni parasta, kun joulukin on tulossa.” Kassa jälleen vaati todisteita, koska jotkut vanhukset söivät koirankeksejä
omaksi ruuakseen, joten mummo laahusti kotiin ja palasi koiransa kanssa saadakseen joulupiparit ostetuksi.
Seuraavan kerran mummon tullessa kauppaan, hänellä oli valmiiksi mukanaan laatikko, jossa oli pieni reikä kannessa.
Hän pyysi Kassaneitiä työntämään sormensa laatikkoon.
”En minä voi, siellä on kuitenkin jotain, joka puree minua.”
Mummon vakuuttaessa, ettei laatikossa ole mitään, mikä voisi
vahingoittaa sormea, kassaneiti työnsi sormensa laatikkoon ja sanoi:
”Tämähän haisee aivan paskalle!”
Nyt mummolla levisi hymy naamalle ja hän sanoi:
”No niin, saanko nyt ostaa kolme rullaa vessapaperia,kiitos.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Feissarimokat: Näitä asoita tehdään yksin salassa
- Feissarimokat: Nämä Annet ovat liian usein vaaraksi liikenteessä
- Nainen luulee olevansa ovela ruokakauppakävijä, mutta mies on sitäkin olevelampi
- Feissarimokat: Hän sai bussissa hullun maineen – helppoa
- Feissarimokat: Ansku halusi rakkauskirjeen – ja lopulta eron
- Feissarimokat: Kamalia kitupiikkien hankkimia joululahjoja
- Feissarimokat: Mitä hillua tarkoittaa?
- Vitsi vitsi, vaikka opettaja taisi sittenkin pitää tuhnuttelijasta
- Feissarimokat: Missä maailmassa Katia oikein elää?
- Feissarimokat: Joku tekstasi väärään numeroon – kosto oli karmea
- Nainen selvittää autovarkaasta asian – ei tee tiedolla mitään
- Feissarimokat: Nämä matkat jäivät typeryyden takia kokematta
- Feissarimokat: Nämä Annet ovat liian usein vaaraksi liikenteessä
- Feissarimokat: Näitä asoita tehdään yksin salassa
- Feissarimokat: Pyydettiin i-kirjaimella alkavia tytön nimiä – jokin ei täsmää
- Feissarimokat: Älä valehtele lääkärille – voit jäädä siitä tällä tavalla kiinni
- Feissarimokat: Kamalia kitupiikkien hankkimia joululahjoja
- Elina mokasi itsepalvelukassalla – häpeä ajoi kuukauden kauemmas kauppaan