Joku Muu on poistunut keskuudestamme

Järkyttyneenä otimme viime viikolla vastaan tiedon, että yrityksemme kunnioitettu ja arvostettu jäsen, Joku Muu on poistunut keskuudestamme.
Jonkun Muun poismeno ei ole korvattavissa. Hän on ollut yrityksemme kantavia voimia jo vuosikymmeniä. Hän teki aina paljon enemmän yhtiön hyväksi kuin hänen osalleen kohtuudella olisi kuulunut.
Aina kun tehtävä, joka piti hoitaa, projekti joka piti vetää, työryhmä, joka kaipasi sihteeriä tai joku kiireellinen, tärkeä työ, oli kaikkien huulilla heti sanat: ”Eikö Joku Muu voisi mennä?”
On yleisesti tiedossa, että Joku Muu oli yhtiön historian ahkerimpia jäseniä. Aina kun tarvittiin vapaaehtoisia, kaikki olettivat Jonkun Muun ilman muuta osallistuvan.
Joku Muu oli valloittava ihminen – joskus syvästi inhimillinenkin, koska yksi ihminen ei ehdi kaikkea tehdä. Ne, jotka tunsivat hänet lähemmin tiesivät, että jokainen odotti häneltä liikaa.
Nyt Joku Muu ei ole enää joukossamme. Olemme ymmällämme, mitä tehdä. Joku Muu oli meille esimerkillinen esikuva, mutta kuka nyt tekee kaikki ne työt, jotka Joku Muu teki puolestamme.
Kun sinua seuraavan kerran pyydetään apuun, muista, ettemme enää voi luottaa Jonkun Muun apuun.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Miehellä on outo tapa peruuttaa autoaan – siinä taitaa mennä koko päivä
- Vanha mies luulee, että ylhäältä sytytetään valot, mutta totuus on karua luettavaa
- Feissarimokat: sekoilua työporukan sananselityspelissä – mikä häpeä…
- Päivän vitsi: näin kostetaan ammatin avulla
- Mies kykenee ammattinsa puolesta puristamaan sitruunasta enemmän kuin muut – mikä onkaan ammatti…
- Savolainen sälli suututtaa tytön murteensa takia – Oletko samaa mieltä?
- Vähemmän viisas mies osoittautuu viisasta miestä viisaammaksi, vaikka ei tiedä vastausta
- Mielisairaalan miehet olivat niin typeriä, että helppo karkaaminen meni pieleen…
- Feissarimokat: Rea haluaa auttaa oravanpoikasia, mutta kuinka sitten kävikään…
- Nainen löytää ovensa edestä rakkauskirjeen sekä kaksi makkaraa – niille löytyy ehkä syy
- Nainen katsoo kenkälaatikkoon ja koko avioliiton suurin salaisuus paljastuu – se olikin munalaatikko
- Vanhainkodissa oli Bumtsibum-ilta, josta tuli hulvattoman hauska
- Päivän vitsi: Matti osasi laskea oikein, mutta opettaja ei uskonut
- Päivän vitsi: Mies teki vahingossa ristinmerkin, josta nunna ei pitänyt
- Lyhyellä naisella oli suuri ongelma, joka ratkesi pienen leikkauksen avulla
- Päivän vitsi: Oppilaan isän ammatti hämmensi opettajan
- Rantavahti on kateellinen ja hölmö, jolla on peruna takamuksissa
- Päivän vitsi: Mummolla on lehmä, joka on nopeampi kuin Volvo