Kertomus oudosta suhteesta – ”Pidämme aina toisiamme kädestä. Jos päästän irti, hän shoppailee…”
Suhde tämäkin
Tässä kertomus meidän suhteestamme:
Kaksi kertaa viikossa menemme kivaan ravintolaan, hyvää viiniä,
ruokaa ja seuraa. Hän menee perjantaisin ja minä tiistaisin.
Meillä on myös erilliset sängyt. Hänen on Tampereella ja minun
Helsingissä.
Minä vien alituiseen vaimoani joka paikkaan, mutta aina hän
löytää tiensä sieltä takaisin.
Kysyin vaimoltani ”Minne haluaisit mennä hääpäivänämme?” Hän
vastasi: ”Jonnekin missä en ole ollut pitkään aikaan!” Johon
ehdotin: ”Miten olisi keittiö?”
Pidämme aina toisiamme kädestä. Jos päästän irti, hän
shoppailee.
Keittiössämme on kaikki, sähköinen sekoitin, sähköinen paahdin,
sähköinen leipäkone jne. Ja aina hän valittaa, että
sähkövempaimia on liikaa eikä keittiössä ole enää edes tilaa
missä istua! Joten menin ja ostin hänelle sähkötuolin.
Vaimoni kertoi minulle, että auto ei käynyt kunnolla koska
kaasuttimessa oli vettä. Kysyin missä auto on. Hän
vastasi: ”Järvessä”.
Vaimoni kokeilee uutta dieettiä, kookospähkinöitä ja banaaneja.
Ei hän ole menettänyt yhtään painoa, mutta voi että kuinka hän
osaa kiivetä puuhun!
Hän meni ja otti mutakylvyn ja näytti todella upealta kaksi
päivää. Sitten muta kuivui ja tippui pois.
Kerran hän juoksi roska-auton perään huutaen: ”Olenko liian
myöhässä?” Kuski vastasi: ”Ei, et ole, hyppää lavalle vaan!”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Feissarimokat: Outo saksalainen itsepalvelukassa – ”Kuitteja tulostuu kolme”
- Feissarimokat: Kaikki oli ennen paremmin – tämäkin poksui paremmin
- Feissarimokat: Voiko koiralle antaa ihmisen nimen?
- Feissarimokat: Tuntuuko hyvältä maksaa tyhjästä?
- Feissarimokat: Mitä hillua oikein tarkoittaa?
- Feissarimokat: Miten kirkua taipuu? – katso ”oikeat” vastaukset
- Feissarimokat: Nainen haluaa rakkauskirjeen – ja lopulta eron
- Feissarimokat: Massimuijan varallisuus puhuttaa – liian halpa kaara mielessä?
- Feissarimokat: Katja ei halua antaa kukkaruukkuja työttömälle – tässä syy
- Mummi ei tiedä miltä hevonen näyttää – lapsikin kauhistui
- Feissarimokat: Sirpoja on maailmassa vain kaksi – tässä syy
- Feissarimokat: Carita mokasi ja soitti pizzeriaan hulvattoman puhelun
- Vaimon piti olla mennyttä – Kustaa murjaisi siitä vitsin
- Feissarimokat: Katja ei halua antaa kukkaruukkuja työttömälle – tässä syy
- Feissarimokat: Massimuijan varallisuus puhuttaa – liian halpa kaara mielessä?
- Feissarimokat: Nainen haluaa rakkauskirjeen – ja lopulta eron
- Feissarimokat: Miten kirkua taipuu? – katso ”oikeat” vastaukset
- Opettaja taisi pitää tuhnuttelijasta – ihme juttu