Näin monella tavalla mies voi pissata – ei onnistuisi naisilta
Tässäpä miehen pissaamistavat:
- Seurallinen tyyppi: menee pissille ystäviensä kanssa, oli tarvetta tai ei, sanoo ettei maksa mitään ja antaa tyydytystä.
- Ujo tyyppi: ei voi pissiä, jos joku katselee. Teeskentelee lopettaneensa ja tulee myöhemmin yksin takaisin.
- Hermostunut tyyppi: ei löydä aukkoa, hermostuu ja kiskaisee napit irti.
- Huoleton tyyppi: pissii pitkin housun punttia kenkiinsä ja poistuu napit auki järjestäen hoitonsa oikeaan punttiin vasta ulkona.
- Tyylikäs tyyppi: pissii pitämättä kiinni ja oikoo samalla solmiotaan.
- Hajamielinen tyyppi: avaa liivinsä, kiskoo esille solmionsa ja pissii housuihinsa.
- Lapsellinen tyyppi: katselee ja ihailee poreilua altaan reunalla.
- Turhamainen tyyppi: avaa viisi nappia, vaikka kaksikin riittäisi.
- Brutaali tyyppi: läimäyttää kalunsa altaan reunaan irrottaakseen viimeisenkin tipan.
- Leikkisä tyyppi: pissii sinne tänne, ristiin rastiin, ylös alas, lisäksi yrittää pissiä hyönteisten päälle, jos pissii ulkona.
- Utelias tyyppi: tutkii joka kerta seikkaperäisesti ja tarkasti suihkua.
- Motkottava tyyppi: viipyy kauan, yrittää pissiä, kiroilee, piereskelee, yrittää pissiä, ei onnistu, piereskelee jälleen, poistuu nuristen.
- Epäilevä tyyppi (Mr. Bean -tyyppi): tuhnuilee, nuuhkii ilmaa, katselee naapuriaan ikään kuin syyttäen.
- Iloinen tyyppi: kertoo vitsejä pissiessään, nauraa lakkaamatta heiluttaen kaluaan kuin kulkusta ikään.
- Liikkeenjohdollinen tyyppi: ottaa usein johdon omiin käsiin.
- Ruotsalainen liikkeenjohdollinen tyyppi: antaa usein johdon toisen käsiin.
- Somekansa järkyttyi erikoisesta ruokareseptistä – sillibanaanit olivat jo liikaa
- Tätä kauhuleffaa näytettiin lapsille ennen joka päivä
- Mies kuvasi ruokailuaan suorana lähetyksenä ja mokasi – pian tarjoilija toi järjettömän pitkän kuitin
- Kahvitarjous käynnisti suomalaisen erikoisoperaation – ostorajoitus ei paljon hidastanut
- Feissarimokat: Lapsi häpäisi äidin kauppajonossa – koiranruuan takia
- Petri etsii seuraa paperisilpun avulla – naurettavaa?
- Feissarimokat: Kissaihmistä ei ymmärrä edes kissaihminen
- Tuula sai apteekista erikoisen neuvon – ”kotontalauta” vei lopulta liiteriin
- Seppo sai kuulla kahvikupistaan – vastasi siihen mukisematta
- Anne on vaaraksi liikenteelle – syyttää silti muita