Nainen hoksasi, että hänen veljensä onkin hänen kaksoisveljensä
Aina ei tarvitse syntyä samaan aikaan, jotta olisi kaksosia. Tässä ei ole nyt kyse horoskoopista, vaan samaan aikaan hedelmöittyneistä lapsista.
Anna Hipkin oli luullut veljeään vain pikkuveljeksi. Veli todellakin on Annaa 5 vuotta nuorempi, mutta veli Anna hoksasi, että silti myös hänen kaksoisveljensä. Kuinka se on mahdollista?
Jokainen tietää, että kaksosia ovat sisarukset, jotka syntyvät samaan aikaan yleensä korkeintaan muutaman tunnin erolla. Jos vuorokausi ei vaihdu siinä välissä, on heillä sama syntymäpäivä. Monet heistä myös näyttävät toisiltaan.
Mutta miten näillä sisaruksilla on eroa noinkin monta vuotta, vaikka he ovat kaksosia? Siihen löytyy todella hyvä syy. Heidät on hedelmöitetty samaan aikaan, mutta koska he ovat saaneet alkunsa keinohedelmöityksellä, heillä voi olla suuri ikäero. Kyseessä on IVF-hoito, jossa hedelmöittynyt munasolu siirretään naisen kohtuun.
Anna kertoo tässä TikTok-videossaan, kuin hän sai tietää tästä erikoisesta asiasta.
Munasolu, josta Annan veli on saanut alkunsa, on odotellut pakkasessa viisi vuotta kauemman kuin Annan alkuunsaanut munasolu ennen heidän äidin kohtuunsa siirtämistä.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Feissarimokat: Tauno keksi maksullisen kirjaston?
- Mies puristaa sitruunasta enemmän mehua kuin muut – syy naurattaa
- FM: Petri iskee naisia paperisilpun avulla?
- Miksi vaimo kutsui tuoretta aviomiestään Peugeotiksi? – vastaus ällistyttää
- Kauppinen huomasi, että uusi nimi pahentaa miestä
- FM: Voiko työkaveria pyytää käyttämään miedompaa pyykinpesuainetta?
- FM: Lapsille eväät kouluun kasvisruokapäivänä – Oskulla on esittää tähän syy
- FM: Muffinssit pestiin pesukoneessa, mutta miksi?
- Kuvaus tosimiehen pääsiäisestä – ”Tipu, mämmi ja noita-akka kuuluvat asiaan”
- FM: Tässäkö parhaimmat säästövinkit?
- Feissarimokat: Nainen peruu häät – naurettava syy
- Vanhat herrat ovat ”hyväkuntoisia” – vain yksi vika
- Kalle ilmoitti nimensä hassulla tavalla – menikö oikein?
- FM: Koiran hätä aiheuttaa omistajalle pahemman hädän
- FM: Nakit ja veriletut sopivat kasvissyöjille?
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut
- Feissarimokat: Näin vessahädästä selviää ilman vessaa
- FM: Saitko sinäkin kutsun Ronjan rippijuhliin?