Maailman kammottavin saari – riivattuja nukkeja ripustettu puihin!
Kuva: aetn.com
Xochimicon kanaaleilla Mexico Cityn läheisyydessä sijaitsee yksi maailman oudoimmista ja pelottavimmista turistinähtävyyksistä. Nukkesaareksi nimitetty paikka ei kuitenkaan ollut alunperin tarkoitettu turistien vierailuille, sillä lukuisat puissa roikkuvat nuket on osoitettu erään nuoren tytön kadoksissa olevalle sielulle.
Tarinan mukaan nuori tyttö löydettiin saarelta vuosia sitten hukkuneena erikoisissa olosuhteissa. Paikalliset kertovat, kuinka lukuisat puissa riippuvat nuket ovat riivattuja tytön hengellä. Toiset silminnäkijät ovat nähneet nukkejen liikuttelevan käsiään ja jopa availevan silmiään.
Paikalliset eivät käsittele asiaa vitsinä, sillä monet paikalliset ovat kuulleet nukkejen kuiskailevan toisilleen. Lähisaarilla veneilevät ihmiset ovat kertoneet, kuinka nukkejen äänet ovat houkutelleet heitä muuttamaan veneidensä suuntaa saarelle.
Isla de las Munecas, eli nukkesaari kuitenkin sai alkunsa erakkomiehen toimesta. Don Julian Santana Barrera (kuva alapuolella) asusteli saarella kun löysi nuoren hukkuneen tytön ruumiin.
Tapahtuneen jälkeen mies huomasi kanaalien lähellä kelluvan nuken. Tarinan mukaan mies päätti osoittaa kunniaa tytön sielulle ripustamalla löytämänsä nuken puuhun. Miehen kerrotaan kuitenkin äkillisesti muuttuneen, sillä hän alkoi ripustaa lukuisia erilaisia nukkeja puihin, kunnes koko saari oli täynnä puista roikkuvia nukkeja.



Katso lisää kuvia pelottavasta saaresta seuraavalta sivulta!









LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Feissarimokat: Lapsi näki vuosien jälkeen maisemia – äiti turhaantui
- Feissarimokat: Söin makkaran – tai luulin niin
- Feissarimokat: Postilla joudutaan tekemään joskus turhaa työtä?
- Feissarimokat: Onko vuokraa maksettava joka kuukausi?
- Mies oli kännissä kuin käki – ”Kukkui kolmesti yöllä”
- Feissarimokat: Sarjojen katsominen on vaikeaa – tässä todiste
- Suomen kieltä on vaikea ymmärtää? – sitä taitavankinko?
- Feissarimokat: Katia on pihalla? – ”Miksi kysyttiin henkkareita?”
- Liian rehelliset vastaukset työhaastattelussa huvittavat – mihin näistä sinä sorruit?
- Kalle lähetti viestin väärälle henkilölle – mokalla oli huikeat seuraukset
- Mies maistaa vaimon outoa keittoa – karmea loppu koitti
- Feissarimokat: Sirpoja on maailmassa vain kaksi – tässä syy
- Feissarimokat: Katja ei halua antaa kukkaruukkuja työttömälle – tässä syy
- Vaimon piti olla mennyttä – Kustaa murjaisi siitä vitsin
- Feissarimokat: Massimuijan varallisuus puhuttaa – liian halpa kaara mielessä?
- Feissarimokat: Nainen haluaa rakkauskirjeen – ja lopulta eron
- Feissarimokat: Laivan hissi putosi – Janne kokeili painajaista uudelleen
- Feissarimokat: Katia on pihalla? – ”Miksi kysyttiin henkkareita?”