Tätä et vielä tiedä hanurin hengestä.

Tiedät jo pieruista varmasti paljon, mutta eräs lääkäri nimeltään Karan Rajan on avannut aihetta meille vähän normaalia enemmän. Hän on julkaissut pierufaktoistaan videon.

Hänkin on sitä mieltä, kuten monet, että pieru on syytä päästää ulos, kun sille on tarve. Hän kertoo, että jos pierua pidättää, on sillä synkkiä seurauksia. Yksi seuraus on sellainen, josta et taida vielä olla tietoinen. Nimittäin hanurin hengen pidättäminen voi hänen mukaansa aiheuttaa kaasun palaamisen verenkiertoon ja sen jälkeen se tuleekin ulos suusta. Hyi kyllä sille parempi tie on peppu, joka on kauempana nenästä.

Karan kertoo videossaan myös muita mielenkiintoisia faktoja rupsuista. Hänen mukaansa yksi ihminen päästelee niitä noin 14 kertaa päivässä ja niistä päivän ensimmäinen on muita suurin, joka on oikeastaan ihan selvä asia, koska sitä ehtii yön aikana kertymään paljon. Tuolla päivän määrällä saisi täytettyä normaalikokoisen ilmapallon.

Uskoisitko, että 99 prosenttia pieruista on hajutonta kaasua-yleensä vetyä, hiilidioksidia ja metaania? Näin Rajan videossaan kertoo. Hänen mukaansa vain 1 % haisevista pierusta on haihtuvaa rikkiyhdistettä, kuten rikkivetyä. Onneksi ei tuon enempää, jos haju voi olla pistävä ja joskus ihan silmiä kirvelevä jo noinkin pienellä prosenttimäärällä.

Muista nyt, että paukuttelua ei pidätellä!

Lähde: Mirror

LUE MYÖS