Iäkäs mies kosti kunnalle vanhan puunsa kaadosta – kosto elää vielä yli 2500 vuotta
Iäkäs mies kuuli, että kunta aikoisi kaataa hänen 30-vuotiaan puunsa. Hän suuttui siitä tulisesti ja ihmetteli miksi viranomaiset haluavat kaataa niin hienon ja vanhan puun.
Pian hän alkoikin suunnitella ja toteuttaa kostoa puunkaadolle ja kirjoitti sen jälkeen kirjeen Kalifornian Redondo Beachin pormestarille ja paljasti mitä oli tehnyt, jotta oli saanut kostettua puun kaatamisen.
Mies kertoi kirjeessään olevansa puunhoidon asiantuntija ja pitävänsä puita kauneimpina, majesteettisimpina ja upeimpina elävinä olentoina koko planeetalla. Hän kertoi rakastaneensa puutansa yli kaiken ja istuttaneensa sen itse 30 vuotta sitten. Hänestä tuntuu nyt kuin hänen lapsensa olisi tapettu.
Pitkän selityksen jälkeen siitä kuinka tärkeä puu hänelle oli, kertoi mies vielä, kuinka oli toteuttanut kostonsa. Hän kertoi istuttaneensa kaksi vuotta ja seitsemän kuukautta sitten salaa 45 amerikkalaista sekvoiapuuta ja 82 mammuttipuuta useisiin eri puistoihin, paikkoihin ja julkisiin tiloihin ympäri kaupunkia.
Nykyään puiden juuret ulottuvat syvälle maahan. Ne kasvavat huimaa vauhtia. Muutamassa vuodessa puut ovat jo yli 30 metriä korkeita ja jatkavat kasvua jopa yli 90 metriin. Ne elävät mahdollisesti yli 2500 vuotta. Pelkästään yhden puun repiminen tulee olemaan todella kallista touhua.
Vanhuksen kosto taisi toimia!
Lähde: Newsner
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lapsi luulee mummolla olevan erikoistaitoja – no onko?
- Feissarimokat: Päiväkahvit ja muut joillekin epäselvät termit
- Feissarimokat: Lahdessa taitaa olla pulaa äidinkielenopettajista?
- Feissarimokat: Vihannes korvasi vihanneksen – nainen suuttui
- Feissarimokat: Tekokynttilät ovat liian aidon näköisiä?
- Feissarimokat: Poikaa ei kiinnostanut koulu – hulvaton teko
- Feissarimokat: Taas uusia sanavääntelyitä!
- Eskon muisti petti – vai sittenkin näkö?
- Feissarimokat: Tytön uikkareista löytyy kala – ”Pistäpä tyttö narun päähän…”
- Feissarimokat: Jaanan asunnossa kummittelee – ”Onko asunnnossa kuollut joku?”
- Vaimon vitsi meni läpi tai niin hän luuli – joutui lopulta itkemään
- Miehen taskusta löytyy hevosen puhelinnumero – paha juttu
- Feissarimokat: ”Olen jumissa, koska kävelymatkaa on 2 km”
- Feissarimokat: Petri kertoo hulvattomasta bussimatkastaan kirjan kanssa
- Auliksella on kaamea kankkunen – teepussi pelastaisi aamun
- Kallen matikan numero nousee, koska paloauton sireenit ulvovat
- Oho, hän on itsellekin liian kallis
- Feissarimokat: Helle sekoitti jo päät näin pahasti, että menettää kengät?