Perheessä vietettiin kyllä-päivää – päivästä tuli hulvattoman hauska ja nolo
Erään perheen vanhemmat päättivät, että heidän lapsensa ovat ansainneet päivän, jolloin heidän toiveisiinsa pitää vastata jokaisella kerralla myöntävästi.
Tämä idea oli saatu elokuvasta nimeltään Kyllä-päivä (Yes Day). Vanhemmat kertoivat tästä päivästä sosiaalisessa mediassa muille, josta monet innostuivat. Heidän mielestään nämä vanhemmat olivat olleet erittäin rohkeita.
Päivän aikana vanhemmat meikattiin ja puettiin aika nolon näköisiksi. He joutuivat hyppimään leikkipuistossa trampoliinissa vähän liiankin monta kertaa. Näet täältä kuvia tästä hauskannäköisestä nolosta päivästä.
Ihan mitä vain lapset eivät voineet pyytää. Päivälle oli asetettu muutama sääntö:
1) Ei mitään vaarallista – haluamme selviytyä päivästä
2) Mahdolliset tuhot eivät saa vaikuttaa muihin päiviin, joten esimerkiksi ikkunat ovat tiukasti kiinni autopesun aikana
3) Budjetti on neuvoteltavissa
4) Pidetään hauskaa!
Jos sinulla on lapsia, tässä olisi hyvä idea viettää mukava päivä koko perheen kesken!
Lähde: Mirror
- Tyhmä tyyppi voitti älykön – ihan pokkana, ilman hajuakaan mistään!
- Somekansa järkyttyi erikoisesta ruokareseptistä – sillibanaanit olivat jo liikaa
- Tätä kauhuleffaa näytettiin lapsille ennen joka päivä
- Mies kuvasi ruokailuaan suorana lähetyksenä ja mokasi – pian tarjoilija toi järjettömän pitkän kuitin
- Kahvitarjous käynnisti suomalaisen erikoisoperaation – ostorajoitus ei paljon hidastanut
- Tyhmä tyyppi voitti älykön – ihan pokkana, ilman hajuakaan mistään!
- Tätä kauhuleffaa näytettiin lapsille ennen joka päivä
- Mies kuvasi ruokailuaan suorana lähetyksenä ja mokasi – pian tarjoilija toi järjettömän pitkän kuitin
- Somekansa järkyttyi erikoisesta ruokareseptistä – sillibanaanit olivat jo liikaa
- Feissarimokat: Lapsi häpäisi äidin kauppajonossa – koiranruuan takia