Tällaisia ystävänpäivän kortteja et ole ennen nähnyt ‒ lähtevätkö toteutukseen?

Ystävänpäivä, tuo sydämien, suklaan, korttien ja ravintolaillallisten luvattu juhla, on juuri tänään sunnuntaina 14. helmikuuta. Varsinkin Suomessa on ollut jatkuvaa kiistaa siitä, onko ystävänpäivä ystävyyden vai rakkauden juhla. Onhan juhlan alkuperäinen nimi Valentine’s Day ja varsinkin esimerkiksi Yhdysvalloissa kyse on rakastavaisten juhlapäivästä. Vaikka Suomessa juhla on käännetty ystävänpäiväksi, taitavat erityisesti naiset silti odottaa kukkia ja korttia kumppaniltaan. Eivätkä miehetkään pistä takuulla pahakseen, jos heitä muistetaan.
Nykyisin juhlatervehdykset tulevat liian usein sähköisessä muodossa, vaikka mikään ei edelleenkään päihitä korttia, joka kolahtaa postiluukusta käsin kirjoitetun viestin kera. Vielä parempi, jos koko kortti on tehty itse! Netistä ja askarteluliikkeistä löytyy lukuisia ideoita kortteihin ja niiden teksteihin, mutta modernin miehen tai naisen suuhun kaikki ne kuluneet fraasit eivät vain sovi. Varsinkin jos et ole ruusunpunaisen romanttinen ihminen, et halua sellaista leikkiä edes ystävänpäivänä. Tarvitset romanttisen eleen, joka kuitenkin edustaa omaa maanläheistä tyyliäsi! Kokosimme alle aivan uudenlaisia ideoita. Tällaisia ystävänpäivän kortteja et ole ennen nähnyt ‒ lähtevätkö toteutukseen?











LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vaimo on miehen mummo ja mies on naimisissa isoäitinsä kanssa
- Feissarimokat: Etsitään kyytiä Espanjaan – mukana koira, joka osaa lukea
- Feissarimokat: Tiian tytön uikkareista löytyy kala – ”Pistäpä tyttö narun päähän…”
- Mies on saapumassa kotiin – oli oikeasti jo kotona
- Verovirkailijan vaimo kunnioittaa miehensä työtä – myös ruokakutsuilla
- Vaimo jää häämatkalta pois – hyvästä syystä
- Feissarimokat: Helenan selkää hierottiin ällöttävällä asialla
- Turussa on liikaa? e-kirjaimeen loppuvia eläimiä – tässä todiste
- Mummon lehmä on Volvoakin nopeampi
- Feissarimokat: Tässä taloyhtiössä ei saa auttaa naapuria – mitä ihmettä?
- Feissarimokat: Jan kostaa naapurikyttääjälle makealla tavalla
- Feissarimokat: Massimuijan varallisuus puhuttaa – voiko rikas ajaa halvalla autolla?
- Feissarimokat: Helenan selkää hierottiin ällöttävällä asialla
- Feissarimokat: Nimen valinnasta voi tehdä myös vaikean – lue miten
- Päivän vitsi: Matti juo maitokahvia ja Veikolle tulee sen takia kiire
- Feissarimokat: ”Pesin muffinssit astianpesukoneessa” – hauskat tapahtumat käynnistyivät
- Nainen tuo lääkäriin väärän näytteen – pilaa miehen ruokatunnin
- Feissarimokat: Tiian tytön uikkareista löytyy kala – ”Pistäpä tyttö narun päähän…”