Kaivo keskellä keittiötä ym. muita vessan ja kodin erikoisia ratkaisuja
Se, että vessanpönttö on keskellä keittiötä, olisi jo todella kummallinen ratkaisu.
Mutta sitäkin erikoisempia ratkaisuja on tehty. Näissä alla olevissa kuvissa näet niistä osan. Yhdessä on kaivo, joka on keskellä keittiötä. Onhan se tietty kätevä, kun vettä ei tarvitse kantaa keittiöön mistään kaukaa. Mutta tässä keittiössä on myös hana, josta saa vettä.

Vessanpönttö näyttää olevan vaikea sijoittaa, koska se on monissa ratkaisuissa laitettu erikoiseen paikkaan. Jossakin niitä saattaa olla kaksi toisia vastakkain. Kävisitkö tarpeillasi pöntöllä, joka olisi keskellä terassia. No ehkä tässä on vain talo rakenteilla, eikä seinää ole vielä. Mutta vessanpöntöthän ne pitää olla ennen seiniä!


Entä jos pöntöllä istuessa pitää ladata kännykkä? Tässä yhdessä vessassa se onnistuu samoin tein, koska pöntössä on kiinni pistorasia.

Jossakin kodissa on tainnut olla kiistaa siitä, että pitääkö pöntön kansi sulkea. Sitä ongelmaa ei enää ole, koska sen kodin pöntön kantta ei saa kiinni.

Viimeisessä kuvassa taitaa olla sellaisen tyypin vessa, joka haluaa lenkkeillä ennen kuin istuu pöntölle. Pönttö on melko pitkän käytävän päässä.

Katso täältä Instagramista lisää näitä kummallisia kodin ratkaisuja.
- Tyhmä tyyppi voitti älykön – ihan pokkana, ilman hajuakaan mistään!
- Somekansa järkyttyi erikoisesta ruokareseptistä – sillibanaanit olivat jo liikaa
- Tätä kauhuleffaa näytettiin lapsille ennen joka päivä
- Mies kuvasi ruokailuaan suorana lähetyksenä ja mokasi – pian tarjoilija toi järjettömän pitkän kuitin
- Kahvitarjous käynnisti suomalaisen erikoisoperaation – ostorajoitus ei paljon hidastanut
- Feissarimokat: Lapsi häpäisi äidin kauppajonossa – koiranruuan takia
- Petri etsii seuraa paperisilpun avulla – naurettavaa?
- Feissarimokat: Kissaihmistä ei ymmärrä edes kissaihminen
- Tuula sai apteekista erikoisen neuvon – ”kotontalauta” vei lopulta liiteriin
- Seppo sai kuulla kahvikupistaan – vastasi siihen mukisematta
- Tyhmä tyyppi voitti älykön – ihan pokkana, ilman hajuakaan mistään!
- Tätä kauhuleffaa näytettiin lapsille ennen joka päivä
- Somekansa järkyttyi erikoisesta ruokareseptistä – sillibanaanit olivat jo liikaa
- Mies kuvasi ruokailuaan suorana lähetyksenä ja mokasi – pian tarjoilija toi järjettömän pitkän kuitin
- Kahvitarjous käynnisti suomalaisen erikoisoperaation – ostorajoitus ei paljon hidastanut
- Feissarimokat: Lapsi häpäisi äidin kauppajonossa – koiranruuan takia
- Petri etsii seuraa paperisilpun avulla – naurettavaa?
- Feissarimokat: Kissaihmistä ei ymmärrä edes kissaihminen
- Anne on vaaraksi liikenteelle – syyttää silti muita
- Tuula sai apteekista erikoisen neuvon – ”kotontalauta” vei lopulta liiteriin