Tiedät jo varmaan, että Valkoinen talo on juuri saanut uudet asukkaat.

Mutta näitä 13 faktaa vielä tuskin tiedät tästä maailman ehkä kuuluisimmasta talosta:

1) Valkoisella talolla oli alun perin toinen nimi

Tämä aiemman nimi oli vähemmän tarttuva. Ennen vuotta 1901 se tunnettiin nimittäin nimellä Executive Mansion (”Johtajan kartano”). Valkoinen talo oli jo valmiiksi talon lempinimi (koska talo on valkoinen), mutta ei virallinen nimi. Theodore Roosevelt nimesi talon vuonna 1901 virallisesti Valkoiseksi taloksi. Taloa ehdittiin kutsua tätä ennen monilla muillakin nimillä.

2) Henkilökunnalla on viisi tuntia aikaa muuttaa uusi presidentti taloon

Kun edellinen presidentti muuttaa Valkoiseen taloon, ei henkilökunnalla jää kovin montaa tuntia aikaa muuttaa uutta presidenttiä taloon sisään. Tämä siirtymisaika on ollut esimerkiksi vain noin viisi tuntia.

3) Se on todella todella iso talo

Valkoinen talo on suuri talo. Siinä on tiettävästi kuusi kerrosta, 132 huonetta, 35 kylpyhuonetta, 28 takkaa. kahdeksan portaikkoa ja kolme hissiä.

4) Presidentin on edelleenkin maksettava ateriansa

Talo on ei tule täydellisenä pakettina. Vaikka presidentin ei tarvitse maksaa talosta vuokraa, niin palvelut eivät tule talon mukana. Sen ei luulisi silti olevan mikään ongelma, kun saa presidentin mukaista palkkaa.

5) Jackie Kennedy teki talossa remonttia kahden vuoden ajan

Muutettuaan taloon tammikuussa 1961, Jackie Kennedy aloitti suuren kunnostushankkeen. Hän mm. perusti sinne näyttämöalueen.

6) Orjat rakensivat taloa

Michelle Obama ei tuntenut talossa oloaan kovin hyväksi. Vuonna 2016 demokraattisen kansalliskokouksen aikana Michelle kertoi väkijoukolle puheensa aikana mm. tällaista:”…tänään herään joka aamu orjien rakentamassa talossa kahden kauniin ja älykkään mustan tyttäreni kanssa, jotka leikkivät koiriensa kanssa Valkoisen talon nurmikolla.”

7) Valkoisessa talossa on kuollut kymmenen ihmistä

Talossa on kuollut kymmenen ihmistä, kuten kaksi presidenttiä, kolme ensimmäistä naista ja Abraham Lincolnin yksitoistavuotias poika Willie, joka kuoli siellä lavantautiin vuonna 1862. Viimeksi kirjattu kuolema on 5. joulukuuta 1952, jolloin talossa kuoli ensimmäisen naisen Bess Trumanin äiti Margaret Wallace.

8) Britit polttivat talon vuonna 1814

Tämä tuhopoltto oli kosto amerikkalaisille, jotka tuhosivat Port Doverin Ylä-Kanadassa. Valkoinen talo palautettiin entiseen loistoonsa – korjaukset saatiin päätökseen kolmessa vuodessa.

9) Sieltä löytyy keilarata

Koska talossa on 132 huonetta, on sinne voitu mahduttaa kaikenlaista mukavaakin. Sieltä löytyy siksi mm. kuntosali, elokuvateatteri, musiikkihuone (jonka Hilary Clinton halusi sinne, jotta hänen aviomiehensä Bill voisi harjoitella saksofonin soittamista), kukkakauppa, hammaslääkärin vastaanotto, suklaakauppa ja Kiina Huone, jossa – kuten nimestä voi päätellä – on joukko hienoja lautasia, maljakoita jne.

10) Kuuluisan haamun sanotaan asuvan siellä

Vaikka Abraham Lincolnin ei kuollut Valkoisessa talossa, vuosien varrella on ollut useita kertomuksia, joissa väitetään, että Abraham Lincolnin aave on pelotellut vieraita, henkilökuntaa ja presidenttien perheenjäseniä. Talossa on kerrottu tapahtuneen outoja tapahtumia: kuultu koirien haukkumista ilman syytä ja koputusta Lincolnin makuuhuoneen oveen.

11) Entiset asukkaat ovat verranneet taloa vankilaan

Michelle Obama on kertonut, ettei hänen sallittu avaavan talon ikkunoita itse: ”Kun asut kahdeksan vuotta Valkoisessa talossa etkä voi edes avata itse ikkunaa, et voi kävellä ulos parvekkeellasi ilmoittamatta kolmelle ihmiselle…”.

Michelle ei ole ainoa, joka on ilmaissut turhautuneisuutta yksityisyyden ja vapauden puutteesta Valkoisessa talossa elämisen myötä. Presidentti Truman on kutsunut taloa ”lumoavaksi vankilaksi” ja ”suureksi valkoiseksi vankilaksi”.

12) Talo melkein romahti vuonna 1948

Sodan ja suuren laman jälkeen Valkoisessa talossa ei ollut suoritettu tarvittavia kunnossapitotöitä. Kun presidentti Franklin D.Roosevelt muutti taloon vuonna 1945, sanotaan, että lattialaudat liikkuivat jalkojen alla aiheuttaen alla olevien kattokruunujen tärinää ja että tammikuussa 1948 tutkimus ennusti kartanon toisen kerroksen ”välittömän romahduksen”. Onneksi taloa ehdittiin korjata ennen kuin se tapahtui, eikä kukaan loukkaantunut.

13) Henkilökunta on tehnyt talossa kalliita kepposia

Ennen kuin George W. Bush saapuu Valkoiseen taloon vuonna 2001, Clintonin henkilökunnan sanotaan poistaneen W-avaimen useista tietokoneen näppäimistöistä. On myös raportoitu, että he jättivät liimaa työpöytien alapuolelle ja varastivat antiikkisia ovenkahvoja, mikä aiheutti 15 000 dollarin vahingon. Missähän kunnossa talo oli, kun sinne muutti tässä kuussa uusi presidentti?

Lähde: Cosmopolitan