Kauneuskirurgia on levinnyt huimasti viime vuosikymmenen aikana. Usein kuulee puhuttavan, että kirurgin veitseen jää helposti koukkuun. Monet aloittavat viattomasti botoksihuulista, mutta huomaavat pian, että oikeastaan muutkin paikat tarvitsisivat vähän täytettä ja ihoakin voisi kiristää muutamasta kohdasta.

Nämä kuvat ovat loistava esimerkki siitä, kuinka saattaa käydä, kun ei osaa lopettaa ajoissa…

1. Donatella Versace

Tämän Versacen pääsuunnittelijana sekä varajohtajana toimivan naisen huulissa alettiin huomata muutosta jo 1990-luvulla. Myöhemmin hänen kasvonsa ovat muuttuneet vahamaiseksi lukuisien laser-hoitojen johdosta. Hän ei ole missään vaiheessa tuonut esille tyytymättömyyttään ulkonäköönsä, joten hän kai pitää uudesta lookistaan!

kauneuskirurgia

2. Tara Reid

Näyttelijättären rinnat ja huulet saivat täytettä vuonna 2004. Reid myöntää, että hänen vatsansa on myös keinotekoisesti muotoiltu, mutta leikkaus meni hieman mönkään. Vuonna 2006 hänen vatsallensa tehtiin vielä korjausleikkaus, jonka jälkeen nainen esitteli uutta vartaloaan Play Boyssa.

Tara-Reid kauneusleikkaus

3. La Toya Jackson

La Toya ja hänen veljensä Michael Jackson käyttivät samaa plastiikkakirurgia. Heille molemmille on tehty samaan tyyliin leuka- ja poski-implantit sekä teräväkärkinen nenä, josta myöhemmin tulikin Jacksonin perheen ”tavaramerkki”.

4-latoya

4. Renee Zellweger

Näyttelijättären kasvojen kohotuksen tuloksena hänen otsansa on saanut botoksitäytettä, kulmat on kohotettu ja ylimääräinen iho poistettu kauttaaltaan kasvoista. Hän on erittäin innoissaan siitä, että ihmiset sanovat hänen näyttävän erilaiselta kuin ennen!

Renee kauneuskirurgia

5. Farrah Abraham

Tämä MTV:n Teen moms -ohjelmasta tuttu nuori nainen otti rintaimplantit ja aloitti tekemään pornoa. Pian tämän jälkeen hän päätti ottaa täytteet myös huuliinsa, mutta sai puudutusaineesta allergisen reaktion. Näinen myöntää operoineensa myös nenänsä, ottaneensa poski-implantit sekä suurentaneensa rintansa kahteen otteeseen.

Farrah-sketsi-leikkaus

6. Janise Dickinson

Maailman ensimmäinen supermalli myöntää elävänsä kauneuskirurgiasta. Hän on ottanut muun muassa otsan ja kasvojen kohotuksen, erilaisia kollageeni-, botoks- ja Restylane-injektioita, rintaimplantit sekä vatsan muotoilun. Tämä nainen ei pelkää myöntää olevansa koukussa!

Janice-sketsi-leikkaus

7. Dolly Parton

Tämä nainen on myös kuuluista kauneusleikkauksistaan. Veitsen alla on ollut operaatiossa muun muassa hänen otsansa, kulmansa, nenänsä ja rintansa. Rasvaimu on myös tuttu operaatio, ja botoksia naisen kroppaan on lisäilty vuosien varrella ruiskutolkulla. Parton kantaa ylpeydellä lempinimeään ”Plastiikkakirurgian kuningatar”.Dolly

8. Jocelyn Wildenstein

Hänen tunnetaan paremmin nimellä ”Kissanainen”, sillä hän muutti itsensä kasvoleikkauksien avulla kissan näköiseksi. Saavuttaakseen tämän ulkonäön, hänen kasvoille tehtiin lukuisia eri leikkauksia. Ja kaiken tämän hän toteutti vain miellyttääkseen miestään, joka toivoi tämän näyttävän kissamaisemmalta.

leikkaus-sketsi.nainen

 

Lähde