Jenkeissä on tällä hetkellä aika helppoa ärsyttää muita asiakkaita – Et pysty katsomaan videota ärsyyntymättä!
Monissa maissa on edelleen todella huono tilanne koronan osalta. Sitä se on vielä myös Jenkeissä. Siellä esimerkiksi ruokakaupoissa täytyy pitää kasvosuojainta, mutta joitakin asiakkaita tämä ei näytä koskevan. Jos joku ei käytä kasvosuojainta paikassa, jossa sen käyttö on pakollista, kyllähän sellainen ärsyttää muita.
Tätä videota ei voi katsoa, ilman että itsekin vähän ärsyyntyisi. Videon on kuvannut nainen, joka on tullut ruokakauppaan ilman kasvosuojainta. Kukaan kaupassa oleva ei siitä tietysti pidä, ja nainen saa osakseen melkoisen määrän haukkumista. Eikö se ole ihan oikein, koska hänhän tekee tässä itse väärin.
Videon kuvannut nainen on itse sitä mieltä, että häntä kohdellaan huonosti. Hän syyttää erästä toista asiakasta siitä, että häneen melkein törmättiin ostoskärryillä. Mutta ei kuitenkaan törmätty. Osaakohan tämän videon kuvannut nainen edes ajatella sellaista mahdollisuutta, että mitä tapahtuisi, jos hänellä itsellä olisi korotartunta. Ehkä hän saisi kovat syytteet sen jälkeen siitä, että kävi ruokakaupassa ilman kasvosuojainta.
Hän kertoi videossa moneen kertaan, että ei lähde kaupasta ulos, jos poliisit eivät tule paikalle. Lopulta poliisit tulivat, ja video loppuu valitettavasti siihen. Ei tämä nainen saanut ainakaan ostoksia tehtyä, mutta ei se tainnut olla edes hänen tavoitteensa. Se taisi olla vain tahallinen muiden ärsyttäminen!
https://www.reddit.com/r/PublicFreakout/comments/hsgqcw/you_cant_deny_me_service_in_a_private_business_on/
Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.
Alkuperäinen artikkeli: Metropoli.net
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lue miten hulvattomasti erään miehen vappu sujui
- Feissarimokat: Ethän vain tarjoa vappuna lapsille simaa?
- Feissarimokat: En kehtaa ostaa muroja ja hiusväriä – miksi ei voi ostaa anonyymisti?
- Feissarimokat: Haluan kuluttamani rahat takaisin – ei onnistu?
- Matti juo maitokahvia ja Veikolle tulee sen takia kiire
- Koulussa kysellään liikaa – Esko saa korvapuustin
- Rikkaalla rouvalla on riesanaan tottelevainen Börje
- FM: Ruusupuskan kasvattaminen onkin näin helppoa
- Feissarimokat: Lapsi häiritsee pentukoiran unta – valitus lähti
- Feissarimokat: Kaikilla ei pitäisi olla oikeutta soittaa puhelimella?
- FM: Viivi laittoi saunan päälle – mies sai loppuiän muiston
- Koulussa kysellään liikaa – Esko saa korvapuustin
- FM: ”Maksoin 37 kuukautta liikaa vuokraa – näin kävi”
- Matti juo maitokahvia ja Veikolle tulee sen takia kiire
- Rikkaalla rouvalla on riesanaan tottelevainen Börje
- Feissarimokat: Haluan kuluttamani rahat takaisin – ei onnistu?
- FM: Ruusupuskan kasvattaminen onkin näin helppoa
- FM: Varashälyttimet soivat 2 vuoden ajan – syyllinen löytyi ja se nauratti